Teslan osto Belgiasta osa 1: Sähköauto seitsemälle

Autonvaihto alkoi tulla ajankohtaiseksi, kun uusperhearjessa joutui käytännön pakosta välillä sommittelemaan neljää lasta takapenkille. Vanhimpien ollessa jo toisella kymmenellä alkoi tila käydä ahtaaksi. Vaikka kuljetustapa on turvallisempi kuin oma lapsuuden turvaistuin (eli Volvo Amazonin takapenkin käsinoja), niin jo laillisuusnäkökulmastakin oli aika hommata jokaiselle oma penkki.

7-paikkainen sähköauto, kiitos

Vaihtoehtojen määrä oli rajoitettu. Teslan jälkeen polttomoottoriin paluu tuntui vastenmieliseltä ajatukselta, ja yli 5-paikkaisten sähköautojen valikoima ei ole kummoinen.

Nissanin NV-paku ei päässyt kisaan pienen akun ja onnettoman pikalatuksen vuoksi, joten käytännössä valinta oli tehtävä lisäpenkillisen Model S:n ja Model X:n välillä. Tulevat Model Y ja Cybertruck täyttäisivät nekin kriteerit, mutta auto tarvittiin nyt eikä vasta 2023.

Cybertruck on toki tilattu, mutta toimitusta saa odotella vielä jonkun vuoden…

Model S:n etuna on edullisempi hinta, pienempi kulutus ja arkiajossa näppärämpi koko (vaikkei S pieni ole sekään). Haittapuolena valtaosa Suomen 7-penkkisistä on rekisteröity pieleen, eli rekisteriotteelta ei löydy kuin 5 matkustajaa 7 sijaan.

Toisissa lisäpenkit on kyllä merkitty otteeseen, mutta kokonaismatkustajamäärä on silti vain viisi (lisäpenkeillä siis saa istua, jos jokin toinen penkki pidetään tyhjänä – ihme logiikkaa!). Tuontiautossa rekisteröinnin onnistuminen tietysti olisi omasta valppaudesta kiinni, useampi auton itse tuonut on kuitenkin projektissa onnistunut – papereista se ei ole kiinni.

Tesla-Model-S-jump-seats-Wikipedia-Mariordo-scaled
Tesla Model S lisäpenkit mahdollistavat kahden alle 35 kiloisen juniorin matkustamisen takakontin puolella. Oikein rekisteröitynä muut viisi paikka ovat normaalisti käytössä. KUVA: Wikimedia commons

Vaaka kallistui lopulta Model X:ään pienen mielikuvaharjoituksen myötä. Koko porukalla reissatessa matkatavaroille jäisi käytännössä tilaa ainoastaan frunkkiin, koska mitään suurempaa ei voisi takakontin penkillä matkustavan viereen tunkea.

Suosittelemme

Takavetoisessakin tämä tarkoittaisi kahdella lentolaukulla matkustamista, koska kattotelineen kanssa veivaaminen ei suoranaisesti kiinnosta. Takimmaisen rivin mukavuus helteillä tai pakkasilla oli myös kyseenalainen, joten hakukoneen filtteriin jäi ainoastaan Model X. Hinta hieman hirvitti, mutta kun kakkosauto joutaisi myyntiin seisottuaan toimettomana koronan ajan, niin syntyneellä säästöllä kyllä kuittaisi lainanlyhennyksen.

Tesla-Model-S-RWD-frunk
Takavetoinen Model S on tilaihme. Frukkiin mahtuu vaikka mitä, mutta seitsenpaikkaisen ainoaksi tavaratilaksi tämäkin kontti on turhan pieni. KUVA: Joose Luukkanen

Käytettyjä autoja ei ollut Suomessa tarjolla kuin alun toistakymmentä. Hinnat tuntuivat kovilta, ja pari vaihtotarjousta nykyiseen autoon eivät antaneet aihetta jatkotoimiin.

Vilkaisu Autoscout24.com ja Mobile.de palveluihin teki selväksi, että seuraavakin auto haettaisiin itse: Suomessa edullisin Model X maksoi 69900€ (heinäkuussa 2020), kun Euroopassa hinnat alkoivat noin 55000€ kohdalta. Autoveron (arvio noin 3000-4000 euroa) ja hakukulujen jälkeenkin jäisi vaivanpalkkaa, bonuksena valikoima värin ja varusteiden suhteen olisi laajempi.

Valinta 6- ja 7-paikkaisten autojen välillä oli selvä. 6-paikkainen Model X on monien mielestä mukavampi erillisistuinten ja kolmannen rivin paremman jalkatilan vuoksi. Taaimmalle riville kulkeminen on myös helpompaa keskipaikan puuttumisen vuoksi eikä vaadi penkkien kallistelua.

