Puuta päin ajettu Lancia Stratos voi maksaa 700 000 euroa

Toisilla autoilla on värikkäämpi historia, kuten tällä pian Sveitsissä huutokaupattavalla Lancia Stratoksella.

Lancia Stratos kuuluu automaailman suuriin ikoneihin, ja nyt sellainen olisi pian myynnissä RM Sothebyn huutokaupassa Sveitsin St. Moritzissa. Stratos vakiinnutti asemansa rallin maailmanmestaruuskilpailuissa, ja lopulta se saavutti valmistajien tittelin vuosina 1974–1976. Myös Markku Alén ehti ajaa Stratoksella, ja onnistui voittamaan autolla Sanremon rallin vuonna 1978. Kuvissa päivää paistatteleva vuoden 1975 katuversio on päätymässä vasaran alle, ja sen hinnaksi on arvioitu 600 000 – 700 000 Sveitsin frangia, mikä päivän kurssilla on suunnille sama euroissa.

RM Sotheby’s kertoo, että alustanumeroltaan #1666 yksilö toimitettiin ensimmäiselle omistajalleen Italian Padovassa 22. toukokuuta 1975. Valitettavasti auton alkuperäinen omistaja törmäsi sillä kuitenkin puuhun pian seuraavana vuonna aiheuttaen tuhoisia vahinkoja auton alustarakenteille. Paikallinen Lancia-jälleenmyyjä otti kuitenkin haasteen vastaan, ja rakensi koko Stratosin uudelle alustalle.

Ensimmäinen omistaja piti autoa aina vuoteen 1986 asti, jolloin se siirtyi toisen omistajan käsiin, joka puolestaan säilytti autoa vuoteen 1994 saakka. Lancia siirtyi myöhemmin merkkiasiantuntija Key Sportin käsiin ennen kuin se myytiin helmikuussa 2007, ja vietiin pois Italiasta seuraavana vuonna. Myyntikuvaus paljastaa, että auto kulkeutui sittemmin Monacoon ja Saksaan, kunnes se saapui nykyiseen olinpaikkaansa Sveitsiin.

Suosittelemme

Autoa koristaa näyttävä punaisen oranssi maalipinta, johon sointuu hienosti Campagnolon pronssin väriset kevytmetallivanteet. Kuvista päätellen ei ikinä uskoisi, että autolla on takanaan vakava onnettomuus, joka olisi aivan hyvin voinut päättää koko auton tarinan. Myös auton sisätilat näyttävät olevan upeassa kunnossa, ja urheilulliset Havana Alcantaralla verhoillut istuimet kutsuvat istumaan ratin taakse.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Tyyliniekan uusimmat