Mini Moke palaa Yhdysvaltoihin sähköautona

Osa voi muistaa sympaattisen Moken James Bondin elokuvista. Nyt ”Kesäinen Mini” tekee paluun Pohjois-Amerikkaan neljänvuosikymmenen jälkeen.

Tällä kertaa Moke ei luota enää polttomoottitekniikkaan, vaan kyseessä on moottoritiellä laillinen sähköauto, jonka huippunopeus on 80 km/h, ja kantama 75 mailia, eli 120 kilometriä. Yhdysvaltoja silmällä pitäen Mini Moken nollapäästöinen uudelleentuleminen on nimetty osuvasti Moke Californianiksi, mikä oletettavasti liittyy surffauskulttuuriin, ja mahdollisimman päästöttömänä tunnetun osavaltion sähköajoneuvoihin. “Californian” -mallinimi esiintyi myös alkuperäisen Moken varusteversiossa, jota myytiin Yhdysvalloissa vuosina 1977–1982.

Moken sähköversio rakennetaan Isossa-Britanniassa, ja siinä on 44 heppainen moottori, joka siirtää voiman takapyörille. Kun huippunopeus on vain 80 km/h, niin perinteistä 0-100 km/t kiihtyvyyttä ei paljoa tarvitse tässä tapauksessa miettiä. Sen sijaan uusi Moke saavuttaa 50 km/t 4,3 sekunnissa, mikä ei ole kovinkaan huono tulos näinkin lelumaiseksi mielletyltä ajoneuvolta.

Tietojen mukaan auton litiumioniakku tarjoaisi 120 kilometrin toimintasäteen. Auton taustalla häärivän Moke International -yrityksen mukaan tämä on tarpeeksi, jotta autolla voidaan ajaa Route 101 tietä pitkin Malibun hiekkarannoilta aina Santa Barbaraan saakka. Samaan aikaan Moken akku voidaan ladata täyteen neljässä tunnissa. Moke Californianin hinnoittelua ei ole vielä julkistettu Amerikassa, mutta Isossa-Britanniassa sen lähtöhinta on 29 150 puntaa, mikä vastaa noin 33 500 euroa.

Suosittelemme

Jos mietit, onko tällä Mokella mitään tekemistä BMW:n, tai edellän mainitun omistaman Minin kanssa, niin tässä tapauksessa näin ei ole. Moke Californianin takana oleva Moke International yritys omistaa alkuperäisen vuoden 1964 Moke-tavaramerkin, sekä peräti sata muuta Moke-tavaramerkkiä.

Moke International ei myöskään liity Moke Americaan, joka myöskin on tarjonnut samantyyppistä sähköautoa, jonka huippunopeus on kuitenkin vain 40 km/t. Nämä kaksi yritystä käyvätkin parhaillaan oikeudellista taistelua tavaramerkin käytöstä. Moke International väittää, että Moke America kopioi heidän mallinsa, ja että jälkimmäisten autot eivät ole edes Yhdysvaltojen autolainsäädäntöjen mukaisia. Näiden kahden oikeudenkäyntiä on tarkoitus käsitellä tammikuussa 2023.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat