MAINOS: Casio Watches Finland







Kunnianosoitus kasarille – Ford Mustangin uusi FX-paketti on saanut inspiraationsa Fox Body -sukupolvesta

Ford Mustangin historia on sen verran pitkä ja monivaiheinen, että retroteemaisille erikoismalleille löytyy helposti uusvanhoja esikuvia. Tällä kertaa ovaalimerkki on päättänyt sukeltaa 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun maailmaan uuteen Mustangiin USA:n kotimarkkinoilla tarjottavan FX-paketin myötä.

Paketin nimestä puuttuu vain keskimmäinen o-kirjain, että sen ymmärtäisi aivan suorana viittauksena vuosina 1979-1993 valmistettuun ns. Fox Body -Mustangiin. Esikuvaksi on aikakauden osalta valittu tämän sukupolven loppusuoran facelit-versio, jota pahat kielet väittävät amerikkalaistuneeksi Escortiksi. Noin 35 vuoden takaisen Mustangin muotoja on uudesta autosta kuitenkin turha hakea, vaan tämän aikakauden tunnelmaa on haettu lähinnä värien ja logojen avulla.

Ford Mustang FX
Kuva: Ford

FX-paketin saa ruksittua Atlantin toisella puolella pikapuoliin myyntiin tulevan mallivuoden 2026 GT Premium -varustetason kylkiäisinä. FX on tarjolla niin coupé- kuin avomalliseenkin Mustangiin, ja paketin keskeisenä osana toimivat lukuisat valkoiset osat. Oxford White -sävy koristaa myös 19-tuumaisia vanteita, joita saa joko vakiona viisipuolaisena versiona tai Performance-paketin mukaisena mallina. Jälkimmäinen design komeilee myös Fordin julkaisemissa pressikuvissa.

Vanteiden lisäksi monet logot ja jopa takavalojen kehykset ovat valkoiset. Performance-paketilla varustetuissa autoissa myös maskin reunakoristeet ovat valkoiset, kun taas vakiomallissa tyydytään Dark Carbonized Gray -sävyisiin koristeosiin keulalla. Takalasia on puolestaan höystetty kiiltävän valkoisella MUSTANG-logotekstillä, jonka fontti on suoraan peräisin vuosilta 1987-1993. Kuvien auto on maalattu mallivuoden 2026 uudella Adriatic Blue Metallic -sävyllä, joka tuo välittömästi mieleen Fox Bodyssa käytetyn turkoosin. Lisäksi Orange Fury Metallic Tricoat -niminen väri tekee paluun Mustangiin.

Ford Mustang FX
Kuva: Ford

Myös sisusta tihkuu nostalgiaa. FX-paketti tuo mukanaan penkkien keskiosien ruutukuvioisen kankaan nahan kaverina. Tämän verhoilun saa sekä vakioistuimiin että lisävarustelistalta löytyviin Recaron kuppipenkkeihin. Retroteema saa jatkoa myös kontrastiompeleissa, jotka ovat joko City Silver – tai Adriatic Blue -väriset. Nämä ompeleet ulottuvat istuinten lisäksi kojelautaan, ovipaneeleihin, rattiin ja keskikonsoliin.

Suosittelemme


Lisäksi ympäri sisustaa on ripoteltu valkoisia tehosteita sekä merkkejä, joiden kirjasintyyppi on tuttu Fox Bodyn ajoilta. Myös turvavyöt piristävät ohjaamoa, koska niiden väriksi saa oranssin tai sinisen lisäksi punaisella raidalla höystetyn mustan. Nostalgisen tunnelman voi viimeistellä valitsemalla digimittaristoon retrohenkisen Fox Body -näkymän, jonka valkoiset numerot hehkuvat pimeällä vihreänä.

Ford Mustang FX
Kuva: Ford
Ford Mustang FX
Kuva: Ford

Koska FX-paketin saa ainoastaan GT Premium -malleihin, voimanlähteenä palvelee vapaasti hengittävä viisilitrainen kasi joka tuottaa 480 hevosvoimaa. Aktiivisilla läpillä varustetulla putkistolla lukema kasvaa vielä kuuden hepan verran, ja vaihteistoksi on tarjolla joko kuusipykäläinen manuaali tai kymmenportainen automaatti. FX-paketin hinnoista ei ole tietoa vielä USA:ssakaan, mutta Euroopassa tätä erikoismallia lienee turha toivoa edes myyntiin.

Ford Mustang FX
Kuva: Ford
LähdeCarscoops


Lue lisää