Aamulla olin jalkeilla jo ennen yhdeksää, joten aikaa oli ruhtinaallisesti Bremenin vanhan kaupungin kiertämiseen. Hotelli oli aivan torin vieressä, ja aloitinkin perusjuttujen tarkistamisella. Raatihuone, Rolandin patsas ja Bremenin soittoniekat oli nopeasti katsastettu, ja sitten olikin aamupalan aika. Valinnanvaraa riitti ja kojut olivat auki heti aamusta, päädyin mainioon frikadellisämpylään.
Bremenissä käytäntö oli selvä: maskia käytetään kaupoissa, ja niiden ulkopuolella mennään ilman. Poikkeuksena olivat pari aasialaisseuruetta, joilla oli maskit koko ajan päällä, ja sen lisäksi vielä pleksit naaman edessä. Aasialaisten kulttuurien yhteisöllisyys minimoi koronavahingot, toisin kuin Euroopassa, jossa vaikka suomalaiset rutisevat maskin käytön polkevan perustulaillisia oikeuksiaan. Huoh, eikö sitä maskia voi käyttää ihan jo huomaavaisuussyistä?
Jatkoin matkaa Weserin rantaa pohjoiseen vanhankaupungin lounaisreunaa. Ranta on täynnä ravintoloita, oluthuoneita ja kahviloita, joissa kelpaisi istua iltaa auringonlaskun puolella, nyt turisteja oli muutama ja tien täyttivät tarviketäydennyksiä toimittavat jakeluautot. Kaarsin kohti pohjoista saaren puolivälissä, ja palasin takaisinpäin pitkin vanhojen linnoitusten päälle rakennettua puistoa.
Bastionien muodot erottuvat edelleen selvinä. Kaupunki on ollut vahvasti linnoitettu 1000-luvulta lähtien (kivinen kaupunginmuuri on rakennettu 1032), ja keskiajalla se oli Hansaliiton tärkeimpiä kaupunkeja Hampurin ja Lyypekin rinnalla. Sodissa Bremen kykeni pitämään puolensa vahvojakin vihollisia vastaan, ja ainoastaan Napoleon onnistui vallata se Ranskan alaisuuteen vuosiksi 1811-1813. Bremen palasi sen jälkeen vielä puoleksi vuosisadaksi itsenäiseksi kaupunkivaltioksi aina Saksojen yhdistymiseen saakka (Bremen liittyi Pohjois-Saksan konfederaatioon 1873 ja Saksan keisarikuntaan 1877).
Vaelsin jokirannan puistoa aivan vanhankaupungin nurkkaukseen saakka, ja kuljin taidemuseoiden välistä ylös ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden muistomerkille. Kukkulalta aukesi kaunis näkymä yli Weserin, ja pysähdyin ihailemaan vastarannalla kohoavaa linnamaista vesitornia. Tallustin Schnoorin kapeiden kujien läpi hotellille ja aloitin ajourakan.
Suosittelemme
Kotimatkalle
Reitti kotiin kulkisi Tanskan ja Ruotsin läpi Tukholmaan. Koronariskin minimoimiseksi päätin minimoida pysähdykset Ruotsissa, ajaisin iltapäivällä Saksan ja Tanskan läpi, söisin Kögen Superilla ladatessa Whopperin, ja torkkuisin öisillä lataustauoilla tarpeen mukaan. Kaupasta olisi vielä poimittava mukaan muutama tujumpi kahvijuoma varmuuden vuoksi.
Kotimatka alkoi reilun 30% varauksella, eli reissu alkoi parin kilometrin siirtymän jälkeen Brinkumin Superilta. Auto suositteli lataamaan yllättävän täyteen asti ja skippaamaan joka toisen Superchargerin, mutta en halunnut lähteä tähän leikkiin, sillä oman vireystilan varmistamiseksi halusin mieluummin stopata jokaisella laturilla ihan vain jaloitellakseni. Ikävin tilanne aiemmilta reissuilta on nimittäin väsymyksen iskeminen juuri kun Supercharger on ohitettu, jolloin tuntuu typerältä stopata ihan vaan nukkuakseen. Saksan, Tanskan ja Ruotsin Superit ovat niin lähellä valtatietä, että aikaa ei juurikaan kulu hukkaan.
Model X 90D latauskäyrä poikkeaa Model S 85 latauskäyrästä, joten aluksi oli omaksuttava uusi toimintamalli. Model S 85 akku kannattaa lataustauon minimoimiseksi ajaa mahdollisimman tyhjiin, koska latausnopeus on korkein alle 5% varauksella. Model S 85 latausnopeus noudattaa karkeasti kaavaa 100 kW – SOC, eli esimerkiksi 35% kohdalla latausteho on 65% ja 70% kohdalla enää 30 kW. Edellissyksyn reissulla saavuin useammankin kerran laturille 1-3% varauksella, jolloin “puoli akullista” ladattaessa saa noin 70 kW keskimääräisen lataustehon, ja matka taittuu edelleen kohtuullisen nopeasti.
Uudemmat Teslan akkumallit saavuttavat maksimilataustehon vasta yli 10% varauksella, eli akkua ei kannata niillä ajaa tyhjiin. Esimerkiksi Model X 90D lataa 10% kohdalla alle 50 kW teholla, ja saavuttaa täyden 115 kW tehon 15% – 42% välillä. Omaksi strategiaksi tuli ladata noin 20 minuuttia, jolloin akku latautuu 15% → 60% välin yli 100 kW keskiteholla, mutta kuskin hitaudesta johtuen tähän ei oikein päästy!
Tuliaisia
Saksassa kun ollaan, niin mieleen hiipi väistämättä ajatus ostaa tuliaisoluita. Pikainen googletus ei paljastanut paikallisten superalkojen sijainteja, joten ei auttanut kuin kilauttaa kaverille. Vinkatulla Trinkgut -ketjulla ei kuitenkaan ollut jalansijaa maan pohjoisosissa, joten poikkesin kokeeksi Weserparkin ostoskeskukseen. Suuria supermarketteja ei löytynyt, joten ei auttanut muuta kuin jatkaa matkaa tyhjin kontein.
Toinen lataustauko oli tutulla Raden Superchargerille Hampurin eteläpuolella. Pääsin auttamaan kanssateslailijaa jolla on haastetta Model S latausluukun aukeamisen kanssa. Vinkkini luottokortilla auttamisesta toimi ja luukku aukesi pikku väännön avustuksella. Vaihdoimme muutaman sanan, ja tämä jäi ainoaksi keskusteluksi vaikka joka laturilla oli muitakin autoja. Edellisvuosien sosiaalisuus on häviämässä Teslojen arkipäiväistyessä – valitettavasti.
Hain huoltamolta kahvin, ja jatkoin tuliaiskaupan etsintää. Lisägoogletuksella löysin tieni karavaanaripalstalle, jossa suositeltiin Citti Markt -nimistä kauppaa. Flensburgista Tanskan rajalta löytyisi yksi liike, joten arvelin hyvällä tuurilla löytäväni kunnon rajakaupan. Kokeillaan sitä.
Hampurin ohitus sujui verkkaisesti. Moottoritiellä oli yksi kaista pois käytöstä, ja ruuhka sen mukainen. Kokeilin autopilottiakin, joka sopi ruuhkassa matelemiseen kohtuullisesti. Tosin etäisyysasetuksesta riippumatta auto kiihdytteli ja jarrutteli omaan makuun liikaa, eikä tuntunut taitavan rullausta. Adaptiivisten vakionopeussäätimien yleistyminen pahentaa ruuhkautuneen liikenteen haitariliikettä entisestään.
Busdorfin Superilla koin vaikeita hetkiä. Liki kaikki Saksan, Tanskan ja Ruotsin Superit on miinoitettu Burger Kingeillä, ja nytkin Whopperin kutsu oli kova. Pysyin lujana, hain Shelliltä vain kahvin ja pienimmmän saatavilla olleen jäätelön, ja purin loppumatkan porkkanaa (melkein kilon pussi meni). Hyvä minä!
