Huijaussivustojen Facebook-mainonta – miksi ongelmaa ei saada kuriin?

Monille Facebook-käyttäjille on tullut eteen toinen toistaan uskomattomampia “uutisia”, jotka liittyvät usein äkkirikastumiseen ja jotka ovat näennäisesti jonkin luotettavan median julkaisemia. Huijaus on suhteellisen helppo tunnistaa viimeistään siinä vaiheessa, kun on mennyt klikkaamaan linkkiä ja katsoo avautuneen sivun osoiteriviä. Tällöin ainoa oikea tapa toimia on sulkea linkin kautta avattu sivu ja ilmoittaa Facebookille valemainoksesta mainoksen oikeasta yläkulmasta kolmeen pisteen painikkeesta alla olevalla tavalla.

OHJE: Näin ilmoitat valeuutisen Facebookille.

Valitettavasti Facebookille ilmoittaminen ei kokemusteni valossa johda mihinkään, eli uusia huijausmainoksia tulee koko ajan lisää. Tähän viittaa myös tuen postilaatikkoon kurkistaminen, josta paljastuu aiempien ilmoitusten statuksen olevan AVOIN, eli niitä ei ole käsitelty.

 

Valeuutisten ilmoituksia ei käsitellä.

Ilmiöstä on kirjoitettu aiemminkin, mutta jostain syystä ongelmaan ei ole käyttäjän näkökulmasta katsottuna puututtu. Syitä voimme vain arvailla, mutta väistämättä yksi syy nousee ylitse muiden: raha. Huijauksille on yhteistä se, että ne ovat kaikki maksettuja mainoksia, joiden esittämisestä Facebook saa rahaa. Money talks and bullshit walks.

Aihepiirin uusimmat

Tappaja-auto Christine esitteli korinsa muotoja Järvenpään Autoshowssa

Viime viikonloppuna nähtiin murhanhimoinen siipikaunotar jenkkiautopainotteisessa autonäyttelyssä, jossa paikalla oli myös muita tunnettuja elokuva-autoja.

Pieni voi olla kaunista – Järvenpään Auto Show päätti tasokkaasti harrastekauden

Vielä ennen koronavuosia monen autoharrastajan kausi päättyi syys-lokakuun vaihteessa Lahdessa järjestetyn Jenkkiautonäyttelyn ja X-treme Car Show’n merkeissä. Koronatauon jälkeen Jenkkiautonäyttely pidettiin pienimuotoisemmissa puitteissa Järvenpään Aino Areenalla, ja tänä vuonna jatkettiin samalla paikalla.

Toyotan taskuraketti saa lisää tehoa ja valinnaisen automaattivaihteiston – faceliftatun GR Yariksen esittelyä odotetaan jo lähikuukausina

Toyotan maine on varsin kaukana ajajan autosta, vaikka japanilaismerkin valikoimaan on vuosien saatossa kuulunut myös hienoja sporttimalleja. Viime vuosina Toyotan imago on autoentusiastien keskuudessa kohonnut erityisesti GR Yariksen ansiosta, joka on yksi nykyajan hauskimpia hot hatcheja.

EU höllentää polttomoottoriautoja koskevaa Euro 7 -päästösääntöään

Eurooppalaiset ministerit sopivat lieventävänsä ”likaisia autoja” koskevaa ehdotustaan, joskin rengas- ja jarrupäästöt otetaan edelleen käyttöön.

Tyyliniekan uusimmat