Turo Leppänen

Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Kakkoskorisesta VW Golfista pyydetään 30 000 euroa – kyseessä on kuitenkin kaikkea muuta kuin perusmalli

Vuonna 1974 markkinoille lanseerattu VW Golf toimi todellisena pelastusrenkaana valmistajalleen, koska Volkswagen ei olisi pystynyt sinnittelemään enää yhtään pidemmälle Kuplan vanhentuneen takamoottoritekniikan varassa. Golf...

Norjalaiset tekivät uuden nopeusennätyksen – E30-korisella BMW M3:lla kiidettiin jäällä lähes 347 km/h:n vauhtia

Nopeusennätyksiä on vuosikymmenten mittaan tavoiteltu asfalttipinnan lisäksi esimerkiksi USA:n Bonnevillen suola-aavikolla. Pohjoismaisena erikoisuutena toimivat puolestaan jäällä tehdyt ennätysyritykset. Esimerkiksi rallilegenda Juha Kankkunen on kunnostautunut...

Mercedes-AMG sanoo jäähyväiset V12:lle – Geneven autonäyttelyssä esiteltävä S 65 Final Edition jää lajinsa viimeiseksi

Mercedes-Benzin johto joutui 1980-luvun lopulla lähes kauhun valtaan, kun arkkivihollinen BMW esitteli Saksan sodanjälkeisen ajan ensimmäisen V12:n. Stuttgartilaisille tuli kiire kehittää oma täysimoottorinsa, joka...

Katumaastureita syntyy kuin sieniä sateella – uusi Mazda CX-30 täyttää CX-3:n ja CX-5:n välisen aukon

Suurin osa autonäyttelyissä nykyään esiteltävistä uutuuksista päästetään julkisuuteen jo etukäteen, joten todelliset yllätykset ovat harvassa. Myös juuri ovensa avannut Geneven näyttely noudatti tätä kaavaa,...

Kaikkein aikojen kallein uusi auto esiteltiin Genevessä – melkein 17 miljoonan euron hintainen Bugatti La Voiture Noire tekee kunniaa 1930-luvun Atlanticille

Ranskan Elsassissa päämajaansa pitävä hyperautovalmistaja Bugatti toimii nykyään VW-konsernin kruununjalokivenä, mutta Bugatti eli monien mielestä kulta-aikaansa 1930-luvulla ennen toista maailmansotaa. Silloin merkkiä luotsasi sen...