Flensburgin Citti Markt on muutaman kilometrin päässä moottoritiestä, joten koukkaus ei ollut suurensuuri. Parkkihallin 1. kerros oli tupaten täynnä, 2. kerros puolillaan, mutta kolmannessa oli hyvin tilaa aivan hissin vieressä. Jättimäiset ostoskärryt lupasivat hyvää.
Kauppa olikin valtava. Tavaraa oli tarjolla taxfree-hengessä älyttömät määrät. Kaljahylly tuntui jatkuvan kilometrin ja vaihtoehtoja riitti, mutta viinipuoli tuntui koostuvan lähinnä kyykkyosaston tuotteista. Kauppa oli rekisterikilvistä ja puheensorinasta päätellen tanskalaisten ja norjalaisten suosiossa. Lapoin tyytyväisenä ostoskärryn täyteen janojuomaa, enkä edes tajunnut dokumentoida notkuvia hyllyjä.
Tanska ja Ruotsi
Tanskan vastaisella rajalla osuin ensimmäiseen rajatarkastukseen. Ranskalaiset kilvet herättivät huomion ja minut viitottiin sivuun. Hemmetti, passia ei ole missään! Olikohan se jäänyt myyjän kopiokoneeseen? Rajavartija ei oikein tykännyt selityksistäni. “Sir, you are in trouble.”
Esimies sen sijaan oli leppoisampi kaveri. Hän tutki ajokorttiani eikä onneksi nähnyt minua uhkana tanskalaiselle yhteiskuntajärjestykselle. Ai olet menossa Suomeen? Hyvää matkaa!
Rodekrossa ei tarvinnut lainkaan stopata, koska olin ennakoinut ja vähän liikaakiin ekstrajuissia kauppareissun varalle. Middlefartiin oli matkaa 75 km ja sekin stoppi pysyi lyhyenä, koska Slagelseen oli matkaa ainoastaan 115 km. Stoppasin silti sielläkin pysyäkseni varmasti virkeänä, vaikka Kogeen olisi ollut vain 50 km lisää.
Koge oli matkan viimeinen varsinainen taukopaikka, sillä Ruotsissa pysyisin autossa. Hurja 26 tolpan kapasiteetti oli perjantai-iltana vajaateholla kymmenen Teslan ladatessa akkujaan. Hain Whopperin (oikein aterialla), kävin vessassa ja lopuksi ostin vielä pari tölkkiä colajuomaa (light tietenkin, niin pysyy linjat kurissa). Akku täyttyi huomaamatta niin, että pääsisin halutessani Markarydin Superchargerille saakka lataamatta. Päätin pitää mieluummin marssinopeuden reippaana ja pysähtyä nopeasti Löddeköpingeen.
Juutinrauman sillalla ei tarvinnut enää ihailla maisemia, koska pimeys oli laskeutunut. Ruotsin rajatarkastus oli lepsumpi, suomalainen ajokortti tiskiin ja matka jatkui. Passia ei kyselty.
Laskettelin menemään öistä moottoritietä 129 cruisessa, jolloin kulutus asettui noin 300 Wh/km tasolle. Rajoitus oli 110, ja oletin, ettei tästä ylityksestä vielä sanomista tule, vaikka virkavaltaa autiolle tielle osuisikin. Muutama natiivi ajoi ohi reilusti rivakammin. Hieman ennen Löddeköpingiä erään takaa lähestyvän auton valot välkähtivät sinistä. Perskules, olinko väärässä? Himmasin nopeutta ja maija ajoi ohi vänkärin puoleisen poliisinaisen heristäessä etusormeaan.
Löddeköpingissä latasin aivan lyhyesti ja pesin tuulilasin ötököistä. Akkuun tuli 10% lisää, joka riittäisi Markarydin uudelle Superchargerille. Pidin varmuuden vuoksi matkanopeuden 125 lukemassa, kunnes E4 erkaantui Helsingborgin kohdalla koilliseen.
Kellon käydessä puoltayötä väsymys alkoi hiipiä matkalaisen silmiin. Avasin double shot cappucino-tölkkin, ja ajoin viimeiset 20-30 km laturille sitä lipitellen. Auto lataukseen, kello varmuudeksi herättämään ja unta kuulaan. Kofeiinin vaikutus alkaa viiveellä, joten uni tuli hyvin ja kun säpsähdin puolen tunnin kohdalla hereille, oli olo virkistynyt.
