Ford Mustangin perustamalla poniautoluokalla oli kauaskantoisia seurauksia muillakin mantereilla. Euroopassa tämän idean pohjalta syntyivät Ford Capri ja Opel Manta, kun taas Japanissa päivänvalon näki esimerkiksi Toyota Celica.
TA22-koodilla tunnettu ensimmäisen sukupolven Celica esiteltiin vuonna 1970. Kaunislinjaisen coupén muodoissa oli vahvoja vaikutteita amerikkalaisista poniautoista, mutta kokonaisuus oli kuitenkin omanlaisensa. Celican nimi johdettiin espanjan taivaallista tarkoittavasta celestial-sanasta, mutta auton tekniikka oli varsin maanläheistä. Pohjalevy oli tuttu keskiluokan Carinasta, eli perusreseptiin kuuluivat takavedon lisäksi erillisjousitus edessä ja neloskone nokalla. Iskutilavuus vaihteli 1,4 litrasta 2,2 litraan, ja neli- tai viisivaihteisen manuaalin vaihtoehdoksi sai kolmiportaisen automaatin.
Eurooppaan ensimmäiset yksilöt laivattiin vuonna 1971, ja vuotta myöhemmin oli 1,6-litraisella koneella varustetun GT-sporttiversion vuoro. Ensimmäisen sukupolven Celica sai valmistusaikansa mittaan parikin faceliftiä, ja korimallivalikoima täydentyi luukkuperäisellä liftbackilla. Ykköskorin valmistus päättyi vuonna 1977, jolloin seuraaja astui estradille. Auton kauneus ei tästä välttämättä kohentunut, mutta korimallivalikoima kasvoi koripajan tekemällä avolla kaksiovisen coupén ja liftbackin lisäksi. Celican toisessakin sukupolvessa luotettiin takavetoon, mutta tekniikkapuoli täydentyi mm. nelivaihteisella automaatilla. Lisäksi tarjolle tuli kuutoskoneella ryyditetty Celica Supra, joka erkaantui myöhemmin omaksi mallisarjakseen.
Celican kolmannen sukupolven vuoro koitti vuonna 1981. Korimallivalikoima ja vetotapa säilyivät ennallaan, mutta nokalle sai nyt myös 16-venttilisen koneen ja luukkulamput tulivat auton nokalle. Celican kolmas painos jäi vetotavan puolesta viimeiseksi mohikaaniksi, koska vuonna 1985 tuotannosta poistunut malli oli viimeinen takavetoinen Celica. TA160-koodilla tunnetussa seuraajassa siirryttiin etuvetoon, mutta joka nurkasta raapiva GT-Four täydensi valikoimaa. Se kohosi vielä takavetoisia edeltäjiäänkin menestyksekkäämmäksi ralliautoksi, ja esimerkiksi Carlos Sainz valloitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa juuri tämän sukupolven Celican ratissa.
Suosittelemme
Vuonna 1989 esitelty seuraaja pyöristyi muodoiltaan, mutta perusreseptiä ei juuri muutettu. Tehty työ kantoi rallin MM-sarjassakin hedelmää, kun viidennen sukupolven Celican GT-Four-versiolla yllettiin peräti kolmeen kuljettajien ja kahteen valmistajien maailmanmestaruuteen vuosina 1992-1994. Kuskien mestaruuksista kaksi päätyi Juha Kankkuselle Suomen Laukaasta. Kuudennen sukupolven Celica debytoi puolestaan vuonna 1993 entistä pyöreämpien linjojen myötä, ja nyt luukkulamputkin korvattiin pyöreillä umpioilla. Tämän sukupolven Celica jäi viimeiseksi tehtaan ralliautoksi, kun Toyota joutui vetäytymään MM-sarjasta turbon kuristimeen liittyneen vilpin vuoksi.
Ainakin toistaiseksi viimeiseksi jäänyt Celica debytoi uuden vuosituhannen kynnyksellä vuonna 1999. Seitsemännen sukupolven sporttia myytiin enää kolmiovisena luukkuperänä, ja muodot terävöityivät ajan hengessä. Neliveto ja turbokoneet olivat valitettavasti menneen talven lumia, ja pohjalevy jaettiin nyt mm. Corollan, Priuksen ja RAV4:n kanssa. Celican tarina päättyi näissä vähemmän kunniakkaissa merkeissä vuonna 2006, mutta onneksi Toyota palautti myöhemmin takavetoisen sportticoupén mallistoonsa. Sen nimeksi tuli kuitenkin Celican sijasta GT86, ja pian esiteltävä seuraaja ristitään todennäköisesti GR86:ksi.
