Force Citiline on G-Mersusta vaikutteita saanut 10-paikkainen maastoauto Intiasta

Yli viisi metriä pitkä malli on varustettu Mercedes-peräisellä dieselillä, joka tuottaa vain 90 heppaa.

Kuva: Force Motors.

Jos luulit omistavasi perheelliselle soveltuvan tila-auton, niin maapallon toisella laidalla autosi ei välttämättä tunnukaan enää niin tilavalta. Force Citiline on intialaisten näkemys tilaihmeestä, jossa on neljä penkkiriviä, ja yhteensä kymmenen eteenpäin suunnattua istuinta, joilla voi kuljettaa vaikka koko kenttäpelaajien muodostaman joukkueen määränpäähänsä.

Force Citiline on uusi malli vuodelle 2023, mutta auto itsesään on hieman erilainen versio jo olemassa olevista Force Motorsin Trax Toofanista ja Trax Cruiserista, joiden rakenteet ovat peruja jo 90-luvulle. Kaikki kolme katumaasturia, joita voisi kuvata parhaiten kirjainyhdistelmällä MUV (multi-utility vehicle), näyttävät identtisiltä, ja niiden laatikkomainen muoto on vahvasti saanut inspiraationsa vanhasta Mercedes G-sarjasta. Tosin edessä huomio kiinnittyy suuriin halogeeniajovaloihin tehden samalla selväksi, että kyseessä ei suinkaan ole G-Wagen. Citiline tekee myös kolmosista laadukkaimman vaikutelman korinväristen puskureiden, lokasuojien ja säleikön ansiosta.

Kuva: Force Motors.

Citilinen korin pituus on peräti 5 120 mm, ja akselivälikin 3 050 mm. Sisään siirryttäessä tärkein ero moneen muuhun tila-autoon löytyy istuinjärjestelystä. Force Citilinessa on kymmenen eteenpäin suunnattua istuinta 2+3+2+3-asetelmassa, joten matkatavaroille ei jää yhtään tilaa. Tästäkin huolimatta yritys mainostaa, että Citiline tarjoaa segmentin parhaan tilankäytön kaikille matkustajille. Mielenkiintoista on, että Trax Toofan ja Trax Cruiser voivat kuljettaa vieläkin enemmän ihmisiä, ja niissä on vastaavasti 11 ja 13 istuinta, vaikka takamatkustajat ovatkin aseteltu istumaan vastakkain.

Auton sisälle pääsee tavanomaiseen tapaan neljästä normaalikokoisesta ovesta, joten neljänteen riviin ahtautuminen on varmasti haastavaa. Onneksi toisen penkkirivin saa sentään taittumaan, ja kolmannessa rivissä on vain kaksi istuinta, joten niiden väliin jää pieni käytävä. Tila-auton varustus on melko perustasoa, mutta ainakin takamatkustajille löytyy ilmastointi erillisellä yksiköllä, jotta he selviävät Intian kuumassa ilmastossa.

Kuva: Force Motors.

Kaikissa kolmessa mallissa on vanha 2,6-litrainen nelisylinterinen yhteispaineruiskutusdieselmoottori, joka on peräisin Mercedes-Benziltä, ja joka tuottaa melko laimeat 90 hevosvoimaa. 250 Newtonmetrin vääntömomentti kuitenkin varmistaa, että auto kestää kaiken tämän painon. Moottori on yhdistetty viisinopeuksiseen manuaalivaihteistoon. Tikasrunkoisessa alustassa on kaksinkertainen tukivarsijousitus, jossa on vääntötanko edessä ja lehtijouset takana. Force Citilinen saa Intiassa halvimmillaan euroiksi muutettuna noin 17 000:lla, joten se on edullinen auto kaikkeen sen tarjoamaan tilaan nähden.

Suosittelemme

 

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat