Turo Leppänen

Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Viimeistä viedään – 634-heppainen B8 GT jää vanhan kaartin Alpinan joutsenlauluksi

Alpina siirtyy BMW:n hallintaan ensi vuodesta lähtien, joten nyt tarjolla ovat viimeiset ”aidot” Alpinat.

Yli 940 kilometriä yhdellä latauksella – VW ID.7:llä yllettiin dieseleiden lukemiin

Sähköautojen toimintamatkat voivat olla käytännön ajossa karvas pettymys virallisiin WLTP-lukemiin verrattuna, ja Suomen kaltaisissa kylmän ilmaston maissa ongelma vielä pahenee talvikuukausina. Monien nykysähköautojen kohdalla ”toimintamatka-ahdistusta” ei tarvitse kuitenkaan enää potea, ja optimiolosuhteissa toimintasäde voi olla jopa virallista lukemaa isompi.

Mazda 6 on nyt myös sähköauto – uusi 6e haastaa Tesla Model 3:n Euroopassa

Jo 13 vuoden ikään ehtinyt kolmannen sukupolven Mazda 6 on edelleen myynnissä Suomessakin, mutta aika sen tiimalasissa on käymässä vääjäämättä vähiin. Perinteisen 6:n saappaisiin on astumassa e-lisäkirjaimen saanut täyssähköauto, jonka myynti starttaa Euroopassa alkaneen vuoden jälkipuoliskolla.

Renault päivitti söpöä Twingo-konseptiaan – ensi vuonna esiteltävä alle 20 000 euron tuotantosähköauto näyttää 90-prosenttisesti tältä

Renault esitteli vuoden 2023 loppupuolella täyssähköisen Twingon konseptin, jonka muotoilussa palattiin juurille eli vuonna 1992 lanseerattuun ensimmäiseen Twingoon. Vahvasti retrohenkisestä tutkielmasta nähtiin nyt päivitetty versio Brysselin autonäyttelyssä, jossa Renaultin toinen retroauto eli täyssähköinen 5 valittiin Vuoden Autoksi Euroopassa.

Eikö Jaguarin uusi suunta innosta – tässä on viimeinen vanhan koulukunnan Jaguar saksalaisen tuning-firman käsittelemänä

Jaguar on saanut suurimman osan faneistaan lähes raivon valtaan uudella strategiallaan, jonka mukaan perinteikäs brittimerkki valmistaa jatkossa pelkästään sähköautoja kauniisti sanottuna omaleimaisella ulkonäöllä siunattuna. Saksalaisen Ardenin käsittelemä F-Type toimii tässä tilanteessa kuin balsamina haavoille.

Mansory otti käsittelyynsä Lamborghini Revuelton – entistäkin aggressiivisemman näköisessä superautossa on 1070 hevosvoimaa

Saksalainen Mansory ei kuulu hillittyä tyyliä viljeleviin tuning-pajoihin, mutta välillä Mansorynkin luomukset ovat pykälää miedompia ainakin firman villeimpiin luomuksiin verrattuna. Pajan uusin tuotos on tuunattu Lamborghini Revuelto, joka on saanut nimekseen Mansory Initiate.

Tesla Model Y:n facelift tuotiin julkisuuteen – ”Juniperissä” on uusittu sekä ulkonäköä että tekniikkaa

Tesla Model Y:n faceliftiä on jo ehditty odottaa samalta tekniseltä pohjalta tehdyn Model 3:n kasvojenkohotuksen jälkeen. Nyt Juniper-projektinimellä tunnettu uudistettu Model Y esiteltiin vihdoinkin.

Volkswagenin ainoan avoauton taru päättyy vuonna 2027 – ison farmarin valmistus loppuu puolestaan jo ensi vuonna

VW-konsernin avoautojen osalta on käynyt kova kato viime aikoina. Audi lopetti R8 Spyderin sekä A5 Cabrioletin valmistuksen viime vuonna, ja myös TT Roadster on tätä nykyä historiaa. Emomerkki Volkswagenin mallistoon kuuluu puolestaan enää yksi avomalli, joka joutuu myöskin kohta viikatemiehen uhriksi.