Paul Newmanin omistama tuunattu Volvo 740 Turbo farkku myytiin

Tunnettu amerikkalainen elokuvatähti ja suuri autojenystävä oli tämän V6-moottorisen kartanovaunun ensimmäinen omistaja.

2008 menehtyneen näyttelijälegenda Paul Newmanin kerrottiin olleen vuonna 1988 niin ihastunut uuteen Volvo 740 Turboonsa, että hän vaihdatti välittömästi Volvon alkuperäisen 2,0 litran turbokoneen, ja korvasi sen V6:lla. Moottori napattiin aikansa tehopaukusta Buick Grand Nationalista, jonka 3,8-litraisen turbo V6:n asensi Volvon konehuoneeseen alabamalainen yritys. Myös vaihteisto vaihdettiin samalla Borg-Warnerin viisivaihteiseen manuaalivaihteistoon, luomus viimeisteltiin Aero-tyylisellä korisarjalla.

Kuva: Bring A Trailer.

Kilpakuljettajanakin tunnettu Newman näytteli luonnollisesti myös monissa klassikkoelokuvissa, ja menestyi molemmilla osa-alueillaan. Onkin jotenkin huvittavaa, että kuumaverinen Newman valitsi autokseen juuri 80-luvun laatikkomaisen, turvallisuudesta ja luotettavuudesta paremmin tunnetun Ruotsifarkun virittämisen lähtökohdaksi.

Nykyinen omistaja osti auton vuonna 2017, ja vaihtoi ensitöikseen 740:een uuden kytkinkokoonpanon, polttoainepumpun ja suuttimet. Samassa rytäkässä myös auton kaikki valot, pyyhkimet ja takaluukun kaasujouset vaihdettiin. Jossain vaiheessa myös alustaa muokattiin ja alennettiin jousilla, jotka sovitettiin Bilsteinin iskunvaimentimiin. Volvosta löytyy myös luistonesto, uusitut kallistuksenvakaajan osat, vaihdettu pakoputkisto ja alkuperäistä tehokkaammat jarrut.

Volvo on nähnyt parempiakin päiviä, sillä sen musta nahkasisustus on kulunut, ja kojelaudasta löytyy halkeamia. Kabiinissa on Sonyn CD-soitin, ilmastointi, kokoontaitettava kolmannen penkkirivin istuin, ja hansikaslokerossa turbon ajastin. Autolla on ajettu maltilliset 76 000 mailia, ja sen mukana tulee aitoustodistus, joka vahvistaa Newmanin alkuperäisen omistajuuden. Bring a Trailer -sivustolla kaupattu auto on juuri myyty mukavaan 80 740 dollarin hintaan, missä saattaa piillä pienoinen Newman-lisä…

Kuva: Bring A Trailer.
Kuva: Bring A Trailer.
LähdeTop Gear

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Kimeran uusi tulkinta Lancia 037:stä myytiin jo loppuun – seuraavaksi tulossa ovat nelivetomalli ja rataspesiaali

Markku Alén nimesi aikoinaan Lancia 037:n maailman kauneimmaksi ralliautoksi, ja Lancian taika vetoaa faneihin vielä neljä vuosikymmentä myöhemminkin. Italialaisen Kimeran tekemä moderni EVO37-tulkinta 037:n pohjalta myytiin jo loppuun huimasta hinnasta huolimatta, mutta uusia versioita on luvassa.

ABT esitteli hurjan näköisen XGT:n – Audi R8:n joutsenlaulu on katukelpoinen GT2-luokan kilpuri

Nürburgringin Nordschleifella on viime aikoina bongattu testiajoissa kovasti kilpuria muistuttava Audi R8 kadulle rekisteröitynä. Nyt tuon auton taustat selvisivät, kun Audi-virityspajojen eliittiin kuuluva ABT toi julkisuuteen uusimman luomuksensa.

Audi TT:n taru päättyi – yli 25 vuoden aikana ehdittiin valmistaa reilut 660 000 autoa

Audi TT:n taru päättyi ainakin toistaiseksi neljännesvuosisadan ja tarkalleen 662 762 valmistetun yksilön jälkeen.

Fiatin “Mikki Hiiri” on nyt nimensä kaltainen – uusi Topolino sai ylleen Disney-kuosin

Mikki Hiiri tunnetaan Italiassa Topolinona. Saman lempinimen sai myös vuonna 1936 debytoinut ensimmäinen Fiat 500, ja tällä hetkellä Fiatilla on tuotannossa mikrokokoinen sähköauto nimeltään Topolino.

Tyyliniekan uusimmat