Hyundai haluaa lentävistä autoista todellisuutta jo kuluvan vuosikymmenen aikana

Hyundain Britannian maajohtaja näkee autojen lentävän seuraavan seitsemän vuoden aikana.

Jo Leonardo da Vincin ajoista 1400-luvulta lähtien on haikailtu henkilökohtaisten lentolaitteiden perään. Saksalaisen visionäärin Friz Langin Metropolis elokuvassa nähtiin siinäkin lentäviä autoja jo 1920-luvulla, ja 80-luvulla kuuluisassa Paluu tulevaisuuteen -elokuvasarjassakin niistä visioitiin tulevaisuuden ratkaisua liikkua paikasta (ja ajasta) toiseen. Nyt ne saattavat olla lähempänä todellisuutta kuin koskaan aikaisemmin – ainakin jos uskoo Hyundain Britannian pomoa Michael Colea.

Cole puhui asiasta BBC:n tuottamalle automedia Top Gearille, joka tiedusteli korealaisen autonvalmistajan Iso-Britannian pomoa lentävien autojen realistisista mahdollisuuksista. ”Voimme nähdä jonkin kaupungin sisäisen Urban Air Mobilityn kaltaisen rahtia varten luodun toiminnan, joka voisi olla avoin myös matkustajille. Mutta tämä olisi mahdollista vasta vuosikymmenen loppupuolella, ja suurella todennäköisyydellä pienemmässä mittakaavassa”, Cole kertoi visioistaan.

Hyundai on aiemmin esitellyt CES 2020 -messuilla itsenäisiä VOTL-aluksia, minkä nimi muodostuu englanninkielen sanoista ”vertical take-off and landing”, eli pystysuora nouseminen ja laskeminen. Hyundai tekee jo yhteistyötä Ison-Britannian hallituksen kanssa käynnistääkseen omien aluksiensa rahdin lentämään kaupunkien yli, ja tämä toiminta voi tulevaisuudessa koskea myös ihmismatkustajia. Coventryn kaupunginvaltuuston ja Ison-Britannian hallituksen kanssa solmitussa sopimuksessa perustetaan “Air One” –niminen keskus pystysuoraan nousemaan ja laskemaan kykeneville aluksille, joihin luetaan mukaan myös jakeludroonit ja lentotaksit.

Julkisuudelle on esitelty myös tutkielmakuvia akkukäyttöisestä lentävästä sähköautosta, joka on luotu yhteistyössä Supernalin kanssa. Viime vuoden puolella Supernal lanseerasi helikopterin kaltaisen eVTOL-nimeä totelleen konseptin Farnboroughin kansainvälisessä ilmailutapahtumassa. Tuolloin sen mainostettiin lupailevan tulevaa matkustajalle tarkoitettua lentokonetta. Lentohärvelin viisipaikkaisen ohjaamon ovat luoneet Hyundain omat autosuunnittelijat, jotka ovat saaneet inspiraatiota “biomimikrifilosofiasta”, eli tarkemmin sanottuna perhosista!

Suosittelemme

Tämä akkukäyttöinen ajoneuvo on suunniteltu lyhyille kaupunkimatkoille, joskin myös pidemmän kantaman versio on myös Hyundailla työn alla. Jotta lentolaitteille saataisiin mahdollisimman paljon lentoaikaa vaikuttaa siltä, että Hyundai hyödyntää asiantuntemustaan myös vetyteknologian alalla. Seuraavan konseptin odotetaankin saapuvan jo ennen vuosikymmenen loppua, ja sen voimanlähteenä olisi sähkön sijaan vety.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat