Amerikan Ford osui varsinaiseen kultasuoneen, kun autojätti kehitti Lee Iacoccan johdolla aivan uuden autoluokan perustaneen Mustangin 1960-luvun alkupuolella. Poniautojen pioneeri esiteltiin keväällä 1964, ja Mustangista tuli jättimenestys lähes yhdessä yössä. Niinpä myös ovaalimerkin Euroopan haara alkoi kiireen vilkkaa suunnitella vastaavaa konseptia hyödyntävää coupéa. Mustangin pohjana käytettiin sedan-mallista Falconia, joten vanhalla mantereella turvauduttiin Cortinan ja kehitteillä olleen ensimmäisen Escortin perustekniikkaan.
Euroopan Fordin coupé tunnettiin Colt-projektinimellä, ja näin myös lopullinen tuote piti ristiä. Mitsubishi ehti kuitenkin varata nimen omaan käyttöönsä aivan coupé-projektin kalkkiviivoilla, joten Ford päätti nimetä uutuutensa Capriksi. Nimi oli jo tuttu aiemmasta Consul Caprista ja toi Euroopan omaan poniautoon hitusen italialaista kuumaverisyyttä. Capri esiteltiin suurelle yleisölle 24.1.1969 Brysselin autonäyttelyssä, ja se sai todella lämpimän vastaanoton keskelle kylmää talvea osuneesta lanseerauksestaan huolimatta.
Myynti alkoi jo helmikuussa 1969, ja historia toisti itseään myös Atlantin tällä puolella. Caprista tuli yli 50 000 tilausta vain muutamassa kuukaudessa, joten Ison-Britannian Dagenhamin ja Halewoodin, Saksan Saarlouisin ja Belgian Genkin tehtailla piti paiskia töitä hiki hatussa. Britanniassa perusmallin Capreja vauhditti suora nelonen, kun taas Saksan Ford luotti Saabinkin pellin alla nähtyyn V4:een. Tehokkaampien versioiden pellin alla murisi V6, ja Saksan Fordin kehittämä RS 2600 jäi Kugelfischerin ruiskun ansiosta historiaan yhtenä aikansa nopeimmista katuautoista. Se kuritti isompiaan Autobahnien lisäksi myös kilparadoilla kakkosryhmän legendaarisena koppiautona.
Suosittelemme
Caprin ensimmäinen sukupolvi sai pienen faceliftin myötä mm. isommat etu- ja takavalot vuonna 1972, ja tekniikkaakin kohennettiin samalla. Pari vuotta myöhemmin estradille astui kakkoskorinen Capri, joka tehtiin samalle perusrakenteelle 1,2 miljoonan auton myyntilukemaan yltäneen edeltäjänsä kanssa. Muodot muuttuivat kuitenkin kattavasti, ja takaluukun kansi ulottui hatchback-tyyliin katonrajaan asti. Se lisäsi käytännöllisyyttä, mutta auto ei koskaan yltänyt ykköskorin suosioon. Caprista oli yksinkertaisesti tullut liian kiltin näköinen, joten tilanne korjattiin vuonna 1977 lanseeratun kolmoskorin myötä.
Se oli oikeastaan vain toisen sukupolven facelift, mutta auto vaikutti paljon kakkoskoria häijymmältä. Tämä vaikutelma saatiin aikaan lähinnä uusiksi laitetun nokan avulla, jota dominoivat osittain konepellin ja lokasuojien reunan alle piilotetut pyöreät tuplavalot. 1980-luvulla takavetoinen Capri alkoi olla jo tekninen muinaisjäänne, mutta coupélla oli edelleen monia faneja erityisesti Isossa-Britanniassa. Marraskuusta 1984 alkaen autoa tehtiin enää oikeanpuoleisella ohjauksella, ja Capri oli tarjolla vain sumujen saarella.
Kun viimeinen Capri rullasi tuotantolinjalta joulukuussa 1986, Euroopan oma poniauto oli yltänyt kaikkiaan 1 886 647 yksilön valmistusmäärään. Monet Fordin kilpailijat esittelivät 1980-luvun loppupuolella uusia etuvetoisia coupéja, ja esimerkiksi Opel Calibra korvasi Caprin verivihollisena toimineen Mantan. Ovaalimerkki yritti sen sijaan tarjota vanhalla mantereella Jenkeissä valmistettua Probea, ja 1990-luvulla sama kaava toistui Cougarin myötä. Kumpikin niistä floppasi pahasti, eli Caprin saappaat olivat liian suuret täytettäviksi. Toivotamme onnea ikinuorelle legendalle, jonka ikoninen maine kantaa vielä 50 vuotta ensiesittelyn jälkeenkin.
