Aamulla heräsimme yllättävän pirteinä ja matka jatkui kohti Frankfurtia. Ajattelin käydä joka Superilla, ihan vaan sen takia ettei tarvitse miettiä kulutuksia. Ensimmäinen vain 86 km mittainen pätkä menikin 114 keskinopeudella ennen aamuruuhkia, vaikka tietöitä oli paljon. Yli 300 kivunnut kulutus kertoo neulan käyneen yli kahden sadan aina kun mahdollista. Nopeus sahasi, mutta rullauksella ja viimeistään regenillä selvisi kevyessä liikenteessä kun piti silmät auki.
Seuraava stintti aamukahvin noudon jälkeen starttasi Luttenbergistä suoraan stauhun. Ihmettelin, miksei navi ohjaa moottoritielle, vaan kierrättää pikkuteiden kautta seuraavaan ramppiin, enkä tietenkään totellut ohjeistusta. Siinä sitten seistiin jonossa. #tyhmäjoose
Pöljäily jatkui. En pidä tulikuumasta kahvista, joten olin antanut aamusumpin jäähtyä hetken verran. Ekokuppi ei pitänyt odottelusta, vaan sen rakenne petti, joten ensihörpyn sijaan sainkin puoli kuppia rinnuksille. #tyhmäjoose
Onneksi staussa ei ole kiire minnekään. Kahvit ehti hyvin siivota, ja onneksi housutkin olivat sopivasti kahvinväriset (#ennakointi). Parikymmentä minuuttia paloi rekka vs. rekka taistelun tulosta seuraten, kun pikkutietä olisi päässyt heittämällä koko sumpun ohi. No kaipa tämä oli onni onnettomuudessa, koska kaffet syliin 200 lasissa tuntui vielä huonommalta skenaariolta.
Masfeldin lataustauolla päästettiin vain kahvi pois ja jatkettiin taas matkaa. Nyt tietöitä oli vähemmän, ja koitin kellottaa 200 cruisessa tasaisen tahdin kulutusta. Ei siitä mitään tullut, kun joku aina pomppasi eteen. Passeli matkavauhti on päiväsaikaan 170-180 luokkaa, jolloin myös kaikki kaistanvaihdot saa vielä kuitattua regenillä. Peilejä seurataan todella esimerkillisesti, eikä vaaratilanteita syntynyt. Suomalaisilla olisi paljon opittavaa eurooppalaisesta liikennekulttuurista.
Mucken Supercharger oli viimeinen tauko ennen Frankfurtia. Kellon käydessä kymmentä oli jo ruokatauon aika, joten latasimme rauhassa 38 minuutin ajan. Lataaminen onnistuu muillakin merkeillä Ionityn neljän laturin ansiosta.
Suosittelemme
Ennen lähtöä lunttasin Plugsharesta Frankfurtin latausmahdollisuuksia. Tarkoitus oli poiketa luonnontieteellisessä museossa, ja aivan sen vieressä olisikin Type2-sähköä tarjolla. Jos onni suosisi, olisi akku täynnä visiitin jälkeen.
Ei se suosinut, vaan kaksi Teslaa tukkivat laturin (onneksi sentään latasivat). Plan B oli ajaa viereiseen parkkihalliin ja ladata normaalisti Hirsbergin Superilla. Ei muuta kun museoon!
Senckenbergin luonnontieteellinen museo
Senckenbergin luonnontieteellinen museo valikoitui kohteeksi koko Euroopan laajimman dinosauruskokoelmansa ansiosta. Hieman Frakfurtin keskustan ulkopuolella sijaitsevassa museossa on nähtävillä hurjat määrät kaikkea muutakin kiinnostavaa, mm. homo-lajimme esi-äiti hominidi Lucy. Myös täytettyjä eläimiä eri puolilta maailmaa on riittävästi kovimmankin hc-luontoystävän ihmeteltäväksi. Etenkin taiten tehdyt diodraamat eivät häpeile vaikkapa New Yorkin luonnonhistorialliselle museolle.
