Skodan suosikkikatumaasturi sai faceliftin – Kodiaq RS:n tuplaturbodiesel on nyt historiaa

Skodan malliston kookkainta päätä on edustanut jo reilun neljän vuoden ajan seitsemänpaikkaisenakin tarjolla oleva Kodiaq. Nyt se saa ulkoisesti varsin miedon faceliftin, jossa viilataan kuitenkin tekniikkaakin.

Tšekkimerkin kookkain SUV on VW Tiguanin ja Seat Tarracon sisarmalli, mutta päällepäin tämä sukulaisuus ei näy. Kodiaq jatkaa omalla linjallaan kasvojenkohotuksen jälkeenkin. Etu- sekä takapuskurit laitetaan tuttuun facelift-tyyliin uusiksi, ja samalla maski saa muista Skodan nykymalleista tutun kuusikulmaisen muodon. Maski siirtyy myös hieman pystympään kulmaan, ja ledeillä toteutetut etuvaloumpiot litistyvät hitusen entiseen verrattuna. Lisähintaan tarjolla ovat nyt myös matriisiledit.

Takavalojenkin muotoja viilataan, millä saadaan sukunäköä esimerkiksi nykyiseen Octaviaan. Lisäksi leveä Skoda-logoteksti korvaa vanhan pyöreän merkin takaluukun kannessa, ja takalasi vaikuttaa hieman entistä kapeammalta lasin reunojen uusiksi laitettujen ilmanohjainten ansiosta. Lisäksi ulkonäköä piristetään tuoreella vannevalikoimalla, joka sisältää parhaimmillaan 20-tuumaisia kiekkoja.

Sisustaakin on päivitetty hillitysti. Ratti on nyt kaksipuolainen Octavian tyyliin, mutta RS- sekä SportLine-malleissa ohjauspyörä on urheilullisemman oloinen kolmipuolainen versio. Lisäksi kabiinin tunnelmavalaistusta on kohennettu, ja ohjaamoon on tuotu myös uusia koristelistoja sekä kontrastiompeleita. Tarjolla ovat myös uudet penkit, joista löytyy lämmityksen ja tuuletuksen ohella hierontatoiminto. Äänentoistoa sekä etäkäyttömahdollisuuksia on kohennettu, ja lisävarustelistalta löytyvän täysin digitaalisen mittariston läpimitta on 10,25 tuumaa. Sitä täydentää kojelaudan kahdeksan- tai 9,2-tuumainen tietoviihdejärjestelmän näyttö.

Suosittelemme

Aloitusmallia vauhdittaa 150-heppainen 1.5 TSI -bensaturbo, jonka voimavarat ohjataan kuusipykäläisen manuaalin kautta pelkille etupyörille. Tarjolle tulee myös 190-hevosvoimainen kaksilitrainen TSI sekä kaksilitraisen TDI-dieselin 150- ja 200-heppaiset versiot. Näissä on seitsemänvaihteinen kaksoiskytkinautomaatti vakiona, ja sama koskee myös nelivetoa 150-hevosvoimaista TDI:tä lukuun ottamatta.

Huippuversiona palvelee tuttuun tyyliin RS, jonka tuplaturbodiesel on kuitenkin vaihtunut 245-heppaiseen kaksilitraiseen TDI:hin. Teholukema on kasvanut viidellä hevosvoimalla 245 polleen, ja moottori myös painaa 60 kiloa dieseliä vähemmän. TDI:n 500 newtonin vääntöä voi kuitenkin tulla ikävä ison katumaasturin ratissa.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Uusi VW Tiguan tuotiin julkisuuteen – suosikki-SUV:ssa on nyt kurvikkaammat linjat ja pistokehybridissä parhaimmillaan 100 kilometrin sähköinen toimintasäde

Volkswagen Tiguan on noussut viime vuosina kaikessa hiljaisuudessa valmistajansa myydyimmäksi malliksi yleisen SUV-buumin vanavedessä. Jossakin vaiheessa myös Tiguan muuttuu täyssähköautoksi, mutta sitä ennen on vielä yhden polttomoottoripohjaisen sukupolven vuoro.

Turkin presidentti haluaisi Elon Muskin rakentavan Teslan tehtaan maahansa

Turkki haluaa olla Teslan seuraavan sähköajoneuvotehtaan loppusijoituspaikka, vaikka maa on jo ehtinyt luomaan oman sähköautobrändin.

ELegend EL1 driftaa kuin 1980-luvun B-ryhmän rallitykki – lähes 900 000 euron sähköauton esikuvana palvelee Audin pätkä-Quattro

Pari vuotta sitten julkisuuteen putkahteli luonnoskuvia ELegend EL1 -nimisestä sähköautosta, jonka oli tarkoitus toimia 1980-luvun Audi Sport Quattron modernina tulkintana. Monista vastaavista projekteista ei ole kuultu ensimmäisen lehdistötiedotteen jälkeen enää mitään, mutta ELegendin kohdalla asia on onneksi toisin.

Volkswagen esitteli yli 550-heppaisen sähkösedanin – ID.X Performance uhkaa kuitenkin jäädä pelkäksi tutkielmaksi

GTI-fanit häädettiin Itävallan Wörtherseen rannalta kestävän kehityksen nimissä, mutta Volkswagenin ID-sähkömallien omistajat saavat sentään kokoontua paikallisesti päästöttömästi Sveitsin Locarnossa. Tapaamisen kohokohta valmistajan puolelta oli varsin yllätyksellinen konseptiauto.

Tyyliniekan uusimmat