Uusi Toyota C-HR on pian täällä – kompaktista crossoverista julkaistiin jo ensimmäinen tiiseri

Vuonna 2016 esitelty Toyota C-HR oli lanseeraushetkellään melkoisen radikaali ilmestys japanilaismerkin muuhun mallistoon verrattuna. Rohkean terävä tyyli on vedonnut ostajiin ilmeisen hyvin, koska pian esiteltävä seuraaja noudattaa samaa kaavaa.

Toisen sukupolven C-HR tuodaan julkisuuteen 26.6., mutta Toyota julkaisi jo nyt ensimmäisen tiiserin uutuudestaan. Lisäksi autosta on putkahdellut nettiin sekä patentti- että salavalokuvia, joten muotoilu ei ole enää mikään suuri yllätys. Designista annettiin myös esimakua viime joulukuussa esitellyn C-HR Prologue -konseptin avulla, jonka päälinjat siirtyvät tuotantoautoon sellaisenaan.

Kuva: Toyota

Ehkäpä suurin ero nykyiseen C-HR:ään löytyy keulasta, joka saa jatkossa ”kaksikerroksisen” valoratkaisun uuden Priuksen tyyliin. Etupuskuria koristaa puolestaan suuri kuusikulmainen ilmanottoaukko, jonka keskelle rekisterikilpikin sijoitetaan. Kylkilinja säilyy voimakkaan kiilamaisena, ja näkyvyys takapenkiltä ulos on jatkossakin varsin kehno massiivisen C-pilarin myötä. Viime vuoden konseptin katto sekä peräpää oli maalattu mustaksi antamaan kontrastia hopeanväriselle muulle korille, ja tuotantomalliinkin saa ainakin erivärisen katon nyky-C-HR:n tavoin.

Takapään erottuvin muotoiluelementti on puolestaan täysleveä valopaneeli, joka kätkee nyt julkaistun tiiserin perusteella sisäänsä kolme ledinauhaa kummallakin puolella autoa sekä ledeillä toteutetun Toyota C-HR -logotekstin keskellä perää. Sisustan luvataan puolestaan olevan tilavampi ja käytännöllisempi edeltäjään verrattuna. Mittaristo on luonnollisesti täysin digitaalinen, ja keskellä kojelautaa pönöttää tietoviihdejärjestelmän iso kosketusnäyttö.

Kuva: Toyota

Uusi C-HR tehdään TNGA-C-nimisen perusrakenteen varaan, eli merkittävä osa tekniikasta on identtistä isomman Priuksen kanssa. Autoa saa sekä ”itselataavana” että pistokehybridinä, ja myös täyssähköisestä versiosta on liikkunut huhuja. Pohjois-Amerikan markkinoilla uutta C-HR:ää ei enää tarjota, mutta Euroopassa auto solahtaa edeltäjänsä tavoin Yaris Crossin ja Corolla Crossin välissä ammottavaan aukkoon Toyotan crossover-mallistossa. Uusi C-HR valmistetaan Turkissa, ja akustotkin kootaan Euroopassa muualta tuoduista kennoista.

Video
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Mercedes-AMG esittelee pian upouudella V8:lla varustetun CLE Coupén erikoismallin – samaa voimanlähdettä hyödynnetään monissa muissakin Mersuissa

Fanit eivät ole vieläkään antaneet Mercedes-AMG:lle anteeksi neloshybridillä varustettua C 63:a. Auton tuotanto päättyy kuitenkin jo lähikuukausina, ja sen jälkeen AMG:ltä on luvassa jälleen useampisylinterisiä voimanlähteitä.

Bertonen konseptiauto vuodelta 1969 saatiin vihdoinkin tuotantoon – Runaboutin uudessa tulkinnassa hyödynnetään Lotuksen perusrakennetta ja Toyotan moottoria

Muotoilustudiona ja koriräätälinä mainetta niittänyt italialainen Bertone esitteli vuonna 1969 radikaalin avoimen ja kiilamaisen Autobianchi A112 Runabout -tutkielman, jossa hyödynnettiin nimensä mukaisesti Fiatin tytäryhtiönä toimineen Autobianchin tekniikkaa. Runaboutin perusideoiden pohjalta syntyi vuonna 1972 Murtoluku-Fiatina tunnettu X1/9, mutta itse Bertonen konsepti ei koskaan päässyt tuotantoon.

Yhdessä yössä Isosta-Britanniasta Geneveen – Norman Dewis ja Jaguar E-Type tekivät historiaa maaliskuussa 1961

Autouutuuksien lanseeraukset ovat nykyään tarkkaan etukäteen suunniteltuja PR-tapahtumia, joissa improvisaatiolle ei ole juuri sijaa. Reilut 60 vuotta sitten asia oli vielä toisin, ja yksi Geneven autonäyttelyn päätähdistä ajettiin ennätysvauhdilla paikalle edellisyön aikana.

Citroënin wankelseikkailu vei merkin lähes konkurssin partaalle – GS Birotor oli yksi kiertomäntämoottorin pioneereista

Wankel- eli kiertomäntämoottori oli 1960-luvun lopulla kova sana tulevaisuuden voimanlähteistä puhuttaessa. Jopa Mercedes-Benz harkitsi tuolloin wankelmoottoria vakavasti, mutta ainoastaan neljä autonvalmistajaa ovat aikojen saatossa ottaneet wankelmoottorisen auton tuotantoon.

Tyyliniekan uusimmat