Seuraava stoppi oli kolmen vartin ajon päässä Laganissa. Herraskartano on kehuttu ruokapaikka, mutta keskellä yötä koronan jyllätessä vierailin vain pihan perällä pusikon puolella. Edellisen tauon jäljiltä akussa riitti energiaa, joten tauko ei ollut kymmentä minuuttia pidempi.
Reitti kulki kohti Vätternin rantaa ja kulutus oli alamaavoittoisella pätkällä kohtuullinen. Jönköpingin ohitus toi kaivattua vaihtelua ajoon, ja synkimmän yön väistyminen mahdollisti maisemien pienimuotoisen ihailun. Näille nurkille voisi joskus pysähtyä pidemmäksikin aikaa.
Ödeshögin Superchargerille saapuessa olin tyhjentänyt toisenkin tölkin kofeiinijuomaa. Auto lataukseen, penkki alas ja unta kuulaan. Kahvin juonti ennen torkkuja toimii, koska heti puolen tunnin unilta herätessä kofeiini alkaa mukavasti potkia silmäluomia ylempään asentoon.
Matkan jatkuessa aamu alkoi jo tosissaan sarastaa. Norrköpingin Superchargerille saapuessa aurinko nousi puunlatvojen ylle ja loppukesän väsyneet linnutkin alkoivat heräillä. Maan suurimpiin kuuluva 20 tolpan Supercharger-asema sijaitsee ostosparatiisin/helvetin parkkialueella, ja vähät välitin parkkipaikalle yöaikaan ajamisen kieltävistä merkeistä. Nopea lataus ja kohti viimeistä stoppia, olin etuajassa.
Tysbergan Supercharger on moottoritien etelään johtavan puolen levähdysalueella. Sinne pääseminen onnistuu pienellä kikkailulla, eikä vaadi edestakaisin ajelua moottoritiellä. Moottoritieltä kannattaa poistua liittymästä #136 ja jatkaa matkaa pohjoiseen pitkin Lammsjövägeniä, jolloin huoltoasemalle (ja Superchargerille) pystyy ajamaan kätevästi huoltotien kautta. Jos sähköntarve on pienempi tai alla jokin muu sähköauto, voi hyödyntää myös pohjoisenpuoleisen levähdysalueen Virta Globalin 50 kW laturia.
Matkaa Siljan terminaaliin oli jäljellä enää 75 km. Varasin siihen kolme varttia, koska liikenne aamuyöllä 5-6 välillä olisi rauhallista. Sain akkua ladattua reilusti enemmän kuin mitä tarvitsin, joten illan lataustauko Paimion Superchargerilla lyhenisi. Mainiota!
Vaihtoehtoja etelän puolella sijaitsevalta Superilta Tukholmaan päin jatkajalle on kolme. Matkaa voi jatkaa kilometrin verran etelään, poistua liittymästä #137 ja palata pohjoiseen päin liittymästä #136. Jos ei ole kiire tai haluaa nuukailla akun kanssa, kannattaa palata pienemmälle tielle samasta portista mistä tulikin, ja liittyä moottoritielle 10 km pohjoisempana. Jos ruotsinkielentaito on yhtä kehno kuin minulla, voi hyvällä omallatunnolla koukata heti ensimmäisestä risteyksestä moottoritien ali lisäkilpiä ymmärtämättä, jolloin päätyy kätevästi pohjoisen suunnan huoltoasemalle aivan moottoritien rampin päähän.
Saavuin Siljan terminaaliin vähän kuuden jälkeen. Laivaan menijöitä oli kourallinen, ja jonotus jotenkin suomalaistyylinen: toisessa jonossa oli 20 autoa ja toisessa vain 2. Edelläajava ajoi pidemmän jatkoksi, minä valitsin lyhyemmän. Ihme touhua!
