Tarina sveitsiläisen playboyn ja ranskalaisen kilpa-ajajan välisestä pokeripelistä, sekä 1925 Bugatti Type 22 Bresciasta

Elettiin vuotta 1934 Pariisissa, kun ranskalainen kilpa-ajaja René Dreyfus ja sveitsiläinen ammattipelaaja ja playboy Adalbart Bodé olivat päätyneet saman pokeripöydän ääreen nautiskelemaan alkoholilla terästettyä juomaa. Tarina kertoo Dreyfusin hävinneen suuria summia rahaa hämyisen illan aikana ja jossakin vaiheessa peliä miehen käteisen olleen lopussa. Pelihimoissa mies oli uskonut voittoonsa viimeiseen asti ja päättänyt lyödä pöytään viimeisen valttikorttinsa, vuoden 1925 Bugatti Type 22 Brescia -kilpa-auton. Kuinka ollakaan, Dreyfus hävisi loppujen lopuksi autonsakin sveitsiläiselle.

Ongelmat alkavat

Tarina kertoo sveitsiläisen Bodén lähteneen jossakin vaiheessa ajokuntoisena ja onnellisena miehenä ajelemaan kohti Ranskan ja Sveitsin rajaa, jossa sveitsiläiset rajamiehet pysäyttivät playboyn. Bodé kertoi rajamiehille auton olevan hänen, ja että hän oli matkalla kotiinsa Sveitsiin. Bugattiin ei kuitenkaan löytynyt papereita. Rajamiehet ilmoittivat, että sveitsiläinen voi kyllä tulla kotimaahansa, mutta auto jää Ranskaan siksi aikaa, kun siihen tarvittavat paperit tehdään Sveitsissä ja autosta maksettava takavarikointi summa on maksettu.

Vaikka sveitsiläinen playboy oli yrittänyt puhua maksavansa auton saamisesta Sveitsiin, eivät rajamiehet olleet antaneet periksi. Lopputulos oli se, että Bodé oli joutunut nielemään tappionsa ja siirtynyt ilman autoa kotimaansa puolelle. Tuolloin Bugattia ei vielä pidetty kovinkaan arvokkaana, eikä Bodé koskaan palannut hakemaan sitä.

Bugattin säilyttämisestä oli syntynyt ongelma Sveitsin viranomaisten kesken. Sveitsin laissa oli tuolloin pykälä, mikä mahdollistaisi auton tuhoamisen, jos takavarikointimaksua ei makseta, eikä autoa haeta omistajan toimesta pois. Osa tulliviranomaisista halusi kuitenkin säilyttää auton, ja he päättivät piilottaa auton läheiseen Maggiore -järven matalampaan kohtaan, josta se voitaisiin myöhemmin nostaa ylös.

Laskettaessa autoa kävi kuitenkin niin, että yksi tukiketjuista katkesi. Bugatti tippui joen pohjaan, jossa syvyyttä kerrottiin olleen yli viisikymmentä metriä. Tuon ajan nostovälineillä auton nostaminen oli mahdotonta, joten vielä tuolloin arvoton Bugatti jäi vuosikymmeniksi Maggiore -järven pohjaan.

Suosittelemme

Vuonna 1967 eräs sukeltaja löysi Bugattin lojumasta kyljellään Maggiore -järven pohjasta. Sukeltajan tiedetään kertoneen auton olleen liejun ympäröimä, kärsineen pahoja kolhuja ja täysin ruosteessa. Auton nostoa pidettiin turhana, eikä asialle tehty mitään.

Bugatti lojui järven pohjassa aina vuoteen 2009 asti, jolloin paikallisen sukeltajajoukon yksi jäsenistä kuoli, kadulla tapahtuneen traagisen pahoinpitelyn seurauksena. Menehtyneen seurueen jäsenen kunniaksi haluttiin kerätä varoja nuorisoväkivaltaa vastaan, ja samalla Bugatti päätettiin nostaa ylös.

