Alfa Romeo on uudistamassa mallistoaan kovaa vauhtia. Tonalen ja juuri esitellyn Juniorin jälkeen vuorossa ovat seuraavan sukupolven Giulia sekä Stelvio, jotka siirtyvät samalla sähköön.
Sähköautot eivät ole kuitenkaan aivan ongelmattomia Alfa Romeon kaltaisen merkin tapauksessa, joka on ilahduttanut automaailmaa halki vuosikymmenten upeaäänisillä bensakoneilla. Nykyisen Giulian ja Stelvionkin pellin alle saa Ferrari-sukuisen tuplaturbo-V6:n, josta luopumiseen sähkömoottorin hyväksi vaadittaisiin ainakin tuhat syytä.

Niitä saattaa olla luvassa ainakin hevosvoimien osalta, koska Alfalla on parhaillaan kehitteillä jopa nelinumeroiseen teholukemaan yltävä sähkövoimalinja uuden Stelvion pellin alle. Seuraava sukupolvi on tarkoitus esitellä ensi vuoden kesällä, ja se tehdään Stellantis-emokonsernin STLA Large -nimisen pohjalevyn varaan esimerkiksi uuden Dodge Chargerin tavoin. Tämän perusrakenteen mukanaan tuoma 800 voltin sähköjärjestelmä mahdollistaa nopeat lataukset sekä tukevat toimintamatkat, ja bonuksena tulee vielä parhaimmillaan 1000 hevosvoiman teholukema.
Alfa Romeon toimitusjohtaja Jean-Philippe Imparato kertoi brittiläiselle Autocarille, että uuden Stelvion tämänhetkinen prototyyppi tuottaa reilut 950 heppaa. Merkki ei kuulemma välttämättä tyydy tähän, vaan sähkövoimalinjasta voidaan repiä ulos myös tasan 1000 hevosvoimaa jos se on mahdollista. Imparato lisäsi kuitenkin samaan hengenvetoon, että hän ei ole aivan varma siitä onko nelinumeroinen teholukema merkin tai asiakkaidenkaan ykkösprioriteetti.

Uuden Stelvion täyssähköinen tehoversio kuuluu joka tapauksessa voimavarojensa puolesta samaan kategoriaan kuin Tesla Model X:n Ludicrous-malli, kun taas Lotus Eletre jäisi supertehokkaiden sähkö-SUV:ien kategoriassa kolmossijalle ”vain” 918 hevosvoimansa myötä. Maailman tehokkaimpiin kuuluva sähkökatumaasturi toisi Alfalle ainakin rutkasti julkisuutta, mikä sopii hyvin yhteen koko Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavaresin viimeaikaisten lausuntojen kanssa.
Suosittelemme
Hän kutsui nimittäin Alfaa vain muutama päivä sitten konsernin kruununjalokiveksi, jota ei suostuta myymään edes kiinalaisille. Stellantis aikoo investoida Italiaan miljardeja euroja 15 uuden automallin rakentamiseksi saapasmaassa. Näiden mallien joukkoon kuuluvat myös uudet Stelvio ja Giulia, josta odotellaan puolestaan sähköversiota vuodelle 2027.

Alfa Romeon edustajat ovat tähän asti kertoneet, että seuraava Stelvio on pelkästään sähkökäyttöinen. Viimeisimpien tietojen mukaan Giulian seuraajaa saisi kuitenkin sekä sähkö- että polttomoottoreilla samalta pohjalta tehdyn Dodge Chargerin malliin. Sähköautomarkkinoiden tämänhetkistä taustaa vasten ei olisi mikään ihme, jos polttomoottori löytäisi tiensä myös seuraavan Stelvion pellin alle.