Quantcast

Onko tässä hyväkuntoisin jäljellä oleva 1976 Toyota Corolla SR5?

Kolmannen sukupolven Corollat ovat monelta painuneet unholaan myös Suomessa. Teksasista löytyvä SR5 Corolla onkin todellinen selviytyjä.

Toyota toi markkinoille Corolla-mallin vuonna 1966, ja auton räjähdysmäisestä suosiosta kertoo kaiken oleellisen, että automalli löytyy edelleen tuotannosta. Monelle suomalaiselle automalli on erityisen rakas, ja se onkin ollut maassamme poikkeuksellisen suosittu heti ensi hetkistä lähtien. Corollan kolmas sukupolvi debytoi Japanissa vuonna 1974. Mallisto käsitti uuden urheilullisen kolmiovisen liftbackin, joita sai myös sporttista SR5-nimeä kantavina.

Kuvissa päivää paistatteleva kovin 70-luvun maanläheisen vihertävä yksilö sijaitsee Teksasin Houstonissa, ja ikäisekseen varsin ryhdikäs auto näyttää vielä kunnoltaan nuorekkaalta. Ihmekös tuo, kun auton mittarissakin on vasta 11 000 mailia, eli 17 600 kilometriä. Todellinen aikakapseli olisi saatavilla eBayssa, ja autosta on tarjottu kirjoitushetkellä 7300 taalaa, kun aikaa huudon sulkeutumiseen on kolme päivää jäljellä.

Suosittelemme

E30-sarjan Corollat pysyivät tuotannossa vuoteen 1981 saakka. Ne vaikuttivat merkittävästi Toyota-brändin kasvuun erityisesti Yhdysvalloissa, kun 70-luvun öljykriisi iski jenkkien omiin bensakrematorioihin voimalla. Yhdysvalloissa mallistoon vuonna 1976 lisätty urheilullinen SR5-versio käytti Toyotan 2T-C -kaasuttimella varustettua moottoria, jonka iskutilavuus oli 1,6 litraa ja tehoa saatiin 75 heppaa. Viisinopeuksisen manuaalivaihteiston kera nämä melko pienet ja kevyet autot olivat kohtuullisen pirteitä kulkemaan.

Myyjä tarjoaa vain vähän tietoa autosta, mutta kuvat ovat sentään ihan laadukkaita tästä liftbackista, jota nykytermein kuvattaisiin ainakin Euroopassa ”shooting brake” -nimellä. Myyjä väittää, että kyseessä on räpeltämätön yksilö, eikä ainakaan kuvista päätellen käy asiaa kiistäminen. Koripaneelit maalipintoineen, sekä sisusta ja moottoritila näyttävät ikäisekseen varsin siisteiltä, kun huomioi auton edustaneen 70-luvun työväen kulutustavaraa.

Vuonna 1976 tällaista autoa ei olisi pidetty tulevaisuuden keräilyesineenä. Alle 20 000 kilometriä 46:ssa vuodessa on suorastaan merkillisen vähän autolla, jonka tekniikka kestäisi moninkertaisen määrän ajoa. Vaikka kyseessä ei olekaan mikään Celica tai Supra, niin tällaiselle selviytyjälle toivoisi mahdollisimman kovaa hintalappua, jotta uusi omistaja ymmärtäisi harvinaiskuntoisen autonsa historiallisen arvon paremmin.

1 KOMMENTTI

  1. Tutun näköinen peli , isäni osti aikanaan uutena työautoksi (maalarimestari oli) ja värikin oli sama. Oli kähee peli ajaa ja puhtia riitti. Pari vuotta ajeli ja vaihtoi pakettiautoon Toyota Hiaseen. Osti sitten viikonloppu autoksi rinnalle viisi vuotta vanhan Mercereksen W123 pensa automatic vuodelta 1984. Se on nyt uudenveroisena tallissani ja mittarissa vaivaiset 140 tuhatta kilometriä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.