Sähköautoilla on ajettava vähintään 90 000 km, jotta ne ovat polttomoottoriautoja vähäpäästöisempiä

Akkutuotanto aiheuttaa sähköajoneuvojen valmistamisen aikaisen ympäristövelan, mutta käyttöikänsä aikana ne ovat puhtaampi valinta.

Uusi riippumaton saksalainen tutkimus on osoittanut, että tutkimuksessa käytetyn 200 000 km elinkaaren aikana sähköajoneuvot ovat huomattavasti vihreämpiä kuin bensa- tai dieselautot, vaikka ne aloittavatkin elinkaarensa suuremmalla ekologisella velalla.

Akkujen valmistus on ”likaista liiketoimintaa”, ja se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että sähköautojen tuotanto aiheuttaa enemmän saasteita kuin polttomoottorikäyttöisten ajoneuvojen tuotanto. Samaisessa tutkimuksessa kuitenkin huomattiin, että sähköautolta pitäisi toistaiseksi ajaa 90 000 km, jotta se muuttuu vihreämmäksi kuin polttomoottoriajoneuvo.

“Autojen tarkka elinkaariarvio riippuu useista tekijöistä, joita ovat mm. tuotantopaikka, ajoneuvojen ja komponenttien valmistuksen energiayhdistelmä, sekä voimansiirto, ja siihen käytetty energia”, kuvailee Dr. Joachim Damasky, saksalaisen insinööriliiton VDI Gesellschaft Fahrzeugin puheenjohtaja. ”Sähköautot ja hybridiajoneuvot aloittavat taipaleensa raaka-aineiden hankitaan perustuvalla ekologisella kuormituksella, koska akkujen tuotanto sijaitsee edelleen lähes yksinomaan Aasiassa.”

Käyttöikänsä aikana sähköautoista muodostuu kuitenkin puhtaampi vaihtoehto. 200 000 km jälkeen sähköauto on aiheuttanut 24,2 tonnia hiilidioksidipäästöjä, kun vaikkapa dieselauton päästöt ovat vastaavasti 33 tonnia, mikä on yli 36 prosenttia enemmän. VDI:n analyysi oli myönteinen myös hybridien ympäristöystävällisyydestä. Organisaation mukaan ladattavan hybridiajoneuvon odotetaan tuottavan samana ajanjaksona 24,8 tonnia CO2-päästöjä, mikä on vain 0,6 tonnia enemmän kuin sähköautolla.

Vaikka tämä tekee sähköisistä ajoneuvoista paremman vaihtoehdon, ympäristön kannalta se jättää paljon parantamisen varaa. Esimerkiksi jos sähköautoa käytetään fossiilisista polttoaineista saatavalla sähköllä, voi kestää jopa 160 000 km, ennen kuin siitä tulee polttomoottoriajoneuvoa vihreämpi.

Suosittelemme

“Meidän on tarkasteltava ajoneuvon tuotannon kasvihuonekaasupäästöjä, kestoa ja hävittämistä elinkaariarvioinnissa”, Damasky toteaa. “Tarvitsemme siksi enemmän Saksassa valmistettua akkutuotantoa, parempaa akkujen kierrätystä ja uusiutuvan energian nopeaa laajentamista.”

VDI:llä on valmiina myös seitsemän suositusta kuljetusalalle. Ensinnäkin se korostaa vihreän sähköverkon merkitystä. Toiseksi sähköautojen akkujen tuotannon tulee olla ympäristöä vähemmän kuormittavaa. Tässä auttaa niiden valmistaminen paikallisesti, samoin kuin kierrätys. Liitto suhtautuu myös synteettisten e-polttoaineiden käyttöön optimistisesti, ja kannustaa ladattavien hybridiautojen käyttöön. Loppukaneettina organisaatio suosittelee kaupunkialueiden junaliikenteen parantamista.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis palkitsee työntekijöitään viime vuoden myynneistä miltei kahdella miljardilla eurolla

Viime vuoden vahvan myynnin jälkeen Stellantis palkitsee ahkeroijansa tuoreella ja muhkealla potilla, sillä työntekijät saavat yhteensä huikeat 1,9 miljardia euroa.

Nelipaikkaisten avo-Mersujen perinteet jatkuvat – uusi CLE Cabriolet korvaa sekä C- että E-sarjan avomallit

Mercedes esitteli viime kesänä aiemmat C- ja E-luokan coupét korvaavan kaksiovisen CLE Coupén, ja samassa yhteydessä vilautettiin myös avoversion ensimmäiset kuvat. Nyt CLE Cabrioletista julkaistiin kaikki viralliset tiedot sopivasti ennen keväällä tapahtuvaa myynnin aloitusta.

Tästä piti tulla BMW i8:n seuraaja – klassisen M1:n henkeä tavoitellut i16 ei kuitenkaan päässyt tuotantoon

BMW:n M-divisioonan lippulaivana toimiva möhkälemäinen XM-katumaasturi on herättänyt melkoisesti tunteita, joista useimmat eivät ole kovin positiivisia. Tunnemyrskyä ei liennyttäne sekään tieto, että asioiden mentyä toisin baijerilaisten valikoimaan voisi nyt kuulua keskimoottorinen urheiluauto alkuperäisen M1:n hengessä.

Jaguar Land Rover hidastaa sähköautosuunnitelmiaan – hybridit saavat lähivuosina suuremman painoarvon

Moni merkki on ilmoittanut julkisuuteen kunnianhimoisia sähköautotavoitteita, joista kiinni pitäminen voi olla kuitenkin vaikeaa markkinoilla viime aikoina tapahtuneiden muutosten jälkeen. Nyt päivitetyistä suunnitelmistaan kertoi intialaisen Tatan omistama brittiyhtymä Jaguar Land Rover.

Tyyliniekan uusimmat