Ford irtisanoo työntekijöitään sähköautojen tuotannon tieltä

Ford tekee suuria muutoksia strategiaansa Euroopassa, ja yli tuhat työntekijää Saksassa voi menettää työpaikkansa.

Ford haluaa siirtyä pois matalakatteisista volyymisegmenteistä, ja keskittyä sen sijaan pienemmän markkinaraon autoihin, sekä nykyajan trendien mukaisesti sähköajoneuvoihin. Tietojen mukaan tämä liiketoiminnan muutos vaikuttaa yli tuhannen työntekijän työpaikkoihin Saksassa.

Tämä muutosjohtaminen vaikuttaa autonvalmistajan eri osastojen työntekijöihin, mukaan lukien kehitys, valmistus, markkinointi ja myynti, sekä myös hallinto saa osansa vähennystarpeista. Vaikutukset ovat isoja, sillä sekä Fordin pääkonttorin, että Kölnin tehtaan työntekijöiden odotetaan menettävän työpaikkojaan. Kölnin tehtaan työneuvoston johtaja on jo ehtinyt kokoontua kaikkien 14 000 työmaalla työskentelevän työntekijän kanssa. Ford ei ole vielä virallisesti kommentoinut tilannetta, mutta on maininnut tulossa olevasta “merkittävästä muutoksesta” tapaan, jolla se tuottaa autoja.

Osana muutosta Ford luopuu valtavirtamalleista, kuten Fiesta ja Focus, jotka ovat olleet yhtiön ydintuotteita Euroopassa viimeisen yli kahden vuosikymmenen ajan. Euroopassa ja Yhdysvalloissa jo lakkautettu Mondeo oli puolestaan aikoinaan suosittu D-segmentin ajoneuvo, ja sillä oli vahvaa myyntiä niin Saksassa, kuin Isossa-Britanniassa. S-Max ja Galaxy, jotka jakavat saman alustan Mondeon kanssa, ovat myös jäämässä historiaan.

Ford haluaa saada täyssähköisen mallivalikoiman myyntiin Euroopassa kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä. Ennen kuin tämä tapahtuu, se myy polttomoottorikäyttöisiä tuotteita amerikkalaisesta tuotevalikoimastaan, mukaan lukien Mustang, Explorer ja Bronco. Samaan aikaan Ford investoi noin kaksi miljardia dollaria Saksan Kölnin tehtaaseen, jossa valmistetaan kahta Volkswagenin MEB-alustaan perustuvaa sähkömallia vuodesta 2024 alkaen.

LähdeMotor 1

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Kimeran uusi tulkinta Lancia 037:stä myytiin jo loppuun – seuraavaksi tulossa ovat nelivetomalli ja rataspesiaali

Markku Alén nimesi aikoinaan Lancia 037:n maailman kauneimmaksi ralliautoksi, ja Lancian taika vetoaa faneihin vielä neljä vuosikymmentä myöhemminkin. Italialaisen Kimeran tekemä moderni EVO37-tulkinta 037:n pohjalta myytiin jo loppuun huimasta hinnasta huolimatta, mutta uusia versioita on luvassa.

ABT esitteli hurjan näköisen XGT:n – Audi R8:n joutsenlaulu on katukelpoinen GT2-luokan kilpuri

Nürburgringin Nordschleifella on viime aikoina bongattu testiajoissa kovasti kilpuria muistuttava Audi R8 kadulle rekisteröitynä. Nyt tuon auton taustat selvisivät, kun Audi-virityspajojen eliittiin kuuluva ABT toi julkisuuteen uusimman luomuksensa.

Audi TT:n taru päättyi – yli 25 vuoden aikana ehdittiin valmistaa reilut 660 000 autoa

Audi TT:n taru päättyi ainakin toistaiseksi neljännesvuosisadan ja tarkalleen 662 762 valmistetun yksilön jälkeen.

Fiatin “Mikki Hiiri” on nyt nimensä kaltainen – uusi Topolino sai ylleen Disney-kuosin

Mikki Hiiri tunnetaan Italiassa Topolinona. Saman lempinimen sai myös vuonna 1936 debytoinut ensimmäinen Fiat 500, ja tällä hetkellä Fiatilla on tuotannossa mikrokokoinen sähköauto nimeltään Topolino.

Tyyliniekan uusimmat