Yksi lisäpaikka antaa kuitenkin pelivaraa mummon tai muiden kyytiläisten tarvitessa kyytiä, ja toisaalta tavaroita kuljettaessa takapenkki vetäisi edelleen kolme lasta. Matala keskipaikka ei myöskään olisi mukavuusongelma niin pitkään kun siinä istuu alle kymmenkesäinen tenava – auto todennäköisesti vaihtuisi ennen viisivuotiaan varttumista.

Tyyliniekka-Model-X-90D-takapenkki
Tesla Model X on saatavilla 5-, 6- ja 7-paikkaisina. Kuusipaikkainen on suosittu vaihtoehto, koska silloin kulku kolmannelle riville käy helposti tyhjän keskipaikan kautta. Kolmannen rivin matkustajat nauttivat myös pitkästä jalkatilasta. Myös pitkien matkatavaroiden, kuten suksien kuljettaminen käy kätevästi pitkässä avoimessa tilassa. Keskipenkin haittapuolena on paksun kattopalkin aiheuttama mataluus, joka ei kuitenkaan haittaa lapsia kuljetettaessa. KUVA: Joose Luukkanen

Model X hintahaitarin laajuuttaa selittää uuden auton hinnanlasku. Haluamani 7-paikkainen Model X maksaa uutena perusvarustein niukin naukin alle 100 000 euroa, kun hinta 2-3 vuotta sitten oli kymmeniä tuhansia enemmän. Osa käytettyjen myyjistä ei ole alennusta huomioinut, ja pahimmillaan hintapyynnöt ovat jopa uuden auton tasolla. Uusi X on nykyisin saatavilla ainoastaan 100 kWh akulla, ja juuri halutunlainen uusi auto houkutteli klikkailemaan laskuria useampaankin kertaan. Vilkaisu lompakkoon kuitenkin palautti aina maanpinnalle käytettyjen pariin.

Model X mallipaljous

Edullisimmat eurooppalaiset käytetyt Äksät 100 kWh akulla lähtivät alle 80 000 euron pyynnistä. Kilometrejä oli yleensä jo kertynyt, mutta siitä en huolestunut, koska sähköautossa niiden merkitys on pienempi kuin polttomoottoriautossa, joissa kalliiden moottorihuolien riski kasvaa merkittävästi 150 -200 000 km jälkeen.

Enemmän häiritsi se, että nämä autot olivat usein perusvarustein, mustia ja mustilla nahoilla. Ei jatkoon, jos autosta maksaisi noin paljon, pitäisi edes värien olla mieleisiä! Järjellä miettien isoakkuinen kannatti hylätä myös siksi, että siitä ei olisi hyötyä kuin pidemmillä roadtripeillä: vakioreiteillä joko selviäisi lataamatta, tai lataustauon joutuisi joka tapauksessa pitämään isoakkuisellakin autolla.

Valinta oli siten tehtävä 90D, 75D ja 60D mallien välillä. Uutena akuissa on kapasiteettia 81,8 kWh (90D), 72,6 kWh (75D) tai 62,4 kWh (60D), ja olettaen akkujen kapasiteetin laskeneen 5% oltaisiin vastaavasti noin 78 kWh / 69 kWh / 59 kWh lukemissa. Pienin akku ei tullut kyseeseen, koska vakioreiteillä sen valitseminen voisi tarkoittaa huonoimmilla keleillä kahta lataustaukoa siinä missä kahdella suuremmalla pärjää aina yhdellä stopilla.

90D akkua on jostain syystä parjattu heikoksi välimalliksi. Yritin etsiä tälle perusteita, mutta tuloksetta. Epäilys akkumallin kestävyydelle lienee peruja siitä, että tietyn pikalatausmäärän jälkeen latausnopeutta rajoitetaan akun kestävyyden takaamiseksi, ja tältä pohjalta on ajateltu akun olevan huonoa tekniikkaa, koska 85 akusta tämä ominaisuus puuttui. Sama pikalatausraja löytyy kuitenkin myös 75 ja 100 -akkupaketeista, joten en suurta stressiä asiasta ottanut. Laskin myös, että 15% → 60% ladatessa eroa latausrajoitetun ja rajoittamattoman akun välillä on reilu minuutti.

Model X range
Model X range eri akkupaketeilla. Matka-ajossa täytyy huomioida, että lataustauolla ei yleensä kannata ladata yli 80% varaukseen lataustehon merkittävän hidastumisen takia, ja vastaavasti alapäähän kannattaa jättää optimitilanteessa 15% pohjille, jotta lataus alkaa heti täydellä teholla (alle 15% varauksella latausteho on alle 50 kW). Pidemmillä reissuilla lataustaon väliksi kannattaa laskea siten 80%-15% = 65% eli noin kaksi kolmasosaa maksimista. KUVA: Joose Luukkanen

Käytännössä 90D ja 75D mallien hinnat olivat samalla tasolla. Päätin ensisijaisesti etsiä 90D mallia hivenen suuremman rangen, paremman kiihtyvyyden (tärkein syy!) ja ilmaisen Superchargerin vuoksi, vaikka 75D mallin kohdalla olisi ’16/’17 vuotisen auton sijaan pystynyt hankkimaan jopa vuosimallia 18 olevan yksilön. Myös autopilotti olisi päivittynyt AP2-malliin, mutta sille en antanut arvoa, koska harvemmin ajelen jonossa vaan ohitan hitaammat. Voimalinjatakuuta olisi vanhimmissakin yksilöissä vuoden 2024 lopulle, joten senkään suhteen ei tarvitsisi murehtia.