Yli 70 vuotta järven pohjassa maannutta autoa ja sen nostoa oli kerääntynyt katsomaan tuhansia uteliaita silmäpareja. Ennen kuin Ettore Bugattin suunnitteluluomusta oli lähdetty nostamaan maan kamaralle, oli käyty keskusteluja sen sijoituspaikasta.

Bugatti, tai se mitä siitä oli vielä jäljellä, päädyttiin lähettämään Pariisiin huutokauppaan, jossa sen hinta arvioitiin täysin alakanttiin. Arvioitu 57000 Amerikan dollaria kohosi 360000 dollariin Peter Mullinin huutaessa auton omaan museoonsa Kaliforniaan, jossa se edelleen on samassa kunnossa kuin nostettaessa vuonna 2009.

Bugattin mystiset kaksi muuta omistajaa

Järveen uponneen Bugatti Brescian tarinaa pidetään yhtenä merkillisimmistä tapahtumista autoilun historiassa. Aikojen saatossa myös urbaaneja tarinoita on liikkunut auton ajautumisesta järveen. Bugatti on nostettaessa ollut siinä kunnossa, että auton tunnistelaatat on pystytty puhdistamaan ja selvittämään, kenellä auto on ollut omistuksessa. Reilun 100 hevosvoimaisen pelin rekisteröity runkonumero on ollut luettavissa, josta historioitsijat ovat päivälleen pystyneet kertomaan sen tapahtuneen Nancyssa Ranskassa 11. huhtikuuta 1925. Rekisterikilpien palasista on pystytty selvittämään auton kuuluneen ranskalaiselle Georges Niellylle, joka on mitä luultavimmin ostanut sen 1930 Nancyssa ja myöhemmin Pariisissa siirtänyt sen omiin nimiinsä. Rekisterikilpien kaksi viimeistä RE1-tunnistetta kertovat rekisteröinnin tapahtuneen touko- tai kesäkuussa 1930.

Vieläkin merkillisemmäksi tarinan tekee se, että erään kertomuksen mukaan autoa on pidetty sveitsiläisen arkkitehti Marco Schmucklerskin omistamana vuodesta 1933 vuoteen 1936. Historiasta on saatu selville tarkalleen jopa kuukaudet, jolloin hän on tullut Sveitsiin ja milloin lähtenyt sieltä. On mahdollista, että hän olisi ollut se, joka olisi jättänyt auton rajamiehille maksamatta siitä tullimaksua, josta auto olisi päätynyt rajamiesten hoiviin erään paikallisen rakennusfirman tehdashalliin ja sitä kautta päätyneen upotettavaksi Maggiore- järveen. Historia ei kerro sitä, onko sveitsiläisellä playboylla ja sveitsiläisellä arkkitehdillä ollut jotakin yhteistä auton omistajuuteen liittyen.

Auton historiasta tuntuu löytyvän monen monta tarinaa. Joka tapauksessa tarina on saanut omalla tavallaan onnellisen lopun auton päädyttyä sinne josta siitä voidaan kertoa lisää historiaa.

Kilpa-ajaja Dreyfus

Rene Dreyfus oli ranskalainen 1920-luvulta lähtien kirkkaimpia pystejä saavuttanut kilpa-ajaja, jonka uroteot olivat siivittäneet hänet lähes kunniakansalaisen asemaan Ranskassa. Miehen kerrotaan oppineen ajamaan jo yhdeksänvuotiaana ja myöhemmin aloittaneen kilpa-autoilun veljensä Mauricen toimiessa managerina. Dreyfusin ura kesti reilut kymmenisen vuotta, jona aikana huimapää voitti urallaan 36 kilpailua ajaen muun muassa Maseratilla ja Bugattilla. Yhdeksi nimekkäimmistä voitoista voidaan lukea ensimmäinen osallistuminen vuoden 1929 Monacon Grand Prix:hin. Voittoisa oli myös seuraavan vuoden Monacon Grand Prix, josta oheinen kuva.

Lähteet ja kuvat: automotorblog, National Library of France, newatlas, gettyimages

Lue lisää