Lexus ei luovu perinneherkusta – tulossa saattaa olla uusi kaksiovinen coupé 3,4-litraisella tuplaturbo-V6:lla

Polttomoottorilla ryyditetyt kaksioviset coupét alkavat olla todellisia harvinaisuuksia kaikkien sähkö-crossovereiden rinnalla, mutta onneksi tällaisiakin autoja on vielä tarjolla muutamilta valmistajilta. Niiden joukkoon kuuluu myös Toyotan premium-brändi Lexus, joka aikoo pitää jatkossakin kiinni perinteisestä kaksiovisesta coupésta.

Japanilaisen Best Carin tietojen mukaan Lexus on kylläkin yksinkertaistamassa coupé-valikoimaansa Mercedes-Benzin tyyliin. Stuttgartin tähtimerkin valikoimassa uusi CLE korvasi niin C- kuin E-luokankin kaksioviset versiot, kun taas Lexuksen tapauksessa uusi coupé astuisi sekä RC:n että LC:n saappaisiin. Ensin mainittu alkaa olla jo todellinen automaailman ikänestori, koska se esiteltiin kohta kymmenen vuotta sitten. RC tuntui hieman vanhentuneelta jo LC:n lanseeraushetkellä, josta siitäkin on aikaa jo seitsemisen vuotta.

Kuva: Lexus

Radikaalin konseptiautohenkisesti muotoiltu LC on onnistunut pysymään tuoreen oloisena näihin päiviin saakka, mutta toki malli-ikä näkyy Lexuksen isomman coupén tekniikassa. LC:tä on saanut markkina-alueesta riippuen sekä viisilitraisella vaparikasilla että 3,5-litraista V6:ta hyödyntävällä hybridivoimalinjalla, ja viisilitrainen veekasi on palvellut myös RC:n F-brändätyn sporttimallin keulalla. Best Carin tietojen mukaan molemmat Lexuksen coupét korvataan yhdellä mallilla, joka vastaisi kuitenkin kooltaan nykyistä LC:tä.

Tässä yhteydessä vaparikasi siirretään valitettavasti museoon, mutta 3,5-litrainen kuutonen nähtäisiin jatkossakin osana hienosäädettyä hybridivoimalinjaa. Julkaisu tietää lisäksi kertoa, että Lexus saattaisi tarjota uudessa coupéssaan jopa erityisversiota Toyotan 3,4-litraisesta tuplaturbo-V6:sta, jota hyödynnetään tällä hetkellä uudessa Lexus GX:ssä ja Toyotan Tundra-pick-upissa. Coupén vaihteistona palvelisi aina kahdeksanpykäläinen automaatti, ja perinteisen takavedon rinnalle saattaa tulla nelivetoversio.

Kuva: Lexus

Uusi malli olisi nykyisen RC:n ja LC:n tavoin 2+2-paikkainen coupé, jonka muotoilua Best Car luonnehtii elegantiksi. Umpiversion lisäksi harkinnassa on myös vastaava avomalli, jollainen on tarjolla myös nykyisestä LC:stä. Uuden coupén pituudeksi kerrotaan 4,8 metriä, leveydeksi 1,9 metriä ja korkeudeksi 1,35 metriä. Akseliväli olisi puolestaan vajaat 2,9 metriä. Auton hinnasta ei ole vielä tietoa, ja sama koskee myös myyntiin tulon aikataulua ja saatavuutta eri markkina-alueilla. Eurooppa voi jäädä valitettavasti nuolemaan näppejään tässä leikissä, jos vanhalla mantereella suositaan jatkossakin voimakkaasti sähköautoja.

Kuva: Lexus
LähdeCarscoops

Lue lisää