Käytämme itse Care of Carlia yhtenä tärkeimmistä laatupukeutumisen verkkokaupoista. Ostamalla linkkiemme kautta tuet samalla Tyyliniekan riippumatonta journalismia.
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.
Sähköautojen myynti laski EU:ssa yli 10 prosenttia – ostajat suosivat nyt hybrideitä
Heinäkuun myyntitilastot uusien autojen osalta ovat nyt tiedossa EU-alueelta. Erityisesti sähköautojen osalta näkymät ovat kaikkea muuta kuin ruusuisia.
Aston Martinin uusin super-GT esiteltiin – Vanquish yltää tuplaturbo-V12:n voimin yli 340 km/h:n huippunopeuteen
Aston Martinin GT-autojen lippulaivana toiminut Vanquish tekee jälleen paluun brittimerkin mallistoon.
Audi Q5:n kolmas sukupolvi esiteltiin – pehmeämmät linjat ovat nyt valttia myös katumaasturissa
Audin mallivalikoima alkoi olla jo pahasti vanhentunut, mutta aivan viime aikoina uutuuksia on alkanut putkahdella kuin sieniä sateella. Nyt Ingolstadtin rinkulamerkki toi julkisuuteen kolmannen sukupolven Q5:n.
Urheilullisempaa tyyliä Skoda Superbiin – uusi Sportline ei kuitenkaan tuo mukanaan lisätehoa
Uusimman VW Passatin kanssa perusrakenteensa jakava neljännen sukupolven Skoda Superb on erinomainen perheauto, mutta sporttisuutta siitä on ollut turha hakea. Nyt sitä on tarjolla ainakin ulkoisesti, kun Superb-valikoima täydentyy Sportline-varustetasolla.
Turbovoimaa 550 pollen edestä – saksalainen Manhart tuunaa saksalaista tekniikkaa hyödyntävän Toyota GR Supran
Nykyinen Toyota GR Supra ei ole saavuttanut japanilaisautojen harrastajien varauksetonta hyväksyntää, koska kaksipaikkainen sportti on omaleimaisten kuoriensa alta tekniikaltaan BMW:n käsialaa. On siis hyvin loogista, että baijerilaismerkin tuotoksiin erikoistunut virityspaja on ottanut myös GR Supran käsittelyynsä.
Kasi veekympillä – BMW 858 CSL on upeasti modernisoitu restomod
E31-korikoodilla tunnettu BMW 8-sarja astui syksyllä 1989 haikeulaisen 6-sarjan saappaisiin entistä kalliimpana ja ylellisempänä coupéna. 1990-luvun lamavuodet eivät tehneet auton myynnille hyvää, mutta ensimmäinen 8-sarja on nostanut viime vuosina kovasti haluttavuuttaan jo museoikäisenä modernina klassikkona.
Volvo XC90 saa jatkoaikaa täyssähköisen EX90:n rinnalla – päivitetty hybridi esitellään ensi viikolla
Volvo on ilmoittanut monen muun merkin tavoin myyvänsä pelkkiä sähköautoja tulevaisuudessa, mutta ihan vielä pelkästään niiden varaan ei haluta tukeutua. Niinpä jo 10 vuoden ikään ehtinyt toisen sukupolven XC90 päivitetään vielä kerran tarjoamaan varteenotettava hybridivaihtoehto täyssähköiselle EX90:lle.
Erään aikakauden loppu – tässä on viimeinen V8-moottorinen Maserati
Maserati on uudistamassa mallistoansa kovaa vauhtia, mikä tarkoittaa myös tarjolla olevien polttomoottorien määrän vähentymistä.


