Jo 13 vuoden ikään ehtinyt kolmannen sukupolven Mazda 6 on edelleen myynnissä Suomessakin, mutta aika sen tiimalasissa on käymässä vääjäämättä vähiin. Perinteisen 6:n saappaisiin on astumassa e-lisäkirjaimen saanut täyssähköauto, jonka myynti starttaa Euroopassa alkaneen vuoden jälkipuoliskolla.
Uusi Mazda 6e ei ole mikään vanhaa manteretta varten kehitetty uutuusmalli, vaan eurooppalaiseen makuun räätälöity versio Kiinassa jo tarjolla olevasta EZ-6:sta. Se on puolestaan Mazdaksi muokattu paikallinen Deepal L07, joten uusi 6e on omaa sukuaan kiinalainen sähköauto. Asia on kuitenkin häivytetty varsin taidokkaasti Mazdan Kodo-nimisen muotokielen avulla, joten sähköuutuus solahtaa sujuvasti japanilaismerkin muuhun mallistoon.

Muotoilun tunnuspiirteisiin kuuluvat ladattaessa akun varaustason mukaan välkkyvä ledireunustettu maski, karmittomat sivulasit sekä sporttista vaikutelmaa korostava viisto kattolinja ja terävästi leikattu perä. Käytännöllisyyttä edustaa puolestaan liftback-korimalli takaluukun isolla lastausaukolla, joten kyseessä ei ole polttomoottori-Kuutosen kaltainen perinteinen sedan.
6e:n on tarkoitus haastaa mm. Tesla Model 3, ja Mazda on Teslan perusmallien tavoin takavetoinen. 6e:tä saa kahdella eri akkukoolla, joiden kapasiteetit ovat 68,8 ja 80 kWh. Pienemmällä pääsee parhaimmillaan 483 kilometriä yhdellä latauksella, ja maksimilatausteho on 200 kW. Akut täyttyvät kapasiteettivälillä 10-80 % nopeimmillaan 22 minuutissa, ja 233 kilometrin ajoon riittävän virran pitäisi latautua kennoihin optimitapauksessa 15 minuutissa.

Isompi akku pidentää toimintasäteen 555 kilometriin, mutta lataus 10 prosentista 80 prosenttiin kestää nopeimmillaankin 45 minuuttia. Suorituskyky ei ole myöskään aivan Tesla-tasoa, koska pienempiakkuisen mallin 258 hevosvoimaa riittävät kiihdyttämään Mazdan 7,6 sekunnissa nollasta sataan. Isompiakkuisessa versiossa on puolestaan 244 heppaa, ja kiihtyvyysaikakin pitenee 0,2 sekunnin verran.
Suosittelemme
Ohjaamo näyttää sen sijaan huomattavasti houkuttelevammalta ja jopa luksushenkiseltä Teslaan verrattuna. Materiaalit muistuttavat perinteistä nahkaa sekä mokkanahkaa, ja istuinten ”timanttiruudutus” on kuin Bentleystä lainattu. Perinteisiä käyttökytkimiä ei kuitenkaan tässäkään autossa juuri ole, vaan suurin osa toiminnoista hoidetaan keskellä kojelautaa komeilevan 14,6-tuumaisen kosketusnäytön kautta. Sitä täydentävät 10,2-tuumainen mittaristoruutu ja tuulilasin heijastusnäyttö.

Mazda 6e tulee Suomessakin myyntiin todennäköisesti vielä tämän vuoden puolella, mutta hinnoista ei ole tätä kirjoitettaessa vielä mitään tietoa.

