Lexukseenkin tulee Ritari Ässä -tyyppinen ratti – täyssähköisen RZ 450e:n sisustasta julkaistiin ensimmäinen kuva

Teslan yoke, ei Ritari Ässän KITT:n kaltainen ratti on herättänyt kovasti kohua viime aikoina. Kovin käytännöllinen ratkaisu ei välttämättä ole, mutta nyt myös Lexus lähtee tähän villitykseen mukaan.

Toyotan luksusbrändi on julkaissut jo aiemmin tiiserikuvia RZ 450e:stä, joka saa kunnian olla Lexuksen ensimmäinen alusta alkaen sähköautoksi suunniteltu malli. Auto on luvattu esitellä koko komeudessaan huhtikuun 20. päivä, mutta nyt Lexus päästi julkisuuteen ensimmäisen kuvan crossover-uutuutensa sisustasta. Silmiinpistävin piirre on japanilaismerkin tulkinta yläkehättömästä ratista, joka mahdollistaa esteettömän näkymän sen takana piilevään mittaristoon.

Digitaalinen mittaristo on varsin kompakti, koska suurin osa informaatiosta esitetään kojelaudan keskiosan kosketusnäytöllä. Se on kallistettu kuskia kohti, ja kuljettajan autoon integroivaa fiilistä vahvistaa myös varsin korkea keskikonsoli. Kaiken kaikkiaan RZ 450e:n sisustan tyyli vaikuttaa kuin evoluutioversiolta vuoden takaisesta LF-Z Electrified -konseptista.

Ulkoasultaan tuotantomalli on sen sijaan varsin hillitty tutkielmaan verrattuna, mutta aerodynamiikan ehdoilla suunniteltu perusmuoto on sentään ennallaan. Auton naamailmettä dominoi umpinainen versio Lexuksen massiivisesta maskista, ja etuvaloissakin on sukunäköä merkin muihin malleihin. Takapäässä on puolestaan voimakkaasti kallistettu takalasi, integroitu spoileri ja täysleveä ledivalopaneeli.

Suosittelemme

RZ 450e on Lexuksen ensimmäinen auto, joka tehdään Toyotan sähköautoja varten suunnitteleman e-TNGA-perusrakenteen varaan. Samaa perustekniikkaa käytetään myös Toyotan omassa bZ4x:ssä ja Subaru Solterrassa, mutta Lexus asemoidaan niiden yläpuolelle esimerkiksi Tesla Model Y:n, Ford Mustang Mach-E:n ja Audi Q4 e-tron Sportbackin kilpailijaksi.

Lexuksen voimalinja koostuu kahdesta sähkömoottorista, jotka tarjoavat nelivedon. Uuden Direct4-systeemin pitäisi puolestaan avittaa suorituskykyä ja ajodynamiikkaa. Konseptissa oli 90 kWh:n akkupaketti ja 600 kilometrin toimintasäde, joten vastaavia lukemia odotetaan tuotantoautoonkin. Samaa pohjalevyä hyödyntävässä Toyota bZ4x:ssä joudutaan puolestaan tyytymään 516 kilometrin rangeen WLTP-normin mukaan mitattuna.

LähdeCarscoops

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat