Kerroimme juttusarjamme kakkososassa, kuinka meitä odotti karu yllätys perjantaiaamuna. Kaikki Nürburgringin välittömässä läheisyydessä sijaitsevat majoituspaikat olivat tietysti täynnä 24 tunnin kisan vuoksi, joten varasimme huoneen Andernachin uneliaasta pikkukaupungista parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Ringiltä. Pysäköimme auton kadunvarteen ja painuimme yöpuulle.
Aamulla olikin sitten huuli pyöreänä, kun lähestyimme BMW:tä hotelliaamiaisen nautittuamme. Huomio kiinnittyi ensiksi siihen, että kaksi pölykapselia oli hävinnyt autosta. Lisäksi vain painamalla kiinni oleva etukilpi oli asetettu aluslevynsä kanssa keskelle konepeltiä. Suorastaan taiteellinen asetelma oli viimeistelty tupakantumpilla, ja Bemarin nokan ja tuulilasin päälle oli kaadettu jotakin epämääräistä mömmöä. Se saattoi olla kebabkastikkeen ja oluen sekoitusta tai jotakin muuta yhtä houkuttelevaa.
Pikainen tutkiminen osoitti, että autoon ei ilmeisesti ollut tullut muita vaurioita. Kahden pyörän eteen oli kuitenkin laitettu vielä kaksi jalkakäytävästä irti repäistyä katukiveä estämään sujuva poistuminen paikalta. Toinen kapseli löytyi äkkiä, kun vastapäisen talon ikkunaan tullut rouva alkoi huutelemaan meille. Hän oli bongannut BMW:n pölykapselin naapuritalon takapihalta, mutta toinen kapseli jäi pikaisista etsinnöistä huolimatta hukan teille.
Tuolla hetkellä mieleen tuli jo Seppo Rädyn legendaarinen lausahdus Saksasta, mutta tilannetta ei voitu jäädä ihmettelemään pidemmäksi aikaa. Samana aamuna piti startata kotimatkalle, mutta ensiksi kohteeksi otettiin läheinen Koblenzin kaupunki. Siellä sijaitseva pienoismallikauppa on nimittäin varsinainen aarreaitta, josta oma mallikokoelma sai jälleen muutaman auton verran täydennystä.
Suosittelemme
Koblenzista matka jatkui Autobahneja pitkin kohti Pohjois-Saksaa. Päivän toiseksi takaiskuksi kirjattiin keskelle tuulilasia singahtanut kivi, joka jätti lähes virheettömään lasiin vielä korjattavissa olevan häränsilmän. Saksan Autobahneilla on tullut ajettua eri reissuilla tuhansia kilometrejä, mutta tuulilasin kiveniskemät ovat tähän asti jääneet vain Suomen erikoisherkuksi. Näköjään ne voivat osua kohdalle Saksassakin, vaikka todennäköisyys onkin paljon kotimaata pienempi.
Illansuussa pääsimme lähelle Tanskan rajaa sijaitsevaan Flensburgiin, josta löytyi paikka itse tehtyyn autonpesuun. Hyttyset lähtivät kätevästi painepesurilla, ja samalla myös aamuiset möhnät poistuivat Bemarin pinnalta. Konepellin lakkaan oli tullut muutama pieni läikkä mönjästä, mutta muita vaurioita ei onneksi bongattu. Ne eivät juuri haitanneet, koska maalipinta oli muutenkin tarkoitus myllyttää koti-Suomessa.
Flensburgista ajettiin Ison-Beltin sillan kautta Tanskan läpi kohti Kööpenhaminaa. Siellä tehtiin vielä myöhäisillan ratoksi pikku pysähdys, kunnes matka jatkui Juutinrauman siltaa pitkin Ruotsiin. Majoituspaikaksi oli valikoitunut Lundin kaupungin laitamilla pellon laidassa sijaitseva bed & breakfast -paikka. Uni maittoi maaseudun rauhassa mainiosti 13 tunnin ajorupeaman jälkeen.
Viimeinen matkapäivä sujui pitkin Ruotsin teitä. Ajoimme kohti Tukholmaa rannikkoa pitkin, joka tarjoaa vaihtelevammat maisemat kuin suorin reitti. Lounas nautittiin Öölannin saarella, jossa saatiin nauttia myös ruotsalaisten jenkkiautokalustosta. Tukholmaan ehdittiin vielä mainiosti illaksi. BMW ajettiin Viking Amorellan keulaportista sisään puoli seitsemän jälkeen, ja laiva starttasi kohti Turkua kahdeksalta.
Perillä oltiin aamuvarhaisella, ja auto kuvattiin sen uuden kotimaan kunniaksi vielä Turun tuomiokirkon edessä. Saksasta ehdittiin siis kotimaan kamaralle kahdessa päivässä, mutta Bemarin tarina jatkuu Suomessa. Siitä kerromme myöhemmin lisää.