Museota pyörittää Senckenbergin säätiö, joka kantaa lääkäri Johann Christian Senckenbergin (1707-1771) nimeä. Senckenbergin elämää varjosti huono tuuri, koska hänen kaikki kolme vaimoaan ja kaksi lastaan kuolivat eri sairauksiin. Ei mitenkään poikkeuksellista 1700-luvulla, mutta Senckenbergin epäonni on meidän onnemme.
Perillisten puuttuessa Senckenberg päätti nimittäin lahjoittaa koko omaisuutensa hyvään tarkoitukseen Frankfurtin asukkaiden hyväksi. Suunnitelmia oli monenlaisia: sairaaloita, köyhäinapuja, kasvitieteellinen puutarha, laboratorio… Epäonni kuitenkin jatkui, eikä Senckenberg itse nähnyt unelmiensa toteutuvan, koska hän putosi tellingeiltä rahoittamansa sairaalan työmaalla. Nykyisin osa herran perustamista laitoksista toimii osana Frankfurtin yliopistoa.
Museo ei nimestään huolimatta ole suoraan Senckenbergin perustama, vaan asioiden pitämiseksi monimutkaisina herran nimeä kantaa toinenkin organisaatio. Sen perusti Frankfurtin toinen suuri mies, kirjailija ja valtiomies Johann Wolfgang von Goethe. Vuonna 1817 perustettu Senckenbergin luonnonhistoriallinen seura edistää luonnontieteen popularisointia, ja pyörittää Frankfurtin, Dresdenin ja Görlitzin museoiden lisäksi neljää tutkimusinstituuttia. Iso käsi erinomaiselle työlle.
Palasimme tien päälle Frankfurtin keskustan kautta. Hessenin osavaltion suurin kaupunki (ei kuitenkaan pääkaupunki, joka on Wiesbaden) on tärkeä talouden keskus. Euroopan keskuspankki ja Saksan Bundespank pitävät päämahaa Frankfurtissa, joka on nousemassa pääomamarkkinoiden ykköspaikaksi Euroopassa brittien sössiessä Lontoon asemaa brexit-pelleilyllään. Teollisuuden puolella kaupungin asema on vahva, pääkonttoriaan Frankfurtissa pitää mm. Continental. Lentokenttä on Euroopan vilkkain.
Kaupungin keskustassa pilvenpiirtäjien välissä ajaessa tulee fiilis, että nyt ollaan isolla kirkolla. Kaikkialla on uusia, moderneja taloja, ja ero moneen muuhun Keski-Euroopan kaupunkiin on silmiinpistävä. Syykin on selvä: toisessa maailmansodassa Frankfurt ja sen Euroopan suurin goottilaistyylinen vanhakaupunki pommitettiin maan tasalle. Pahimmassa ilmaiskussa maaliskuussa 1944 yli 1000 rakennusta vanhassa kaupungissa tuhoutui, ja hävityksen kruunasi viikon mittaiset kaupunkitaistelut vuotta myöhemmin maaliskuussa 1945 ennen Saksan antautumista. Historian havinaa löytyy, mutta rakennusten muodossa sitä kannattaa hakea toisaalta.
Ruokatauko oli säästelty Hirsbergiin, joten akku ehti täyttyä yli 80 prosentin. Seuraavat kaksi Superia saisivat jäädä väliin. Matka jatkui vitostietä vauhdikkaasti, ja stintin ensimmäinen 130 km meni tasan tuntiin – ja sitten seistiin taas staussa. Nopean ajon kulutus oli mielestäni kohtuullinen, alle 250 Wh/km.
Kappel-Grafenhausen lataustauko oli päivän kivoin. Huoltsikkakahvi ei houkutellut, joten lähdimme köpöttelemään kohti kylän keskustaa kun kerran päiväkin oli kaunis. Reilun kilometrin päästä löytyi mainio jäätelöbaari, ja kaksi tötteröä vaihtoivat omistajaa euron kappale. Jäätelötauon mittainen lataus oli juuri riittävä, nyt olisi aika jatkaa matkaa. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen matka ei jatkuisikaan autobahnia pitkin, vaan koukkaisimme Reinin yli Ranskan puolelle.
Lapsen arvosanat etapista
Senckenbergin museo 6/6: tosi paljon dinoja
