Uusi VW Tiguan tuotiin julkisuuteen – suosikki-SUV:ssa on nyt kurvikkaammat linjat ja pistokehybridissä parhaimmillaan 100 kilometrin sähköinen toimintasäde

Volkswagen Tiguan on noussut viime vuosina kaikessa hiljaisuudessa valmistajansa myydyimmäksi malliksi yleisen SUV-buumin vanavedessä. Jossakin vaiheessa myös Tiguan muuttuu täyssähköautoksi, mutta sitä ennen on vielä yhden polttomoottoripohjaisen sukupolven vuoro.

Kolmannen polven Tiguan on tehty esimerkiksi hiljattain esitellyn uuden Passatin ja kahdeksannen sukupolven Golfin tavoin MQB evo -perusrakenteelle, ja jatkossa Tiguania saa vain yhtenä korimallina. Pidemmällä akselivälillä varustettu Allspace on siis historiaa, ja sen paikan ottaa ilmeisesti Euroopassakin Kiinassa valmistettava Tayron.

Kuva: Volkswagen

Ulkoisesti Tiguan edustaa edeltäjäänsä pehmeämpää muotokieltä, jota on jo nähty esimerkiksi ID-valikoiman sähköautoissa ja uudessa Passatissa. Toisaalta lokasuojien terävät taitokset tuovat Tiguaniin hyppysellisen lihaksikkuutta Touareg-isoveljen tyyliin, ja keulan sekä perän täysleveät ledinauhat löytyvät monesta muustakin uudesta Volkkarista. Lisää sporttisuutta ulkonäköön esimerkiksi etupuskurin isomman ilmanottoaukon ja kiiltävän mustien lokasuojanreunojen myötä tuo lisävarustelistalta löytyvä R-Line-paketti, joka koristaa kuvien punaista autoa.

Kuva: Volkswagen

Suosikki-SUV:n akseliväli pysyy lähes entisellään 2681 millin lukeman myötä, mutta takapenkkiläisille luvataan kuitenkin 10 millin verran lisää polvitilaa. Lisäksi takakontin perusvetoisuus kasvaa 33 litralla 648 litran vetoisuuteen. Uusi aika näkyy ehkä eniten sisustassa, joka on ottanut melkoisen digiloikan. Keskelle kojelautaa on sovitettu jo lähes TV:n mittoihin yltävä kosketusnäyttö, jonka koko on paremmissa malleissa 15 tuumaa ja hinnat alkaen -versioissakin 12,9 tuumaa. Käyttöä helpottavat räätälöitävissä olevat valikkorivit ruudun ylä- sekä alalaidassa.

Kuva: Volkswagen

Viime aikojen uusien Volkkareiden hankalaan käytettävyyteen tuskastuneita helpottanee myös tieto, että lämpötilansäädön liukukytkimet ovat vihdoinkin saaneet taustavalaistuksen ja ratin hipaisukytkimet ovat saaneet väistyä perinteisten nappien tieltä. Lisäksi vaihteenvalitsin on ohjauspylväässä entisen pyyhkijänviiksen paikalla, ja keskikonsolia koristaa uusi pyöritettävä valintakiekko auton mediajärjestelmää varten.

Pellin alla suurin uudistus on puolestaan pistokehybridien uusi akku, jonka kapasiteetti on lähes kaksinkertaistunut 19,7 kWh:n lukemaan. Tämän myötä pelkällä sähköllä pitäisi päästä parhaimmillaan 100 kilometriä. Myös latausnopeus on kohentunut. Uutta Tiguania saa kahtena eri pistokehybridiversiona, joissa bensakoneena palvelee 1,5-litrainen nelipyttyinen TSI. Sähkömoottorikin on molemmissa sama, ja se tuottaa 115 hevosvoiman tehon. Bensaturbon viritysasteessa on kuitenkin eroa, jolloin perushybridin kokonaisteho on 204 heppaa ja tehokkaammassa versiossa on 272 hevosvoimaa.

Suosittelemme

Kuva: Volkswagen

Pistokehybridit ovat etuvetoisia, ja sama koskee myös miedolla hybriditekniikalla varustettuja 1.5 TSI -malleja sekä kaksilitraista dieseliä. Näiden teholukemat ovat joko 130 tai 150 hevosvoimaa, ja vaihteistona palvelee hybridien kuusiportaisen DSG:n sijasta seitsemänpykäläinen DSG-kaksoiskytkinautomaatti. Myös neliveto on saatavilla 193-heppaisen kaksilitraisen TDI:n sekä kaksilitraisen bensaturbon yhteyteen. Viimeksi mainitusta ovat tarjolla 204- ja 265-hevosvoimaiset versiot.

Sekä etu- että nelivetomalleihin saa uudessa Passatissa lanseeratun mukautuvan DCC Pro -iskunvaimennuksen, jossa on kaksiventtiiliset iskunvaimentimet kohentamassa sekä mukavuutta että ajettavuutta. Ensimmäiset uudet Tiguanit saapuvat jälleenmyyjille joskus ensi kevään mittaan, mutta hinnat eivät ole tätä kirjoitettaessa vielä tiedossa.

Kuva: Volkswagen
Kuva: Volkswagen
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat