Hollantilainen Autoforma modernisoi Pyhimys-Volvon ”farmariversion” – restomod jää kuitenkin vain harvojen herkuksi

Volvon farmarimallit olivat takavuosina tarkoituksenmukaisesti muotoiltuja kaappeja, mutta ruotsalaismerkin historiaan mahtuu myös muutamia shooting brake -henkisiä toteutuksia. Kaunein niistä lienee Pyhimys-Volvona tunnetun P1800:n ES-versio, jolla yritettiin 1970-luvun alussa piristää jo yli 10 vuoden ikään ehtineen urheilumallin myyntiä.

Coupé-korisesta Pyhimyksestä on viime vuosina nähty modernilla tekniikalla varustettuja restomod-tulkintoja, ja nyt sellainen on kehitetty myös shooting brake -korisesta ES:stä. Asialla on hollantilainen Autoforma, jonka vetäjä Niels van Roij ei ole aivan tuntematon nimi automuotoilupiireissä. Hän on suunnitellut piensarjoina tai yksittäiskappaleina toteutettuja farmariversioita esimerkiksi Aston Martinin sekä Rolls-Roycen mallien ja jopa Tesla Model S:n pohjalta, mutta nyt lähtökohta on jo valmiiksi lifestyle-henkinen tyylifarkku.

Volvo P1800 ES
Volvo P1800 ES. Kuva: Autoforma.

P1800 ES -projekti toteutetaan yhteistyössä Volvo-spesialistina tunnetun Lotten kanssa, ja tällä hetkellä van Roij joukkoineen on vasta alkuvaiheessa. Siitä kertovat myös autosta julkaistut kuvat, jotka ovat joko tekoälyn tuotoksia tai piirroksia. Autoforma suunnittelee rakentavansa korkeintaan viisi P1800 ES -restomodia vuodessa. Siinäkin voi olla tekemistä, koska hinnat alkavat noin 300 000 eurosta.

Tekoälykuvien perusteella van Roij ei koske Volvon klassisiin perusmuotoihin, mutta koriin sovitetaan irralliset lokasuojanlevikkeet, ja katon takakulmaa koristaa modernien sporttifarkkujen kaltainen kattospoileri. Etuhelmaankin on lisätty hillitty spoileri, ja osassa kuvista klassikon alkuperäiset kromiosat on maalattu mustaksi. Nykyajasta kertovat modernit ledivalot niin edessä kuin takana, ja pyöräkokokin on jotakin aivan muuta kuin reilut 50 vuotta sitten.

Suosittelemme


Tyylikkäimmät vaatteet ja asusteet myy Care of Carl.
Autoforman Volvo P1800 ES -restomod
Autoforman Volvo P1800 ES -restomod. Kuva: Autoforma.

Klassisemman tyylin ystävien mieliksi alkuperäiset kromiosat voidaan myös säilyttää, ja auton alle saa vaikkapa vanhoja Minilitejä vahvasti muistuttavat monipuolavanteet. Autoa aiotaan tarjota kolmena eri versiona, joiden nimet ovat Forward Fashionista, Modern Marvel ja Heritage Heaven. Niistä ensimmäinen on viety muutoksiltaan pisimmälle, ja tekniikkapakettiin kuuluu modernien jarrujen lisäksi Volvon T5-turboviitonen. Modern Marvel ja Heritage Heaven pysyvät puolestaan lähempänä alkuperäisen P1800 ES:n muotoilufilosofiaa.

Autoforman Volvo P1800 ES -restomod
Autoforman Volvo P1800 ES -restomod. Kuva: Autoforma.

Jos Autoforma saa riittävästi tilauksia, ensimmäinen asiakas voi odottaa saavansa restomod-Volvonsa noin puolentoista vuoden päästä. Lähtökohta lienee ainakin mukana hinnassa, eli sitä ei tarvitse lähteä hankkimaan erikseen.

Autoforman Volvo P1800 ES -restomod
Autoforman Volvo P1800 ES -restomod. Kuva: Autoforma.
Autoforman Volvo P1800 ES -restomod
Autoforman Volvo P1800 ES -restomod. Kuva: Autoforma.
Autoforman Volvo P1800 ES -restomod
Autoforman Volvo P1800 ES -restomod. Kuva: Autoforma.

 

LähdeCarscoops
-- MAINOS --spot_imgspot_img
spot_img

Lue lisää