”Ennenaikainen vanheneminen” on termi, jota käytetään tahallaan rikkoutumaan suunnitelluista tuotteista. Moinen trendi riivaa osin myös nykyautoja, mutta oliko ennen asiat paremmin?
Vaikka ennen moni tuote tuntuikin kestävän ennen pidempään, niin täytyy huomioida nykyaikaisten autojenkin sisältävän huomattavasti enemmän elektroniikkaa ja herkkiä komponentteja, jotka eivät yksinkertaisesti voi kestää loputtomiin. Vaikka monet uudet autot ovatkin monimutkaisempia, ja usein vaikeita tai jopa mahdottomia korjata itse, niin ne ovat usein myös perustekniikaltaan selvästi luotettavampia, kuin mitä vuosikymmeniä sitten osattiin valmistaa.
Vuosien saatossa on kuitenkin valmistettu automalleja, jotka ovat niiden omistajien kokemusten, ja niistä kerrottujen tarinoiden myötä jääneet ihmisten mieliin erityisen kestävinä autoina. Yksi malliesimerkki on Toyota Hilux, jonka ensimmäinen versio esiteltiin Japanissa jo 60-luvun lopulla. Auto on niittänyt mainetta erityisesti Afrikan mantereella kuljetusvälineenä, joka kestää miltei loputtomiin huonokuntoisia teitä, ja usein myös täysin riittämätöntä huolenpitoa. Onpa suositussa Top Gear -ohjelmassakin rääkätty Hiluxia mitä uskomattomin keinoin, ja silti autoa ei ole onnistuttu saamaan hengiltä. Suomen kaltaisissa maissa erityisesti korroosio on tehnyt selvää jälkeä monesta tekniikaltaan etevästäkin autosta.
Kalliimmista autoista erityisesti vuonna 1989 esitelty Lexus LS 400 on niittänyt mainetta yhtenä maailman huolellisimmin suunnitelluista ja testatuista automalleista. Japanilaiset ovatkin usein osanneet tehdä erityisen kestäviä tuotteita, mikä näkyi jo esimerkiksi viihde-elektroniikassa 70-luvulla. Muita mainitsemisen arvoisia autoja on esimerkiksi Citroen 2CV ”Rätti-Sitikka”, jonka varsin yksinkertainen tekniikka on todettu moneen kertaan luotettavaksi ja erityisen helpoksi korjata. Rättäreistä varsinkin Sahara-mallit tunnetaan todellisina selviytyjäautoina.
Suosittelemme
Muita ääniä saavia autoja ovat Mercedeksen W123 ja W124 -mallit, jotka Suomessakin taksikäytössä tuntuivat kestävän miltei isältä pojalle saakka. Myös vuosina 1968-1983 tuotannossa ollut ikoninen Peugeot 504 on saanut maineen tekniikaltaan varsin vankkatekoisena autona. Listalle voidaan lisätä myös joitain Volvon malleja, jotka varsinkin moottoreidensa osalta ovat tehneet monia kilometriennätyksiä. Listaa voisi varmasti jatkaa, joten tuleeko sinulla mieleen automallia, joka on jättänyt muistijäljen erityisen luotettavan autona?