Hyundai teki driftausbussin – kahdeksanpaikkainen iMax menee komeasti kahva edellä yli 400 hepan voimin

Suomessakin myytiin takavuosina Hyundain H-1-nimistä pakettiautoa, jonka oli tarkoitus haastaa mm. Toyota Hiace varsin samankaltaisilla eväillä. Tämä tarkoitti perusvarmaa tekniikkaa ja perinteistä takavetorakennetta, mutta paku-Huyndain myynti ei ottanut täällä kunnolla tuulta alleen. Muualla maailmalla auto on sen sijaan edelleen tarjolla, ja samalta pohjalta myydään myös mm. kahdeksanpaikkaista pikkubussiversiota. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa se tunnetaan i800:na, kun taas Australiassa mallimerkintänä on iMax.

Saksan Hyundai julkaisi keväällä kuvan iMaxin N-sporttiversiosta, mutta kyseessä oli valitettavasti vain aprillipila. Pikkubussissa ei ole lähtökohtaisesti mitään urheilullista, joten kuvitteellinen iMax N toimi hauskana jekkuna korealaisten sporttibrändin markkinoimiseksi. Kompaktiluokan hot hatch i30 N on tehnyt N-brändiä tunnetuksi tarjoamalla monia kilpailijoita hauskemman ajokokemuksen sopuhinnalla, ja tulevaisuudessa Hyundailta on tulossa muitakin N-malleja. Niiden joukossa ei takuuvarmasti ole iMaxia, mutta saksalaisten aprillipilasta tuli kuitenkin totista totta.

Tällä kertaa asialla oli Australian Hyundai, joka päätti tehdä oikean iMax N:n maassa järjestettyä time attack -kisaa varten. Autolla osallistuttiin myös driftaussarjaan, joten pellin alle piti saada aivan eri kaliiberin tekniikkaa kuin vakioautossa. Pikkubussia vauhdittaa tehtaan jäljiltä 2,5-litrainen CRDi-diesel, jonka Australian pojat vaihtoivat 3,5-litraiseen bensa-V6:een. Siitä irtoaa kahden turbon avulla yli 400 hevosvoiman huipputeho ja 555 newtonin maksimivääntö, jotka välitetään takapyörille kahdeksanvaihteisen automaatin kautta.

Vakioiskunvaimentimet saivat väistyä sähköisesti säädettävien tieltä, ja jarrutkin päivitettiin tuhdimpaan tavaraan. 19-tuumaiset vanteet lainattiin i30 N:stä, ja ne kietaistiin nopeaa ajoa varten suunnitelluille kumeille. Auto rakennettiin alusta alkaen driftausta silmällä pitäen, joten painonjakaumakin on kunnossa. Se on optimaaliset 50:50 kun autossa on kahdeksan henkeä kyydissä, eli Drift Busiksi nimetyllä luomuksella on tarkoitus edetä maksimimatkustajamäärällä myös kahva edellä.

Pikkubussin ulkonäkö on viimeistelty i30 N:stä tutulla vaaleansinisen sävyllä, ja helmoissakin on urheiluhenkisiä lippoja. Takapuskurin alareunaan on puolestaan integroitu diffuusori, joka reunustaa kahta pakoputkenpäätä. Katso oheiselta videolta, kuinka valitettavasti yksittäiskappaleeksi jäävä driftausbussi etenee radalla poikittain.

LähdeCarscoops

Aihepiirin uusimmat

Aitoja muskelijenkkejä tulee vielä kerran Eurooppaan – Dodge laivaa Atlantin tälle puolelle 55 Swinger-Challengeria ja -Chargeria

Dodgenkin tulevaisuus on sähköinen, mutta sitä odotellessa muskeliautoistaan tunnettu merkki on lanseerannut markkinoille koko liudan ”Last Call” -erikoisversioita viimeisistä V8-malleistaan. Niitä saadaan myös Eurooppaan pienenpienen erän verran.

Mersun sähköautot saavat “johtotähdet” myös päiväajovaloihin – mallina toimii äskettäin esitelty CLA-konsepti

Mercedes-Benzin EQ-brändättyjen sähköautojen muotoilu ei ole ollut kovin mieleenpainuvaa, koska hieman mitäänsanomattomilla pehmeänpyöreillä linjoilla on pyritty ennen kaikkea pieneen ilmanvastukseen. Jatkossa tiedossa on kuitenkin omaleimaisempaa designia.

Yhden perheen omistama huippuhieno 1967 Pontiac GTO on muskeliautojen aatelia

Jotkut voisivat kutsua tätä autoa jo ylientisöidyksi, mutta voiko 57-vuotiaalle perhekalleudelle antaa liikaa hellyyttä?

Uusi VW Tiguan tuotiin julkisuuteen – suosikki-SUV:ssa on nyt kurvikkaammat linjat ja pistokehybridissä parhaimmillaan 100 kilometrin sähköinen toimintasäde

Volkswagen Tiguan on noussut viime vuosina kaikessa hiljaisuudessa valmistajansa myydyimmäksi malliksi yleisen SUV-buumin vanavedessä. Jossakin vaiheessa myös Tiguan muuttuu täyssähköautoksi, mutta sitä ennen on vielä yhden polttomoottoripohjaisen sukupolven vuoro.

Tyyliniekan uusimmat