Neljäs kerta sanoo toden – Porsche esittelee uuden 911 Targan vihdoinkin ensi viikolla

Autonvalmistajillakaan ei ole helppoa koronakriisin aikana. Uuden Porsche 911 Targan esittely on malliesimerkki siitä, kuinka vaikeaksi asiat ovat menneet.

911 Targan ensimmäinen versio näki päivänvalon jo 1960-luvulla. Saksalaismerkki ei uskaltanut tehdä 911:stä perinteistä avomallia USA:n kiristyvien turvallisuusmääräysten pelossa, joten Porschen väki ideoi turvakaarella varustetun katottoman 911:n. Alumiinipintainen kaari saatiin integroitua auton muotoihin todella tyylikkäästi, ja ensimmäisten vuosikertojen katon kankainen takaosa väistyi pian ison takalasin tieltä.

Tällä reseptillä mentiinkin sitten 1990-luvun alkuun saakka. Käsin irrotettavasta kattopalasta pidetiin kiinni vielä 964-mallisarjan 911:ssä, mutta kaari oli sentään muuttunut jo 1970-luvulla mustaksi. 993-mallisarja toi lopulta suuren muutoksen, kun Targasta tehtiin isolla lasisella kattoluukulla varustettu 911. Näin jatkettiin vielä kahden seuraavankin sukupolven ajan, kunnes 991-korimallissa palattiin jälleen klassisen näköiseen turvakaareen.

Vaikka auton ulkonäkö sai vahvoja vaikutteita ensimmäisistä 911 Targoista, 991:n kankaalla päällystetty katto liikkui todella monimutkaisen liikeradan myötä sähköisesti takalasin alle piiloon. Klassisen tyylin ja modernin tekniikan yhdistelmä puri ostajiin ilmeisen hyvin, joten samalla reseptillä jatketaan myös tulevassa 992-sukupolven Targassa. Kattomekanismi lienee identtinen edeltäjän kanssa, mutta muuten auto saa kaikki nykyisen 992:n herkut.

Porschen piti alun perin esitellä uutuutensa huhtikuussa Pekingin autonäyttelyssä, joka kuitenkin peruttiin jo ajat sitten koronaviruksen vuoksi. Seuraavaksi tähdättiin Porsche Tennis Grand Prix’n yhteydessä tapahtuvaan esittelyyn, mutta siitäkään ei tullut mitään samasta syystä. Kolmas yritys oli uuden 911 Targan paljastaminen Porschen museossa, mutta sekin jouduttiin sulkemaan tilapäisesti koronan vuoksi. Niinpä auto on nyt päätetty lanseerata pelkästään netin kautta ensi maanantaina.

Suosittelemme

Uutta Targaa saa ilmeisesti sekä taka- että nelivetoisena. Perusmallin kolmilitraisessa tuplaturbobokserissa pitäisi olla 385 heppaa, kun taas S-versio pistää vielä paremmaksi 450 pollen voimin. Näillä avuilla satasen nopeuden pitäisi olla taulussa alle neljässä sekunnissa, mutta vielä parempaakin on luvassa. Myöhemmin tulevan GTS:n teholukema voi nimittäin kohota jo 460-480 hevosvoiman tasolle.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Aitoja muskelijenkkejä tulee vielä kerran Eurooppaan – Dodge laivaa Atlantin tälle puolelle 55 Swinger-Challengeria ja -Chargeria

Dodgenkin tulevaisuus on sähköinen, mutta sitä odotellessa muskeliautoistaan tunnettu merkki on lanseerannut markkinoille koko liudan ”Last Call” -erikoisversioita viimeisistä V8-malleistaan. Niitä saadaan myös Eurooppaan pienenpienen erän verran.

Mersun sähköautot saavat “johtotähdet” myös päiväajovaloihin – mallina toimii äskettäin esitelty CLA-konsepti

Mercedes-Benzin EQ-brändättyjen sähköautojen muotoilu ei ole ollut kovin mieleenpainuvaa, koska hieman mitäänsanomattomilla pehmeänpyöreillä linjoilla on pyritty ennen kaikkea pieneen ilmanvastukseen. Jatkossa tiedossa on kuitenkin omaleimaisempaa designia.

Yhden perheen omistama huippuhieno 1967 Pontiac GTO on muskeliautojen aatelia

Jotkut voisivat kutsua tätä autoa jo ylientisöidyksi, mutta voiko 57-vuotiaalle perhekalleudelle antaa liikaa hellyyttä?

Uusi VW Tiguan tuotiin julkisuuteen – suosikki-SUV:ssa on nyt kurvikkaammat linjat ja pistokehybridissä parhaimmillaan 100 kilometrin sähköinen toimintasäde

Volkswagen Tiguan on noussut viime vuosina kaikessa hiljaisuudessa valmistajansa myydyimmäksi malliksi yleisen SUV-buumin vanavedessä. Jossakin vaiheessa myös Tiguan muuttuu täyssähköautoksi, mutta sitä ennen on vielä yhden polttomoottoripohjaisen sukupolven vuoro.

Tyyliniekan uusimmat