MAINOS: Hovisepät

EUREKA!

Hamilton-kellot
nyt Hovisepiltä.

Tutustu ja ihastu

Bensakoneinen Audi RS 6 huipentuu 630-heppaiseen GT:hen – 660 yksilön eränä valmistettavan superfarmarin väritys kunnioittaa 1980-luvun kilpureita

Polttomoottorilla ryyditetyn Audi RS 6:n tarina alkaa olla kohta taputeltu, koska RS 7 Avant -nimen saava seuraaja on todennäköisesti hybridi ja RS 6 -mallimerkintä koristaa jatkossa täyssähköisen tehofarkun peräpeiliä. Sitä ennen on kuitenkin vielä yhden bensakasilla vauhditetun erikoismallin vuoro.

Nykyisen RS 6:n joutsenlauluksi jäävä erikoisversio on nimetty R8-superauton huippumallien tavoin GT:ksi. Auton väritys ja muutamat muotoiluyksityiskohdat ovat saaneet vahvoja vaikutteita vuonna 2020 esitellystä RS 6 GTO -konseptista, jonka esikuvana palveli puolestaan amerikkalaisessa ratasarjassa kisannut Audi 90 quattro IMSA GTO vuodelta 1989.

Kuva: Audi

RS 6 GT:ssä on uusiksi laitettu etupuskuri, ja takapuskurin alareunan diffuusorikin edustaa tuoretta designia. Etupuskurin musta alue ulottuu neljän vuoden takaisen konseptin tavoin perus-RS 6:ta leveämmälle, ja puskurin alareunaan on myös integroitu punaisella raidalla höystetty spoilerilippa. Autossa on lisäksi syvennyksillä varustettu hiilikuituinen konepelti, ja ilmanpoistoaukoilla varustetut etulokasuojatkin ovat hiilikuitua.

Kuva: Audi

Katon takareunaan on puolestaan lisätty siipi, jonka muodot ovat lähes yksi yhteen GTO-konseptissa nähdyn ratkaisun kanssa. Kattokaiteet on jätetty pois matalamman ulkoasun nimissä, ja erikoismallia koristavat myös hiilikuituiset peilinkotelot sekä kiiltävän hiilikuituiset tehosteet. 1980-luvun ralli- ja rata-Audeja kunnioittavan värityksen lisäksi GT:n 22-tuumaisissa vanteissa on nostalgiaa, koska niiden inspiraatio on ilmiselvästi tullut 1990-luvun ja 2000-luvun alun S-Audien pyöristä. Vanteet saa klassiseen kisatyyliin valkoisena, ja renkaina palvelevat Continentalin Sport Contact 7:t.

Kuva: Audi

Kuvissa näkyvän Arkona White -valkoisen lisäksi RS 6 GT:hen tarjotaan sävyjä Nardo Gray, Chronos Gray Metallic, Madeira Brown Metallic ja Mythos Black Metallic. Mustanpuhuvaa sisustaa on puolestaan piristetty punaisilla ja kuparinvärisillä tehosteilla. RS 6 GT -brodeerauksilla varustetut etuistuimet ovat kuppimaisemmat kuin perus-RS 6:ssa, ja mikrokuitukankaisten koristeiden vaihtoehdoksi saa myös avosyistä hiilikuitua. Erikoismallin status viimeistellään jokaisen yksilön järjestysnumerolla, joka koristaa keskikonsolia.

Suosittelemme


Kuva: Audi

Konepellin alla lymyilevästä nelilitraisesta tuplaturbokasista on houkuteltu 30 hevosvoimaa ja 50 newtonmetriä enemmän voimaa, eli lukemat ovat nyt 630 heppaa ja 850 newtonia. Potku välitetään kahdeksanpykäläisen automaatin kautta luonnollisesti quattro-nelivedolle, jonka keskitasauspyörästö on sama kuin RS 6 Avant Performancessa. GT:n takatasauspyörästö on puolestaan saanut omat säätönsä, ja autossa on myös manuaalisesti säädettävä coilover-jousitus. Kulkuasento madaltuu sen myötä 10 millillä, ja ajettavuudenkin pitäisi muuttua ratakelpoisempaan suuntaan.

Kuva: Audi

Tätä tarkoitusta palvelevat myös paksummat kallistuksenvakaimet sekä keraamiset jarrut. Lukujen valossa RS 6 Avant GT kiihtyy nollasta sataan 3,3 sekunnissa, ja kahdensadan nopeus saavutetaan 11,5 sekunnissa. Huippunopeudeksi kerrotaan puolestaan 305 km/h, eli auto on yksi maailman nopeimpia farmareita. GT:n valmistusmäärä rajataan 660 yksilöön, ja ensimmäisiä asiakastoimituksia odotetaan vielä kevään tai alkukesän mittaan.

Erikoismallin komponenttien asentaminen käsin vaatii kokonaisen päivän, mikä selittää osaltaan Saksan markkinoiden hintalapussa komeilevaa 219 355 euron alkaen-summaa. Suomen päästöpohjaisella autoverolla hinta olisi niin päätähuimaavaa tasoa, että näillä leveysasteilla GT:tä tuskin nähdään.

Kuva: Audi
Kuva: Audi
LähdeCarscoops

Lue lisää