Syys-lokakuun vaihteessa Lahdessa järjestetyn Autot ja Viihde -viikonlopun aikana nähtiin myös muutamia debyyttejä, kun juuri valmistuneita projekteja oli tuotu ensimmäistä kertaa suuren yleisön silmien eteen. Jenkkiautopuolella oli useampikin tällainen auto, mutta yhdestä ensiesittelystä päästiin nauttimaan myös euro- ja japsikalustoon keskittyneessä X-treme Car Show´ssa.
Tämä paljastus tuli täytenä yllätyksenä myös auton omistajalle, joka ei tiennyt asiasta etukäteen yhtään mitään. Onnin Auto -nimisestä liikkeestään eläkkeelle siirtyvä Timo Juvonen sai nimittäin pojaltaan Joni Juvoselta ainutlaatuisen lahjan, jolla juhlistettiin isän eläköitymisen lisäksi myös firman 40-vuotista taivalta. Joni oli aiemmin rakentanut isälleen 1966-mallisen Mustang Fastbackin tämän 50-vuotislahjaksi, mutta tällä kertaa kohteeksi valikoitui hieman maastokelpoisempi auto.
Timo oli nimittäin alkanut puhua maalle muutosta ja jonkinlaisen kartanovaunun hankkimisesta eläkepäiviensä kulkupeliksi. Suunnitelmissa oli elämää nähneen jenkki-pick-upin tai jonkin vastaavan työkalun hankinta, mutta Joni toteutti astetta kunnianhimoisemman suunnitelman. Aihioksi valittiin ikinuori Land Rover Defender 110 vuodelta 2002, josta lähdettiin jalostamaan unelmien kartanoautoa.
Suosittelemme
Lantikka ostettiin noin vuosi sitten, ja sitä alettiin hiljalleen suunnittelemaan ja viemään kohti kartanoautovisiota. Autoon asennettiin ensin Vallilan Takomossa VB-ilmajousitus, jolla ajokorkeutta voi säätää tilanteen mukaan maantieltä vaikeaan maastoon. Sitten brittimaasturi odotteli otollista aikaa aloittaa ”varsinainen” rakentaminen. Lopulta syyskuun 2017 alussa auto purettiin aivan palasiksi, ja se pestiin, puhdistettiin sekä korjattiin tarvittavin osin.
Land Roveriin vaihdettiin myös iso kasa komponentteja, ja se maalattiin Killer Coatingin maalaamossa. Tämän jälkeen maasturi kasattiin. Autoon asennettiin viisi senttiä alkuperäisiä leveämmät lokasuojien kaaret ja 18-tuumaiset vanteet peräti 31-tuumaisilla kumeilla. Vanteet ovat Lantikoihin erikoistuneen Kahn Designin käsialaa. Sisusta uusittiin puolestaan penkinrunkoja myöten, ja auton katolle asennettiin safarihenkinen kattoteline. Siinä on vähintään riittävästi valoja, ja Defenderin kaikki muutkin tuikut ajovaloja myöten korvattiin ledeillä.
Yksi tärkeimmistä muutoksista tehtiin voimansiirtoon, koska autossa vakiona ollut manuaalivaihteisto korvattiin Discovery 2:sta lainatulla sähköohjatulla automaatilla. Defenderiä ei ole koskaan saanut tehtaalta automaattilaatikolla, joten kyseessä on varsin ainutlaatuinen yksilö. Muutoksen syyksi Joni kertoo sen, että eihän kukaan eläkkeellä oleva jaksa enää polkea kytkintä tai survoa vaihdekeppiä.
Maasturi koki lyhyessä ajassa sen verran kattavat muutokset, että oikeastaan vain akselit ja moottori jäivät ennalleen. Konepellin alla murisee edelleen vakiovireinen viisipyttyinen diesel, jonka iskutilavuus on 2,5 litraa. Joni onnistui rakentamaan auton täysin salaa isältään ja kavereiltaan, joten ensimmäisen näyttelypäivän aamuna koettiin melkoinen yllätys.
Joni oli houkutellut isänsä mukaan näyttelyyn, jonka tarjontaan he tutustuivat aluksi. Sitten Joni antoi Timolle katseltavaksi videon, jossa tämän Land Roveria rakennettiin. Samaan aikaan taustalla valmisteltiin tilaisuutta, jossa peitto vedettiin pois juuri valmistuneen brittimaasturin päältä. Kun Timo ymmärsi auton kuuluvan hänelle, mies liikuttui silminnähden. Jonin valmisteleman lahjan paljastuminen oli sen verran tunteikas hetki, että kyyneliltäkään ei vältytty spottivalojen loisteessa.