Maserati on uudistamassa mallistoansa kovaa vauhtia, mikä tarkoittaa myös tarjolla olevien polttomoottorien määrän vähentymistä. Nettuno-nimellä tunnettua tuplaturbo-V6:ta saa sentään vielä useammankin Maseratin pellin alle, mutta merkin veekasille joudutaan nyt heittämään hyvästit.
3,8-litraisella tupla-ahdetulla kahdeksanmukisella myllyllä varustetut Ghibli ja Levante poistuivat valikoimasta jo viime vuonna, ja nyt saman kohtalon joutui kokemaan merkin sedaneiden lippulaivana toiminut Quattroporte. Jäähyväisten kunniaksi autosta tehtiin Grand Finale -niminen yksittäiskappale, jonka toteuttamisesta vastasi italialaismerkin Fuoriserie-yksilöintiosasto.

Quattroporte Grand Finalen pintaa koristaa Blu Nobile -niminen sininen väri, ja autossa on myös samalla sävyllä maalattu hiilikuituinen korisarja. Jarrusatuloiden pinta on puolestaan harjattua alumiinia. Sisätiloissa on häivähdys menneiden vuosikymmenten tyyliä ratissa, keskikonsolissa sekä oviverhoiluissa käytettyjen jalopuukoristeiden myötä. A-pilarit on taas verhoiltu mustalla nahalla, mutta pääosa sisustasta on vuorattu ruskealla nahalla. Se saa kontrastia esimerkiksi penkkien niskatukiin brodeeratuista mustista atrainlogoista.

Erikoismallin statuksesta muistuttavat kynnyslistojen Quattroporte Grand Finale -logotekstit sekä keskikonsolin Grand Finale -lätkä. Pellin alla puhiseva Ferrari-sukuinen 3,8-litrainen tuplaturbokasi tuottaa samat 580 hevosvoimaa ja 730 newtonmetriä kuin ”tavallisessa” Quattroporte Trofeossa, mutta moottoria on sentään yksilöity ulkoisesti pannun hiilikuituiseen suojaan taiteillulla nimikirjoituksilla. Veekasin signeerauksista vastaavat Fuoriserie-tiimin jäsenet sekä Quattroporten kehitystyössä mukana olleet insinöörit.

Viimeinen V8-Quattroporte toimitettiin anonyymiksi jäävälle amerikkalaisasiakkaalle samalla tavoin yksilöidyn MC20-superauton kanssa. MC20 edustaa Nettuno-veekuutosineen Maseratin tulevaisuutta, ja Quattroportekin on saamassa jatkoa. Jo kymmenen vuoden ajan myynnissä olleen nykymallin oli jo korkea aika poistua näyttämöltä, mutta seuraajaa saadaan odotella vielä jokunen vuosi. Uuden Quattroporten pitäisi olla myöskin tuotannosta poistuneen Ghiblin kokoa, eli nykymallia pienempi. Autosta on tulossa ainakin täyssähköinen versio, mutta toivottavasti myös Nettuno-V6 nähdään vielä neliovisen Maseratin pellin alla.

