MAINOS: FOSTO

30 000 dollarin Ferrari-kirjan jalusta on tehty näyttämään moottorilta

Laadukkaat autokirjat voivat joskus olla melko hintaviakin, mutta tämä Ferrari-kirja on lajissaan ennätysainesta.

On hyvä muistaa, että kaikki kirjat ovat lopulta vain teollisesti käsiteltyä puuta. Juttumme kirjasta sitä on vaikea uskoa, varsinkin kun kirjan mukana tulee teline, joka sanalla sanoen näyttää uskomattomalta. Jalusta on nimittäin tehty näyttämään vanhan V12 urheiluauton moottorilta venttiilikoppineen ja pakoputkineen. Viimeksi mainitut toimivat nerokkaana suunnitteluyksityiskohtana myös jalustan varsinaisina jalkoina.

Kirjan on kirjoittanut italialainen autotoimittaja ja Ferrari-asiantuntija Giuseppe Allievi, ja sen on julkaissut Taschen vuonna 2018. Massiivinen peräti 514 sivua käsittävä järkäle sukeltaa maineikkaan italialaisvalmistajan historiaan, ja kirjasta löytyy satoja ennen julkaisemattomia valokuvia suoraan Ferrarin omista arkistoista.

Suosittelemme

Kirjoja on painettu kaikkiaan 1947 kappaletta Ferrarin perustamisvuoden 1947 kunniaksi. Näistä 1697 oli tavanomaisempia ”Collector’s Edition” kirjoja, mutta loput 250 kulkivat nimellä ”Art Edition”. Jälkimmäiset sisälsivät myös Ferrarin päämiesten Sergio Marchionnen, John Elkannin ja Piero Ferrarin nimikirjoitukset. Nämä kirjat toimitettiin jalustan kanssa, joka näyttää moottoriurheiluun pahasti hurahtaneen saarnamiehen kirjatelineeltä.

Telineen suunnittelusta on vastannut teollinen muotoilija Mark Newson, ja se on valmistettu käsin taivutetuista TIG-hitsatuista ja kromatuista teräsputkista, jotka on muotoiltu näyttämään klassisen V12 Ferrarin pakosarjalta. Telineen päällä lepää alumiininen kaappi kirjalle, joka on tehty muistuttamaan Ferrari Testa Rossan moottorin venttiilinkansia. Vaneriseen kuljetuslaatikkoon pakatun komeuden mukana on kaiken lisäksi toimitettu myös valkoiset silkkihansikkaat, jotta kirjan sivuille ei ilmestyisi ikäviä rasva (tai moottoriöljy) tahroja.

Vaikka ”Art Edition” kirjat maksoivatkin uutena järkyttävät 30 000 dollaria, ne kaikki myytiin loppuun ennätysajassa. Nyt yksi käytetty kirja telineineen on kuitenkin päätynyt myyntiin brittiläiselle Collecting Cars -verkkosivulle. Kirjoitushetkellä siitä oli huudettu jo 24 250 puntaa, joten kirjan ostaja saanee käyttämänsä rahansa takaisin.

-- MAINOS --
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.