Lapsena kuljin usein vanhempieni mukana asioilla kaupungilla. 80-luvun puolivälissä ei ollut automarketteja (ainakaan meillä päin, vaikka Hämeenlinnan Raketti ja Leppävaaran Maxi oli avattu jo 70-luvulla), vaan eri kaupoissa kierrettiin tarjousten perässä ja rahat ostoksiin haettiin pankin tiskiltä. Niinpä jäin usein autoon odottamaan, ja ajankulukseni nappaamat kirjat villitsivät joskus mielikuvitusta. Silloin tällöin pelkäsin autovarkaita, mutta erään auton takapenkillä ei pelottanut koskaan. Tämä auto oli Wartburg 353.
Olen saanut isältäni ilmeisesti verenperintönä himon erikoisiin autoihin. 80-luvulla autotallissa majaillut kaksikko Oldsmobile Cutlass ja Wartburg 353 eivät olleet ilmeisin parivaljakko – voivatko kaksi autoa olla enempää erilaisia, kuin iso V8-jenkki ja itäblokin kaksitahtiwarre? Jotenkin ne löysivät tiensä samaan kotiin.
Wartburgin voimanlähteenä oli kolmisylinterinen kaksitahtimoottori, joka kehitti huikeat 50 hevosvoimaa ja tasan 100Nm väännön. Ei sillä kuuhun menty, mutta perheen kakkosautoksi tämä oli aivan riittävä. Etenkin talviajoon kaksitahtinen moottori oli omiaan, koska se lähti käyntiin kovillakin pakkasille helposti ja lämpeni nopeasti. Eikä talvella ollut niin nuukaa, vaikka suorituskyky ei ollutkaan kummoinen.
Wartburg 353 oli itäsaksalaisen insinöörityön taidonnäyte muutenkin kuin talviominaisuuksiltaan. Sen todisteena kerralla kuntoon tehtyä mallia ei tarvinnut juurikaan päivitellä, vaan vuonna 1965 julkistettu konstruktio päivittyi ainoastaan kerran vuonna 1975, jolloin auto sai mm. levyjarrut ja vaihtovirtalaturin. Markkinointiosasto ansaitsee papukaijamerkin työstään, mm. etuvetoa kuvailtiin järjestelmäksi, jossa vetävien pyörien voima kohdistetaan tiehen ennen auton painopistettä ja sen ansiosta autossa on dynaaminen ajostabilitetti. Auton ostaja myös välttyi ikävältä öljynvaihtotyöltä, mutta öljyn läträäminen polttoaineen sekaan aina tankatessa unohdettiin mainita. Hmm…
Wartburgin tuotanto jatkui vuoteen 1988, kun konepellin alle saatiin lopulta nelitahtimoottori peräti 20 vuoden kehitystyön jälkeen. Moottoriprojekti laitettiin tulille jo 1969, mutta ei siitä valmista tullut: uusi mylly lainattiin lopulta Volkswagenilta. Uusi malli ei kauaa tuotannossa pysynyt, koska Saksojen yhdistyttyä 1991 kysyntä loppui kuin seinään. Berliinin muurin kaaduttua ostajat suosivat – yllättäen – länsiautoja.
Warremme oli oikea katseenkääntäjä, muttei välttämättä positiivisessa mielessä. Pikku arviointivirheen seurauksena Warre nimittäin päätyi ojan väärälle puolelle ja kärsi pieniä peltivaurioita. Hätä ei ollut tämän näköinen; pihaan haettiin toinen samanmoinen elintenluovuttajaksi, ja näistä kasattiin yksi toimiva peli. Lopputulos ei ollut kaunis, ellei satu haaveilemaan ruskeasta autosta keltaisille ovilla ja konepellillä. Lopputulos oli jopa niin ruma, ettei äitini kehdannut tankata autoa, vaan se jäi isän tehtäväksi. Ehkä tästä syystä koko autosta ei myöskään löydy yhtä ainutta valokuvaa koko suvun arkistoista. Warre oli silti tärkeä, vai miksi muuten sen varaosia olisi säilytetty ulkovaraston vintillä vielä tällä vuosituhannella, vaikka auto oli hukattu jo parikymmentä vuotta aiemmin…
Suosittelemme
Wartburg oli Suomessa yleinen auto, mutta nykyisin vähät Warret on paalattu surutta. Nettiautossa on tätä kirjoittaessa tarjolla tasan yksi yksilö (vaatii pientä laittoa) ja kevään korvilla eräs rälläkkäavo löytänee sekin tiensä myyntiin. Harmi, ettei näitä ole enempää, koska verestäisin mielelläni muistojani Itä-Saksan ihmeen kyydissä.
