Tesla laajentaa ja rakentaa suuren autotehtaan Meksikoon

Nyt kun Venäjäkin on poissa laskuista, autotehtaat katselevat sijainteja uusille tehtailleen. Tesla teki jo oman päätöksensä.

Kuva: Tesla.

Meksikon presidentti Andres Manuel Lopez Obrador vahvisti aivan hiljattain, että maan pohjoisessa Monterreyn kaupungissa sijaitsevaan Nuevo Leóniin tulee uusi Teslan tehdas. Autovalmistajan ja Meksikon hallituksen välinen sopimus syntyi useiden kuukausien spekuloinnin jälkeen. Lokakuussa 2022 Elon Musk nähtiin Monterreyssä yhdessä muiden korkean tason Teslan johtajien, sekä Yhdysvaltain Meksikon suurlähettilään kanssa. Myös Meksikon osavaltion virkamiehiä oli paikalla, joten vaikutti jo tuolloin todennäköiseltä, että Musk havitteli yhteistyötä maan kanssa.

Vielä hetki sitten presidentti Obrador ilmaisi huolensa veden niukkuudesta alueella, ja ilmoitti, että se saattaa vielä estää Teslan tehtaan rakentamisen alueelle. Tämä vuoksi presidentti onkin halunnut Muskin rakentavan tehtaan lähelle uutta liiketoimintakeskusta pääkaupunkiin Mexico Cityyn. Presidentti soitti pitkän puhelun Muskille asian selvittämiseksi.

“Hän oli hyvin reagoiva, ja lupasi ottaa huolemme vakavasti”, presidentti Obrador sanoi lausunnossaan. “Haluan kiittää herra Elon Muskia siitä, että hän oli erittäin kunnioittava, tarkkaavainen ja ymmärtänyt veden niukkuuden ongelman ratkaisemisen tärkeyden.” Toimitusjohtaja kertookin Teslan sitoutuneen käyttämään kierrätettyä vettä koko valmistusprosessin ajan, jotta vähäiset vesivarannot saadaan hyödynnettyä parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Kuva: Tesla.

Uudesta tehtaasta tulee todennäköisesti Teslan toinen suuri ”Gigafactory”. Vaikuttaa myös todennäköiseltä, että tehdas näyttelee merkittävää osa autonvalmistajan suunnitelmissa nostaa vuosittainen tuotanto 20 miljoonaan ajoneuvoon vuoden 2030 loppuun mennessä. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää Teslan mukaan ainakin vielä seitsemän muun gigatehtaan rakentamista valmistuvan Meksikon tehtaan lisäksi.

Tesla on nyt viimeisin Meksikoon sijoittanut autonvalmistaja. Ford valmistaa jo Mustang Mach-E:tä Meksikon Cuautitlánissa. BMW ja General Motors suunnittelevat puolestaan tuotannon laajentamista maassa, kun taas Stellatis-konserni näyttää katselevan rajan eteläpuolista osavaltiota samoista syistä. Kun länsimaisten yhtiöiden ei kannata toistaiseksi Venäjällekään sijoittaa, niin karttapalloa pyöritetään nyt ahkerasti uusien matalapalkkamaiden etsimiseksi.

LähdeCarscoops

Lue lisää