Matka Balatonin rannalta Sifokista Adrianmeren rantaan Zadariin alkoi täsmällisellä auton latauksella. Hotellin tarjotessa ystävällisesti sähköä oli akku yöllä täyttynyt 90% saakka, ja aamulla herätessäni laitoin latauksen jälleen päälle. Kesäisessä kelissä akku täyttyisi puolessatoista tunnissa täpötäyteen, jolloin moottoritiellä ei tarvitsisi säästellä sähkön kanssa.
Tykkään hifistellä latauksen kanssa. Täytän akun vasta juuri ennen lähtöä, jotta auto odottelisi 100% ladattuna mahdollisimman lyhyen ajan, sillä akun säilyttäminen täydessä varauksessa lyhentää sen elinikää. En tiedä kuinka paljon eroa syntyy siinä, että akku täyttyy 15 minuuttia ennen lähtöä verrattuna siihen, että akku täyttyisi jo puolen yön jälkeen, mutta miksipä sähköauton kalleinta osaa ei kohtelisi silkkihansikkain silloin kun se ei vaikeuta omaa elämää? Kun lähtee liikkeelle heti latauksen päätyttyä, on vaikutus joka tapauksessa minimaalinen.
Balatonjärveä reunustaa kukkulainen maasto molemmilla rannoilla. Nousu ylämäkeen herätti odotuksia edessä olevalle Köröshegyn sillalle, joka ylittää alla olevan laakson parhaimmillaan 88 metrin korkeudesta. Harmillisesti kaiteet tien vieressä olivat sen verran tiivistä tavaraa, ettei 1872 metrin mittaiselta sillalta saanut sellaista panoraamaa yli Balatonin mitä odotimme. Pöh.
Edellispäivän tapaan matka taittui reipasta tahtia. Maaseutua oli nähty jo sen verran, että pienemmille teille ei tullut mieleen poiketa. Katsellaan sitten mieluummin Adrianmerta!
Zagrebin Supercharger ei ollut suoraan reitillä, vaan vaati pientä koukkausta etelään, mutta valitsimme silti sen helppouden vuoksi. Ei vaan jaksanut miettiä paikallisia operaattoreita tai vertailla hintoja, kun kerran ei ollut pakko: Teslalla matkustaminen on helppoa eikä tarvitse päätä vaivata (helpommin ummikko ajaa Teslalla Välimeren rantaan kuin bensa-autolla). Huoltoasemalla oli ohjelmassa tuttu kuvio: vauvanhuolto, vessa ja kahvia. Akku ehti täyttyä 82% tasoon asti, kun vielä innostuin hetkeksi leikkimään likan kanssa.
Suosittelemme
Alunperin Zagrebissa piti stopata pidemmäksi aikaa, sillä ohjelmassa piti olla tutustuminen paikalliseen sähköautovalmistajaan Rimaciin. Korona sotki suunnitelmat, sillä kaikki vierailut oli juuri päätetty laittaa jäihin toistaiseksi. Ei auttanut vaikka kuinka oli liikkeellä Suomesta asti! Ei kiva, mutta yritin ajatella positiivisesti: Adrianmerellä olisi aikaa yksi päivä enemmän.
Tässä kohtaa sähköautoilua hommasta alkaa tulla rutiinia. Laskin päässäni, että sähkö riittäisi nätisti Ototacin Superchargerille vaikka polkisin kuinka, eikä Karlovacissa tarvitsisi poiketa jos vaan vauva nukkuisi. Lataaminen on ehkä rutiinia, mutta ajaminen ei, ja normaalisti mykkänä pitämäni navigaattori voisi olla järkevää laittaa uudessa ympäristössä äänekkääksi. Oli nimittäin ihan kiva, että pelivaraa oli, koska tempaisin vahingossa liittymästä pitkäksi, jolloin 180 km taival piteni 20 kilometrillä. Jälleen perille päästiin 1% varauksella, mutta prosenttihan riittää!
Ototacissa oli aikomus syödä lounasta, mutta ennakkotieto ravintolasta tarkentui valitettavasti pelkäksi huoltoasemaksi, jonka valikoima oli kehnon puoleinen. Tyydyimme kahviin ja jäätelöön, joilla nälkä sai siirtyä. Nettitieto ei aina ole täysin totuudenmukaista.
Koko päivämatka oli erinomaista moottoritietä. Kroatian puolella perjantai-iltapäivänä liikenteessä näkyi enenevässä määrin autoja ulkomaan kilvissä, ilmeisesti turisteja viikonlopun tai myöhäisen kesäloman viettoon matkalla. Varsinkin ruuhkassa kannattaa valita rantareitin sijaan sisämaan moottoritie, vaikka matka vähän piteneekin. Moottoritie kulkee läpi metsäisen vuoriston, joten maisemia näkyy täälläkin.
Ensinäkemä Adrianmerelle on ikimuistoinen. Tie laskeutuu jyrkästi alas vuoristosta, ja tarjoaa mahtavat maisemat rannan alangolle ja kauas saaristoon. Harmi, että kuljettajalla on kädet täynnä työtä, mutta onneksi edes matkustaja sai ihailla näkymiä. Ei edes kuvia malttanut ottaa!
Ennen majapaikkaan siirtymistä oli edessä vielä jääkaapin täyttäminen; ajoimme tuttuun ja turvalliseen Lidliin, joita tuntuu olevan koko Eurooppa pullollaan. Pientä säätöä tuli vain ostokärrystä, koska eihän mikään suomalainen tai muukaan matkalta taskunpohjalle jäänyt kolikko tietenkään käynyt poletista. Onneksi kassa lainasi kolikon.
Asuimme hieman Zadarin pohjoispuolella Kozinossa, koska kaupungin sijaan hakusessa oli rantaa ja miellyttävä ympäristö etätöille. Majapaikka oli valittu niin, että parvekkeelta avautuu näkymä Adrianmerelle. Kuten monesti majoituskohteiden kuvissa, oli kuvakulmia ja rajauksia nytkin mietitty tarkkaan; ensi kesänä kauniin näkymän pilaisi uudisrakennus, joka oli jo työn alla. Onneksi rakennustyöt sentään olivat keskeytyneet viikonlopuksi.
Matkailijoita tuntui riittävän enemmän kuin Unkarin puolella, eikä syyttä: keli oli kesäinen elohopean noustessa lähelle kolmeakymmentä, ja Adrianmeri oli edelleen lämmin. Kroatialle tyypillisesti vesi oli kirkasta, rannikon saaret näkyivät idyllisesti horisontissa, ja muutenkin maisemat olivat kohdillaan. Kaiken kruunasi ohi uinut delfiiniparvi.
Seuraavassa osassa tutustutaan Zadariin ja kikkaillaan auton akku täyteen paikallisella hieman erikoisia otteita vaativalla laturilla. Lue lisää Tyyliniekasta lähipäivinä!
