Toimittajan autot osa 1 – Fiat 127

Aloitin autoilun aikansa klassikolla, Fiat ”satakakslaiskalla”. Ensimmäinen autoni oli Fiat 127 mk. 2 vuosimalliltaan muistaakseni 1981. Perin kulkupelin isältäni, joka oli aiemmin käyttänyt sitä työmatka-ajokkinaan. Auto oli kaikessa karuudessa kelpo kulkupeli vasta kortin saaneelle junnulle.

Fiat_127_mk1. Kuva: Wikipedia commons
Fiat 127 Mk 1. Kuva: Wikipedia commons

Fiat 127 esiteltiin vuonna 1971 kohtuullisesti menestyneen, yli 2 miljoonaa kpl valmistetun Fiat 850:n korvaajaksi. Auto oli julkistushetkellä erittäin moderni: 70-luvun alussa poikittainen moottori ja etuveto olivat vallankumouksellinen ratkaisu. Vaikkapa Volkswagen Kuplaan verrattuna autossa oli ulkomittoihin nähden huikeat sisätilat. Ei siis ollut ihme, että Fiat 127 valittiin vu oden autoksi vuonna 1972 ja siitä muodostui huikea myyntimenestys. Suosiosta kertoo se, että miljoonan myydyn auton raja saavutettiin jo vuonna 1974.

Kun saavutin ajokortti-iän 90-luvun puolivälissä oli Fiat 127 edelleen suosittu näky liikenteessä, vaikka sen valmistus oli päättynyt jo 1984 Fiat Unon esittelyn myötä. Vaikka auto oli nykymittapuulla järkyttävän alitehoinen 900 kuutioisen moottorin kehittäessä ainoastaan 44 hevosvoimaa, niin alle 700 kg tyhjäpaino teki autosta kohtuuripeän etenkin taajamanopeuksissa. Vasta ilmanvastuksen kasvaminen osoitti tehonpuutteen – vaikka sain autolla kerättyä mittariin jopa 160 km/h nopeuden, siihen pääseminen ei onnistunut omin voimin vaan vaati sopivaa ”vetoapua”.

Fiat 127 Mk 1 '71. Huomaa moitteita kerännyt erittäin pieni takaluukku. Auto muuttui kolmioviseksi vuonna 1972. Kuva: Wikipedia commons
Fiat 127 Mk 1 ’71. Huomaa moitteita kerännyt erittäin pieni takaluukku. Auto muuttuikin kolmioviseksi vuonna 1972. Kuva: Wikipedia commons

Muilla markkinoilla Fiatia tarjottiin myös suuremmalla 1050 cc moottorilla. Sport-mallissa se kehitti huikeat 70 hevosvoimaa, mikä oli yli 50% lisäys perusmalliin nähden. Suomessa isolohkoja ei juuri nähty, puhumattakaan 1,3 litraisesta dieselistä joka rikkoi väännöllään 100 Nm haamurajan!

Pieni moottori ja nopea kuljettaja -yhdistelmä aiheutti yhden harmillisen ongelman: autolla ajaessa talla pysyi pohjassa käytännössä koko ajan. Etenkin moottoritiellä ajaminen oli välillä stressaavaa, kun aikataulussa pysymiseksi oli ensin löydettävä sopivaa vetoapua matkavauhtiin pääsemiseksi ja sen jälkeen toivottava vasemman kaistan pysyvän vapaana. Etenkin sunnuntai-illat, jolloin kiirehdin viimetingassa kohti Riihimäen Viestirykmenttiä, jäivät mieleeni. Aina kuitenkin ehdittiin ajoissa, kun viimeistään raviradan suoralla otettiin aikataulu kiinni.

Fiat 127 mk 2. Kuva: Wikipedia commons
Fiat 127 Mk 2. Kuva: Wikipedia commons

Varusteita ei alkuperäisessä mallissa ollut, esimerkiksi säädettävä selkänoja ja raotettavat takaikkunat ilmestyivät varustukseen vasta 70-luvun lopulla. Turvavöissä ei 80-luvulle tullessa ollut vielä solkia, vaan koko vyö lukittiin kiertyvän sokan taa (ja takapenkillä niitä ei ollut lainkaan). Turvavöistä huolimatta turvallisuudesta ei juuri voitu puhua, vaan auto meni rusinaksi pienissäkin törmäyksissä. Onnistuin onnekseni ajamaan onnettomuuksia vältellen, ainoa haaveri kävi kun lumipyryssä tie oli pöllynnyt lumesta umpeen ja muistin väärin missä tie kulkee. Päädyin lopulta useamman metrin pellon puolelle ennen kuin huomasin olevani väärässä paikassa. Tästä selvittiin lähinnä henkisillä vaurioilla, kun jouduin hakemaan apua naapurista ja myöhästyin töistä.

Suosittelemme

Jälkeenpäin mietittynä Fiat 127 oli erinomainen kapistus ensiautoksi ja sopi etenkin ohitusten harjoittelemiseen ja liikennesilmän harjoittamiseen. Koska kiihtyvyys 90-100 km/h nopeuksissa oli mitä oli, piti nopeutta kerätä hyvissä ajoin ja ajoittaa vasemmalle kaistalle siirtyminen juuri siihen hetkeen, kun kaista vapautuu vastaantulijoista. Kiireen painaessa päälle tämä tarkoitti kiihdyttämistä jokaisessa mutkassa varmuuden vuoksi – jos vaikka seuraavalla suoralla avautuisi ohituspaikka! Fiat piti kuskin virkeänä, mutta osa matkustajista kertoi pitävänsä tasaisemmasta matkanteosta.

Fiat hankki omistukseensa puolet Ferrarista vuonna 1969 ja sukulaisuussuhde oli selvästi havaittavissa myös vuoden 1981 satalaiskassa. Autoni väri oli – tietysti – punainen, vaihteisto manuaali ja moottorien pienehköistä eroista (ja sijoituspaikasta) huolimatta myös Fiatin pikkulohko piti oikein käsiteltynä suorastaan jumalaista ääntä. Muistan elävästi, kuinka uudella Turun moottoritiellä hain auton rajoja ajamalla Piikkiön mäkeä alas kaasu pohjassa. Mittariin saatiin (ystäväni todistamana) yli 170 km/h! Siinä nopeudessa myös Fiat 127 laulaa kuin Ferrari.

Sain ensimmäisen autoni erinomaisessa kunnossa (pintaruostetta ei lasketa), koska isäni oli kunnostanut moottorin juuri ennen auton luovuttamista minulle. Silti auto ei se kovassa ajossa kestänyt kuin tasan vuoden. Koska auto oli muuten mieluinen, ei mallinvaihto kuitenkaan tullut kyseeseen etenkin, kun niitä oli runsaasti saatavilla kohtuurahalla. Seuraava auto löytyi naapurin vanhalta rouvalta, joka oli lopettanut ajamisen jokin aikaa sitten. Auto oli viimeistä vuosikertaa, tekniikaltaan lähes identtinen ja totteli lisänimeä Super Stella.

stella
Ainoa säilynyt arkistokuva Stellasta. Kuva: Joose Luukkanen

Stellan lisäksi ajoin usein myös vanhempien Datsun Laurelilla, jossa oli Fiatista poiketen nykyaikainen 5-vaihteinen vaihteisto. Eräänä päivänä hyppäsin ajatuksissani Datsunista suoraan Fiatin rattiin, kiihdytin maantienopeuteen ja heräsin todellisuuteen vasta vaihtaessani vitoselle. Ensimmäinen ajatukseni oli että WTF – tässähän on nelilovinen loota ja nyt hajosi jotain. Ei hajonnut, vaan pölyjä keskitunnelista putsatessa huomasin vaihdekaavion, jossa selvästi pönötti vitonen – en ollut puoleen vuoteen tajunnut ajavani viisivaihteisella autolla!

Fiat 127 Super Stella 1050 cc "isolohkolla". Kuva: Wikipedia
Fiat 127 Super Stella 1050 cc “isolohkolla”. Kuva: Wikipedia commons

Löytö mullisti ajamisen ja vahvisti rakkauttamme: kulutus laski rutkasti ja käytännön huippunopeus nousi hivenen, kunhan vetoapu oli kunnossa. Rakkaus ei kuitenkaan ollut ikuista, kun historia toisti itseään: moottori hajosi vuosipäivän koittaessa aivan kuten aiemmankin Fiiun kohdalla kävi. Loppujen lopuksi hankin vielä kolmannenkin Fiatin, mutta aika pian huomasimme kasvaneemme erilleen ja huomasin sydämeni sykkivän kauniille ranskattarille. Oli aika vaihtaa merkkiä.

Fiat 127 mk. 2 ’81Fiat 127 Super Stella ’83
Moottori903 cc rivinelonen, 8 venttiiliä, kaasutin
Maksimiteho44 hv / 5500 rpm
Maksimivääntö64 Nm / 3000 rpm
VoimansiirtoEtuveto
Vaihteisto4v manuaali5v manuaali
Pituus3,65 m3,7 m
Tyhjäpaino690 kg710 kg
Huippunopeus135 km/h135 km/h
Kiihtyvyys 0-100 km/h19,1 s19,1 s
Kulutus7,5 l / 100 km7,3 l / 100 km

Lue lisää