Kannattaako sähköauto ostaa Euroopasta?

Käytettyjen autojen hinnat ovat Euroopassa merkittävästi Suomea edullisemmat ja tarjolla on runsaasti paremmin varusteltuja malleja. Sähköautoissa tarjonta on laajempaa, koska niiden myynti on ollut suurempaa alemman verokannan, paremman ostovoiman ja suurempien tukiaisten ansiosta. Olin hakenut aiemman auton Hollannista, joten tuontiprosessi on tuttu. Myös auton ostaminen yksityiseltä myyjältä onnistuu ilman käteisen kanssa pelaamista, koska rahasiirto SEPA-alueella tapahtuu tunneissa, ja pikasiirrolla jopa nopeammin.

Tesla Model X on ilmoitusten suosittu auto etenkin Benelux-maissa ja Ranskassa. Saksassa ajetaan oman maan merkeillä, joten tarjonta oli jopa yllättävän vähäistä. Hintojen vertailua vaikeuttaa Hollannin käytäntö ilmoittaa arvonlisäveroton hinta, joten on syytä olla tarkkana onko ilmoituksessa maininta verottomasta hinnasta. Tämän tunnistaa maininnasta ex. BTW, ja yleensä ilmoituksen lisätiedoissa mainitaan myös kokonaishinta.

Tyyliniekka Model X ilmoituksia
Kaksi samanhintaista autoa? Ei suinkaan, ylemmän ilmoituksen EX BTW tarkoittaa hinnan olevan arvonlisäveroton. Hollannin arvonlisäverokanta on 21%. KUVANKAAPPAUS: Autoscout24.com

Belgian, Ranskan ja Saksan ilmoituksissa on käytännössä aina mukana arvonlisävero. Käytettäessä mobile.de -palvelua, ovat yleensä myös hollantilaisten autojen hinnat käytännössä aina arvonlisäverollisia. Autoscout24-palvelussa käytäntö taas on ilmoittaa veroton hinta. Yksityisen myymissä autoissa ei tietenkään veroa ole. Monimutkaista? Kyllä vaan. Ilmoituksia lukiessa on oltava hereillä.

Myyjät vastaavat ilmoituksiin nopeasti. Varmistin epäselvistä ilmoituksista onko hinnassa vero mukana vai ei, ja tarkistin mitä latausjohtoja auton mukana tulee. Supercharger-latausten maksullisuus, mahdollinen lisätakuu ja myyjän alttius avustaa vientikilpien hankinnassa ym. byrokratiassa selvisivät myös nopeasti.

Tyyliniekka Ford parkki
Seuraava kulkupeli odotteli puuliiterin takana ajovuoroaan. Kakkosauton sapattivapaa alkoi maaliskuussa koronan iskettyä, eikä tarvetta ollut ilmennyt ennen heinäkuun loppua, kuten tarkkasilmäisimmät kenties jo nastarenkaiden perusteella kykenivät päättelemään. Kun toinen auto ei ole välttämätön, kestää budjetti pykälää uudemman ykkösauton. KUVA: Joose Luukkanen

Onnistuin myymään vanhan auton ennätysajassa: jätin ilmoituksen illalla ja myin auton aamulla. Jälkeenpäin sitä mietti oliko hinta jo liian matala, mutta muistin sitten että hyvän kaupan jälkeen myyjää harmittaa kun meni niin halvalla ja ostaja pohtii maksoiko hän liikaa.

Joka tapauksessa pihassa oli enää fossiiliford, jolla ajaminen ei oikein innostanut: hevosia piti härnätä esiin korkeilla kierroksilla, ja silti mitään ei tapahtunut. Nyt oli hoidettava uutta sähkömenopeliä pihaan ja nopeasti! Miten kaupat sujuivat, selviää seuraavassa osassa.

Jos tuontiauton sijaan päädyt sittenkin tilaamaan upouuden Teslan, niin se kannattaa tilata suosittelulinkin https://ts.la/joose16138 kautta. Sen avulla saamme molemmat 1500 km edestä ilmaisia Supercharger-latauksia!

Haluatko lukea lisää sähköautoista? Tilaa tämä artikkelin kirjoittajan tuore Sähköautot -kirja, josta löydät kaiken mitä sähköauton valinnasta, lataamisesta ja matka-ajosta tarvitsee tietää. Hyödynnä tilatessa myös alekoodi TYYLINIEKKA!

 

Lue lisää