Countach 50 Omaggio juhlistaa ikonisen Lambon 50-vuotissyntymäpäiviä

Automaailman suuriin ikoneihin kuuluva Lamborghini Countach täyttää tänä vuonna 50 vuotta, ja siitä on nyt myös tehty epävirallinen nykyaikaan päivitetty luonnos.

Itsenäinen muotoilustudio nimeltä ARC design on julkistanut oman tulkintansa Marcello Gandinin legendaarisesta luomuksesta. Lamborghini Countach 50 Omaggio -nimeä kantava konsepti on tehty juhlistamaan tätä radikaalia autoa, joka esiteltiin vuonna 1971 Geneven autonäyttelyssä. On hyvä muistaa, että Countach oli alkujaan hyvin puhdaslinjainen auto. Vasta pitkällisten tuotantovuosien aikana 1974-1990 Countach sai mitä mielikuvituksellisimpia siipiä, suuria puskureita ja levikkeitä, jolloin myös osa alkuperäisen auton yksinkertaisesta viehätysvoimasta kadotettiin.

Kuva: ARC design

ARC design halusi kunnioittaa auton linjoja sellaisina, kuin suunnittelijamaesto Gandini oli ne alun perin tarkoittanut, mutta nykyaikaistettuun autoon haluttiin lisätä puolessa vuosisadassa kehittynyt tietämys auton aerodynamiikasta. Alkuperäinen hieman tiiliskivimäinenkin Countach ei nimittäin liukkaasta ulkomuodostaan huolimatta ollut ilmanvastuskertoimeltaan huippuluokkaa. Tyyli pysyy kuitenkin yhtenäisenä uudessa tulkinnassa, sillä ikkunoiden taakse piilotetut ilmanottoaukot ilmestyvät näkyviin vain tarvittaessa, ja takasiipikin aktivoituu vain suuremmilla nopeuksilla.

Kuva: ARC design

Auto on realistisesti suunniteltu Aventador-mallin pohjalle, eli hiilikuidusta tehty kori, ja keskiosissa kirkuva V12-moottori ovat luonnollisesti otettu luonnoksessa huomioon. Teoriassa 50 Omaggio on esikuvaansa selvästi suurempi, sillä raideväli on leveämpi, ja aikansa jättileveät takarenkaatkin on modernisoitu tuumakooltaan huomattavasti suuremmiksi. Havainnekuvissa auto näyttääkin entistä leveämmältä, matalammalta, ja lähempää tien pintaa viistävältä.

Kuva: ARC design

ARC design on onnistunut päivittämään vanhan klassikon ulkomuodon ihailtavalla tavalla. Jo pidemmän aikaa uudet hyperautot ovat näyttäneet muodoiltaan hyvinkin moniulotteisilta, joten näin puhdaslinjaista tulkintaa katselee mielellään. Auton nokkakin pysyy yhtenäisenä kokonaisuutena ilman luukkulamppuja, sillä valoissa voidaan hyödyntää nykyaikaista laser-teknologiaa.

Kuva: ARC design

Etuosan ilmanottoaukotkin on integroitu puskuriin maltillisesti, ja konepellin lokasuojia kohti kaartuvat linjat tuovat mieleen myös monet Lambot Countachin jälkeen. Ainoa asia mikä allekirjoittanutta hieman hämmentää, on eleettömän kauniin kylkilinjan rikkovat suuret vanteet. Aika on jo kuitenkin ajanut auttamatta 15-tuumaisten vanteiden ohi.

Suosittelemme

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Tyyliniekan uusimmat