Toyotan sähkösedanin kuvat vuosivat julkisuuteen – onko bZ3 uuden ajan Corolla?

Kryptisesti nimetty bZ4X on Toyotan ensimmäinen täyssähköinen katumaasturi, joka tulee pian myyntiin Suomessakin. Seuraavaksi vuorossa on pykälää edullisempi sähkösedan, jonka ensimmäiset kuvat vuosivat nyt julkisuuteen.

Vuodon taustalla on tuttu lähde, eli Kiinan teollisuus- ja informaatioteknologiaministeriö. Ilmeisesti patenttihaussa käytetyt kuvat kertovat, että bZ3-nimen saava täyssähköinen sedan on hyvin lähellä tai jopa identtinen viime vuonna esitellyn bZ SDN -konseptin kanssa. Uutuuden muodoissa on myös selviä yhtymäkohtia bZ4X:ään. Esimerkiksi etuvalot sekä keulan ledinauha edustavat samaa tyyliä, mutta matalammassa sedanissa on selvästi suuremmat ikkunapinnat kuin crossoverissa.

Melko reilun kokoisten sivulasien ohella bZ3:n kylkinäkymää dominoivat viisto kattolinja sekä sedan-statuksesta huolimatta erittäin lyhyt takakontti. Autoa saa myös kaksivärisenä, jolloin katto ja pilarit ovat mustat. Nokan tavoin myös bZ3:n peräpään muotoilu on lähellä bZ4X:ää, mutta takavalojen ja niitä yhdistävän ledinauhan muodoista voi löytää yhtymäkohtia myös vetykäyttöiseen Miraihin.

Sisustasta ei ole vuotanut julkisuuteen vielä virallisia otoksia, mutta salavalokuvien perusteella sähkösedan saa ison pystysuuntaisen tietoviihdejärjestelmän ruudun sekä vastaavan ratin kuin bZ4X:ssä. Luonnollisesti mittaristokin on täysin digitaalinen, mutta bZ4X:ään lisävarusteena tarjottavan yoke-tyyppisen ohjauspyörän tulosta bZ3:een ei ole vielä varmuutta.

Suosittelemme

Sähkösedan tehdään bZ4X:n tavoin Toyotan e-TNGA-perusrakenteelle, mutta bZ3:a saa ilmeisesti vain takavetoisena. Tarjolle tulevat 135- ja 179-kilowattiset sähkömoottorivaihtoehdot, eli hevosvoimissa lukemat ovat 184 ja 243 heppaa. Sedanin litiumioni-fosfaattiakuissa hyödynnetään kiinalaisen BYD:n alun perin kehittämiä uudentyyppisiä kennoja. Corollan kokoisen sähkösedanin saatavuudesta muilla markkina-alueilla ei ole vielä tietoa, mutta Kiinassa auto debytoi todennäköisesti marraskuussa Guangzhoun autonäyttelyssä.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat