Renault päivitti söpöä Twingo-konseptiaan – ensi vuonna esiteltävä alle 20 000 euron tuotantosähköauto näyttää 90-prosenttisesti tältä

Renault esitteli vuoden 2023 loppupuolella täyssähköisen Twingon konseptin, jonka muotoilussa palattiin juurille eli vuonna 1992 lanseerattuun ensimmäiseen Twingoon. Vahvasti retrohenkisestä tutkielmasta nähtiin nyt päivitetty versio Brysselin autonäyttelyssä, jossa Renaultin toinen retroauto eli täyssähköinen 5 valittiin Vuoden Autoksi Euroopassa.

5 E-Tech on Suomessakin pikapuoliin myynnissä, ja Tipparellun crossover-henkisenä uudelleensyntymänä toimiva 4 E-Tech seuraa pian perässä. Retrosähköautojen sarjan kolmatta, eli uutta Twingoa pitää sen sijaan odottaa ensi vuoteen asti. Odotusaikaa lyhentääkseen ranskalaiset toivat Brysselin autonäyttelyn parrasvaloihin uuden version Twingo E-Tech -konseptista, ja samalla julkaistiin ensimmäiset kuvat auton sisustasta.

Renault Twingo E-Tech -konsepti
Kuva: Renault

Tutkielma on saanut sitten viime näkemän hunajakennokuvioinnilla varustetut 3D-tulostetut puskurit, kulmikkaammat ilmanottoaukot, muokatut takavalot ja lokasuojanreunat sekä tuotantoauton kaltaiset peilit ja ovenkahvat. Sisään astuminen paljastaa vaakasuuntaisia linjoja viljelevän kojelaudan ensimmäisen Twingon malliin, ja hätävilkkujen pyöreä nappikin on saanut inspiraationsa alkuperäisen Twingon kojelaudan päälle sijoitetusta nappulasta. Myös pituussuunnassa säädettävä kahden istuttava takapenkki ja sisustassa käytetyt väriläiskät vievät ajatukset 30 vuoden taakse.

Renault Twingo E-Tech -konsepti
Kuva: Renault

Modernia aikaa edustavat sen sijaan seitsemäntuumainen digimittaristo ja tietoviihdejärjestelmän ”kelluva” 10,1-tuumainen ruutu. Ilmastoinnin toiminnoille on onneksi maltettu jättää omat namiskansa kojelaudan alaosaan, joten Renault ei vie digikikkailua liian pitkälle tässäkään autossa. Ensimmäiselle Twingolle tunnusomaisen käytännöllisyyden perinteitä jatkavat uudessa tulkinnassa kiskoilla liikkuvan takapenkin ohella ohjaamon lukuisat säilytyslokerot, mutta korkista tehty lattia jäänee konseptin erikoisuudeksi.

Renault Twingo E-Tech -konsepti
Kuva: Renault

Tutkielmasta löytyy myös etuistuinten niskatukien taustoihin sovitetut magneettiset alueet takapenkkiläisten puhelinten kiinnittämiseksi niihin sekä skeittilaudan pyöriä muistuttavat istuinten selkänojien säätöpylpyrät. Pieniä oivalluksia säestää sisustaan mukavasti valoa tuova lasikatto alkuperäisen Twingon kangaskaton sijasta, mutta tämän varusteen päätyminen tuotantoautoon jää vielä nähtäväksi.

Suosittelemme


Renaultin täytynee pitää varustetaso varsin karsittuna ainakin hinnat alkaen -mallissa, jonka luvataan lähtevän kaupasta alle 20 000 eurolla. Uusi Twingo taistelisi tämän lukeman myötä vahvasti Euroopan halvimman sähköauton tittelistä, ja söpöyskilpailussakin se on vahva ehdokas kärkisijoille.

Renault Twingo E-Tech -konsepti
Kuva: Renault
Renault Twingo E-Tech -konsepti
Kuva: Renault
LähdeCarscoops

Lue lisää