Laivalippu ei paljoa maksanut: mies ja auto kolmekymppiä. Hytinkin sai vielä samaan rahaan. Tallinkin appia käyttävät huomio: vuorokauden vaihtuessa sovellus antaa valita kalenterista saman päivän, mutta varausta vahvistaessa valinta pomppaakin huomiselle! Ikävä bugi, jonka onneksi hoksasin yöllä.
Lepotauko laivassa
Yli 100 000 km sähköautolla on selvästi opettanut jotain. Ensimmäisen Teslan kotimatka Hollannista Tukholmaan meni juuri auton navigaattorin ennustamassa ajassa, vaikka kuljettaja ei vielä menopeliin luottanut ja lataili varmuuden vuoksi akkua turhankin täyteen. Tällä kertaa matka sujuikin sitten tuntia nopeammin kuin mitä Teslan navigaattori ennusti: reipas marssinopeus, varmuuden vuoksi latauksen minimointi, ja taloudellinen ajo rullausta hyödyntäen näkyivät tuloksessa. Kaikkiaan matka-aika (ajo + lataustauot) noin 1800 km reitillä oli vain 21,5 tuntia (kun tajusin huomioida Ruotsin kellon olevan tuntia edellä), mikä on tälle isoruokaiselle möhköfantille mielestäni varsin hyvä tulos.
Laivalla olisi ansaitun unen aika. Odottelin autossa hetkisen itäeurooppalaisten, vahvasti humaltuneiden työmiesten siirtymistä baarikerroksiin (olikohan läpikulku Puolasta Suomeen Baltian kautta kielletty?), koska en halunnut reissun viime metreiltä napata koronaa näiltä riehakkailta veijareilta. Äänestä päätellen meno baarissa oli kova, mutta muuten laivalla oli todella hiljaista. Väkeä kulki käytävillä vain kourallinen.
Viimeinen stintti Turusta kotiin alkoi lataustauolla Paimiossa. Ajattelin tempaista lihapullat naamariin odotellessa, mutta se oli vikatikki. Edellissyksynä toimivaksi osoittautunut setti oli korvattu pari euroa kalliimmalla jauhemuusi + eineslihapulla satsilla, mikä oli kurja päätös muuten hyvälle reissulle. Mielialaa onneksi nosti passin löytyminen matkalaukun sivutaskun pohjalta!
Ensikokemukset
Ensimmäisten kilometrien perusteella Model X on soiva peli. Vaikka kulutus on 22” renkailla karmiva, niin en vielä ole päättänyt onko sillä nyt loppujen lopuksi väliä – akku on suuri ja päivittäisessä ajossa kulutuksen nousulla ei ole väliä. Elämä ennen CCS-retrofitin asennusta (jonka jälkeen voin adapterilla ladata kaikista CCS-latureista) on hieman haastavaa, kun päiväretkille Hankoon ja Raumalla on saanut toivoa sormet ristissä vapaata Type2-laturia jotta illalla pääsee kotiin. (Onneksi ainoa tapaamani dinottaja istui autossaan ja siirtyi ystävällisesti toisaalle latauspaikan vapauttamista pyytäessäni.)
Verotuspäätöskin saapui parin hoputussoiton jälkeen kuukaudessa. Verrokeiksi oli arvottu reilusti kalliimpia yksilöitä 78000€ – 89000€ haarukassa. En ymmärrä millä lodiigalla tähän päästään, kun uuden vastaavan saa alta sadan tonnin. Autoveroksi määrättiin 2814,83€, joten muutaman satasen takia ei maksa vaivaa valittaa.
Kotona auto otettiin ilolla vastaan ja etenkin lapsia tuntuu X:n hienoudet huumaavan. Takimmaiselle penkille on tungosta ja haukansiipiovien rämppääminen on hauskaa. Ensimmäisen mökkikeikan jälkeen tilat todettiin riittäviksi, vaikka mukana oli 6 hengen tavarat petivaatteita ja patjoja myöten. Frunkki vetää pari laukkua, ja myös takakontti on pohjalevyn poiston jälkeen kahden täysikokoisen matkalaukun + parin pienen nyssäkän vetoinen. Olen valintaan tyytyväinen.
