Turo Leppänen

Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Lamborghinin uusi aloitusmalli esiteltiin – Temerario on 920-heppainen pistokehybridi 10 000 kierrokseen yltävällä tuplaturbokasilla

Jo 11 vuoden ikään yltänyt Lamborghini Huracán sai vihdoin seuraajan. Temerario-nimeä tottelevassa tulokkaassa luovutaan upeaäänisestä vapari-V10:stä, mutta uutuuden ahdettu V8 kiertää vieläkin korkeammalle ja saa lisäapua sähköstä.

Restomod-tyylinen Ford Sierra Cosworth on hieman erikoisempi joukkorahoituskohde – lähtökohtana toimii aito RS500

Ford Sierra RS Cosworth kuuluu 1980-luvun ikonisten ralliluokittelumallien joukkoon. Harvinaisin Cossu-Sierra on RS500, joita valmistettiin ainoastaan mallinimen mukaiset 500 kappaletta.

Tällaista romuttamoa et ole ennen nähnyt – Rudi Kleinin huima kokoelma huutokaupataan lokakuussa

Maailman romuttamot alkavat olla jo tyhjiä todella harvinaisista autoista, ja sama tilanne on käsillä ns. latolöytöjen osalta. Parin kuukauden päästä huutokaupattavaksi tulee kuitenkin ”romuttamo”, joka on taatusti ainutlaatuinen koko maailmassa.

Uusi SL 680 on kaikkien aikojen sporttisin Maybach – pellin alla ei ole kuitenkaan V12:ta

Nykyinen SL-Mersu on kehitetty AMG:n alaisuudessa, joten se on jo lähtökohtaisesti paljon edeltäjiään urheilullisempi. Ylellisempää tyyliä kaipaaville on nyt tarjolla uusi vaihtoehto, eli Mercedes-Maybach SL 680.

Sähköinen paluu tulevaisuuteen – Lynx Motors tekee DeLoreanista akkukäyttöisen restomodin

Klassikkoautojen modernisointi restomod-hengessä on yksi nopeimmin kasvavista rakentelutrendeistä, mutta sähkötekniikan sovittaminen vanhoihin kuoriin ei ole oikein ottanut tuulta alleen. USA:n Michiganissa toimiva Lynx Motors yrittää kuitenkin yhdistää nämä samaan pakettiin.

Mazda6:n saappaisiin astuu myös Euroopassa kiinalainen sähkösedan

Perinteinen Mazda6 on poistumassa tai poistunut jo myynnistä useimmissa Euroopan maissa. Sen seuraajaksi uumoiltiin vielä muutama vuosi sitten BMW:n mallit haastavaa takavetoista sporttisedania, mutta nyt Kuutosen saappaisiin astuukin kiinalainen sähköauto.

Ahvenisto täyttyi jälleen autoklassikoista Historic Grand Racen merkeissä

Historic-puolen rata-autokauden huipentumana toimiva Historic Grand Race järjestettiin jälleen Hämeenlinnan Ahvenistolla perinteisin menoin, eli radalla kisaavan kaluston ja harjun laelle pysäköityjen yli 30-vuotiaiden harrasteautojen parkin ainutlaatuisena yhdistelmänä. Itse tapahtumakin on jo museoiässä, koska ensimmäinen vastaava tapahtuma päästiin järjestämään 1990-luvun alussa.

BMW M5 Touring tekee paluun markkinoille – Baijerin uusin superfarmari on yli 2,5 tonnia painava pistokehybridi

Farmarikorinen BMW M5 on ollut mallisarjan historian aikana tarjolla kahdesta sukupolvesta, eli E34:stä ja E61:stä. Nyt farkku-M5 tekee comebackin uusimman version voimin, joka tunnetaan G91-korikoodilla.