MAINOS: Casio Watches Finland







Uusi BMW M5 päätyi Mansoryn uhriksi – lähes 2,5 tonnin painoinen hybridi kuulemma kevenee tuning-pajan käsittelyssä

Vähemmän hillityistä luomuksistaan tuttu Mansory on nyt tuunannut uuden BMW M5:n pettämättömään tyyliinsä. Hillityn eleganssin ystävien kannattaa tälläkin kertaa suunnata katseensa muualle.

Uusi M5 on lähes 2,5 tonnin painoinen hybridi, jonka linjatkaan eivät ole turhan kevyen oloiset. Jo tehtaan jäljiltä melko brutaalia estetiikkaa edustava sporttisedan muuttuu Mansoryn käsittelyssä vielä kertaluokkaa härskimmäksi ilmestykseksi, joka ei todellakaan pyytele olemassaoloaan anteeksi. Saksalaisen tuning-pajan tavaramerkkeihin kuuluu runsaalla kädellä annosteltu hiilikuitu, ja sitä riittää myös M5:ssä. Kosmeettisten seikkojen lisäksi hiilikuituosilla pitäisi olla ainakin teorian tasolla M5:n massaa laskeva vaikutus, jota ei kuitenkaan taida käytännössä huomata.

Mansory BMW M5
Kuva: Mansory

Baijerilaiseen sporttisedaniin on sovitettu esimerkiksi taotusta hiilikuidusta leivottu konepelti, jonka ilma-aukot keräävät taatusti huomiota. Lisäksi auton etupuskuri on saanut aggressiivisen oloisen splitterin, ja ilmanottoaukkojen reunojakin koristavat monenlaiset hiilikuitupalikat. Kylkilinjaa on puolestaan höystetty etulokasuojien alareunoihin lisätyillä hiilikuituisilla kiduksilla, helmojen alle sovitetuilla lisäpalikoilla ja luonnollisesti hiilikuituisilla peilinkoteloilla. Etulokasuojia koristavat myös Mansoryn logot, joiden muoto muistuttaa kovasti Ferrarin vaakunaa.

Mansory BMW M5
Kuva: Mansory

Takanäkymiä hallitsee puolestaan puskurin alareunaan kiinnitetty diffuusori, joka on hurjemman näköinen kuin monessa hyperautossa. Sen keskeltä työntyy ulos kolme reilun kokoista putkenpäätä, ja takaluukun reunasta sekä takalasin yläreunastakin löytyvät Mansoryn omat hiilikuitulipat. Takapuskurin kulmien heijastimetkin ovat saaneet ympärilleen hiilikuitua ja näyttävät nyt pikemminkin ilmanpoistoaukoilta.

Mansory BMW M5
Kuva: Mansory

Monet koriin lisätyt höysteet taitavat todellisuudessa vain lisätä M5:n painoa, mutta Mansoryn 22-tuumaisia vanteita mainostetaan sentään ultrakeveiksi vakiokiekkoja suuremmasta tuumakoosta huolimatta. Auton sähkömoottoriin Mansory ei ole koskenut, mutta 4,4-litraista tuplaturbokasia on sentään viritetty. Tämän myötä kokonaisteho on kasvanut 121 hepalla peräti 850 hevosvoimaan, ja maksimivääntöä riittää nyt 1150 newtonin verran. Kirsikkana kakun päällä moottori on saanut vielä ylleen hiilikuituisen katteen.

Suosittelemme


Mansory BMW M5
Kuva: Mansory

Sisusta on puolestaan verhottu tuttuun Mansory-tyyliin mustalla ja oranssilla nahalla, ja lisäksi höysteisiin kuuluvat mm. tuning-pajan omat lattiamatot sekä poljinpinnat. Lisää on kuulemma tulossa, joten alustapuolen muutoksiakin saattaa olla luvassa myöhemmin. BMW:ltäkin on tiedossa M5:tä koskevia uudistuksia, koska vasta vuosi sitten esitelty auto saa parin vuoden päästä kokonaan uuden keulailmeen. Sen myötä M5:n ja 5-sarjan tyyli muuttuu lähemmäksi baijerilaisten tulevaa Neue Klasse -mallistoa.

Mansory BMW M5
Kuva: Mansory
Mansory BMW M5
Kuva: Mansory

 

LähdeCarscoops


Lue lisää