Haluaisiko joku ostaa tämän 77 kilometriä ajetun Volvo 480ES:n?

Juttumme vuosimallin 1986 viivoittimella piirretty Volvo 480ES ei ole kaikkien makuun. Sellainen lähes ajamatta jäänyt yksilö olisi kuitenkin nyt tarjolla.

80-luvulla Volvo keskittyi valmistamaan kantikkaita mallejaan, kuten 240 ja 740, joita ei varsinaisesti pidetty kaikkein seksikkäimmän näköisinä autoina. Tässä saattoi olla eräs syy, miksi Volvo toi markkinoille myös urheilullisemman mallin, joka sekin oli aikakaudelle tyypillisen terävälinjainen. Kolmiovinen 480ES hatchback sai inspiraationsa 70-luvun P1800ES-mallista, joka tunnetaan myös ”Pyhimys-Volvon” farkkumallina. Ulkonäöllisesti autoilla ei ole oikeastaan mitään yhteistä, ja 480ES-mallissa on kaiken lisäksi luukkujen takaa paljastuvat ajovalot. Uudella mallilla haluttiin houkutella niitäkin ostajia, jotka eivät ostaneet autoaan pelkästään turvallisuuslähtökohdista.

480ES erottui myös peltiensä alta aikaisemmista Volvoista. Kyseessä oli ensimmäinen moderni etuveto-Volvo, ja pian auto sai myös vastaavanlaisia seuraajia. 440 hatchback ja 460 sedan -mallit rakennettiin pian samalle alustalle. Kahta viimeksi mainittua ei monikaan enää haikaile, mutta 480ES on saamassa jo pientä kulttiauton mainetta. Varsinkin Pohjois-Amerikassa malli on eksoottinen, sillä sitä ei uutena koskaan viety Yhdysvaltain markkinoille. Nyt se on alkanut kiinnostaa sikäläisiä ostajia jyrkästi vedetyillä linjoillaan, jotka taatusti erottuvat pullean muhkeista nykyautoista.

Jos 480-kärpänen on päässyt puraisemaan, niin juttumme Belgiasta löytyvää yksilöä parempaa yksilöä tuskin löytyy mistään. Mielenkiintoisesti auton alustan numero on 184, mikä tarkoittaa kyseessä olevan ns. esituotantoauto. Autoa kaupittelevan tahon mukaan ostajille luovutetut mallit alkoivat vasta numerosta 384. Tämä tekee autosta taatusti kiinnostavan yksilön Volvo-harrastajille, mutta muita ostajaehdokkaita kiinnostaa varmasti enemmän tieto, että autolla on ajettu vain naurettavan vähäiset 77 kilometriä!

Suosittelemme

Harmillista kyllä, mutta myyjä ei anna ilmoituksessaan selitystä, miten 36 vuoden aikana auton ajokilometrit ovat jääneet näin vähäisiksi. Sen sijaan ilmoituksessa mainitaan, että autolle on juuri tehty isot huoltotoimenpiteet osille, jotka ovat kärsineet pitkästä seisonnasta. Teoriassa auton pitäisi olla kuin uusi auto, joka on vain ”hieman” pidempään jäänyt seisomaan myyjän näyttelytilaan.

Auton moottori ei ole mikään tykki, sillä 1.7-litran vapaasti hengittävä kone tuottaa vain 108 hevosvoimaa. 480 Turbo tuli vasta myöhemmin markkinoille, eikä siinäkään ollut kuin 118 heppaa. Myyjä pyytää Volvosta 22 450 euroa, mikä ajokilometrit huomioon ottaen ei vaikuta mitenkään ylihintaiselta.

LähdeCarscoops

1 KOMMENTTI

  1. 480 suunniteltiin USAssa myytäväksi, mutta ei sitten sinne päätynyt. Lotuksen patentoimia jousi tusratkaisuja hyödynnettiin (Elan M100 oli etuvetoinen urheiluauto myöskin USAssa myytäväksi ajateltu). Moottorit tulivat Renaultilta, myöhempi ahdettu versio oli Porschen suunnittelema. Arvatenkin korkeaoktaanisella polttoaineella siitä saisi tehoa irti ihan eri tavalla.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Tyyliniekan uusimmat