Turo Leppänen

Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Citroënin “pyramidi” oli vuonna 1980 Pariisin autonäyttelyn sensaatio – Karinissa voi havaita yhtäläisyyksiä jopa Tesla Cybertruckiin

Citroënin historia on täynnä avantgardistisia autoja niin tuotantomallien kuin konseptienkin osalta. Tutkielmien omaleimaisimpaan päähän kuuluu vuoden 1980 Pariisin autonäyttelyn pyramidihenkinen luomus, eli Citroën Karin.

Lähes 30 vuoden takainen Bentleyn erikoismalli on nykyään uuden Continental GT:n hintainen – irrotettavalla lasikatolla varustettua SC:tä tehtiin alle 80 yksilöä

Monet 1990-luvun Bentleyt ovat nykyään jo varsin edullisia, mutta tämä ei koske pieninä erinä valmistettuja erikoismalleja. Yksi niistä on vuonna 1999 esitelty Continental SC, joka tehtiin tavallisia Continentaleja sporttisemman R:n pohjalta.

Hollantilainen Autoforma modernisoi Pyhimys-Volvon ”farmariversion” – restomod jää kuitenkin vain harvojen herkuksi

Volvon farmarimallit olivat takavuosina tarkoituksenmukaisesti muotoiltuja kaappeja, mutta ruotsalaismerkin historiaan mahtuu myös muutamia shooting brake -henkisiä toteutuksia. Kaunein niistä lienee Pyhimys-Volvona tunnetun P1800:n ES-versio, jolla yritettiin 1970-luvun alussa piristää jo yli 10 vuoden ikään ehtineen urheilumallin myyntiä.

Audin ensimmäinen pikkuauto oli VW Polon kaksoisolento – 50:n taru jäi neljän vuoden mittaiseksi

Audi on luopumassa pikkuautoista, kun nykyisen A1:n valmistus päättyy tämän vuoden aikana. Vuonna 2018 esitelty nyky-A1 tai 2010-luvun alussa lanseerattu ensimmäinen A1 eivät kuitenkaan ole Ingolstadtin merkin ensimmäisiä pikkuautoja, vaan Audi käväisi ensimmäisen kerran tässä segmentissä jo 1970-luvulla.

Porschen täyssähköinen urheiluauto saattaa kuolla jo ennen syntymäänsä

Porschen keskimoottorinen 718-mallisarja poistui äskettäin tuotannosta, ja seuraajan piti olla pelkästään täyssähköinen. Tästä lupauksesta on kuitenkin pakitettu pala kerrallaan, ja nyt sähkösportti saattaa joutua viikatemiehen uhriksi jo ennen syntymäänsä.

Fiat 500:sta oli myös rikkaiden rantaleluksi – Ghian tekemä Jolly oli kuin luotu jet-setin näyttäytymisvälineeksi

Vuonna 1957 lanseerattu Fiat ”Nuova” 500 jatkoi Topolino-lempinimellä tunnetun edeltäjänsä perinteitä ja nosti sodanjälkeisen Italian skootterien päältä neljän pyörän varaan. 500 toimi niin edullisena kaupunkiautona, farmarien suosimana Giardiniera-farmarina kuin Abarthin virittämänä pikkusporttinakin, mutta 500:lla oli myös ylellisempi puolensa.

Amerikkalainen virityspaja sovittaa klassiseen SEC-Mersuun Paganissakin käytettävän V12:n ja muhkean korisarjan

Kun AMG oli vielä itsenäinen virityspaja, sen tavaramerkkeihin kuuluivat levityksillä ja isommaksi poratuilla veekaseilla varustetut ”Hammer”-Mersut. Nyt amerikkalainen Renntech on kehittänyt niiden jalanjäljissä tehdyn luomuksen, joka on nimetty Sledgehammeriksi.

Ferrarin ensimmäinen sähköauto tottelee Luce-nimeä – auton sisusta on yhdistelmä analogisuutta ja digitaalisuutta

Ferrari on heruttanut historiansa ensimmäistä sähköautoa julkisuuteen pala palalta. Nyt Maranellon merkki paljasti uutuuden nimen ja yksityiskohtia sisustasta.