Tämän ökymmäksi ei Bemari enää muutu – Shanghain autonäyttelyssä esitelty 760Li yhdistää kullanhohtoisen kaksivärimaalauksen 6,6-litraiseen tuplaturbo-V12:een

BMW on ollut viime aikoina otsikoissa lähinnä kahdesta syystä, eli jättimunuaisten ja uusien sähköautomallien vuoksi. Tarpeeksi iso munuaismaski löytyy myös Shanghain autonäyttelyssä esitellyn 7-sarjan nokalta, mutta tekniikka edustaa vielä vanhaa maailmaa.

Kiinassa parrasvaloihin tuotu erikoismalli on ristitty jo lähes koomisesti 760Li Shining Shadow Special Editioniksi. Kiinalaisautojen omat mallimerkinnät mieleen tuova nimi on valittu sikäläisten markkinoiden ehdoilla, koska spesiaali-Seiskaa valmistetaan vain 25 kappaletta kiinalaisasiakkaita varten. Kuten mallimerkintä kertoo, kyseessä on myös tekniikan osalta 7-sarjan huippumalli. 760Li:n pellin alla kehrää 6.6-litrainen bensa-V12, joten tässä autossa ei ole tietoakaan downsizingista tai sähköistymisestä.

Muhkean iskutilavuuden ja kahden turbon myötä kaksistoistapyttyisestä täysimoottorista houkutellaan 585 hevosvoiman huipputeho ja 850 newtonmetrin maksimivääntö. Vaikka pitkäakseliväliselle edustusluokan sedanille on kertynyt melkoisesti massaa, satasen nopeus saavutetaan tuplaturbo-V12:n ansiosta vain 3,8 sekunnissa. Suorituskyky ei ole kuitenkaan tässä autossa pääasia, vaikka se onkin vähintään riittävällä tasolla. Shining Shadow Special Editionissa panostetaan nimittäin täysillä luksukseen, mistä jo auton väritys kertoo.

Seiska on saanut ylleen kaksivärimaalauksen, joka tuo mieleen Mercedes-Maybachin tai BMW:n omana superluksusmerkkinä toimivan Rolls-Roycen luomukset. Korin yläosan samppanjan- tai kullanväristä pintaa täydentää nokan ja perän sekä kylkien viininpunainen metalliväri. Sävyt on erotettu toisistaan Rollsin tyylisellä koristeraidalla, ja 20-tuumaiset vanteetkin ovat bling bling -hengessä täysin kiillotetut. Länsimaisen käsityksen mukaan autossa taiteillaan jo hyvän maun ja kitschin välisellä rajalla, mutta kiinalaisten makuun tällaisella tyylillä epäilemättä vedotaan.

Suosittelemme

Kaksivärimaalaus vaatii enemmän myös valmistusprosessilta. BMW:n mukaan pinnan kiillotus ja viimeistely vie normaalia enemmän aikaa, ja niinpä yhden Shining Shadowin maalauksessa alusta loppuun kestää 6-7 päivää. Sisustankin parissa vierähtää aikansa, koska verhoilumateriaalina käytetään räätälintyönä valmistettua ruutukuvioista Merino-nahkaa. Valkoinen vuota saa kontrastia kiiltävän mustista pianolakatuista pinnoista. Takaosaston mukavuutta kohennetaan sähkösäätöisillä ja hierontatoiminnolla varustetuilla istuimilla, etupenkkien selkänojista esiin taittuvilla pöydillä sekä takapenkkiläisten omilla infotainment-ruuduilla.

Tästä kaikesta saa pulittaa Kiinassakin pitkän pennin. Erikois-Seiskan hinnaksi kerrotaan 2,6 miljoonaa juania, eli noin 330 000 euroa.

LähdeCarscoops

Lue lisää