Jos Suomi on tuhansien järvien maa, niin Kroatia taas on tuhansien saarien maa. Molemmissa on puolensa, mutta syyskuussa ei ole epäselvyyttä kummassa mieluummin viettää aikaa. Lämpötila Kroatiassa oli edelleen hellelukemien puolella syyssateiden alkaessa pimenevässä Suomessa, ja turkoosi merivesi oli sekin sopivan lämmintä. Saimmepa vielä seurata delfiinien pulikointia rantavedessä!
Kroatia on erikoisen muotoinen valtio. Ajoimme Unkarista rannikolle läpi leveän pohjoisosan, joka kaartuu ikäänkuin hevosenkenkänä keskellä jäävän Bosnian ympärille. Etelässä Bosnian kapea rannikkokaistale taas jakaa Kroatian kahtia ja jättää Dubrovnikin ikään kuin eksklaaviksi – kunnes ensi vuonna valmistuva Peljesacin silta yhdistää alueet. Adrianmeren rantaviivaa löytyy Kroatiasta pelkästään mantereen puolelta noin 1900 km verran (ja saaret päälle), ja ajan salliessa olisi matkaa jatkanut enemmän kuin mielellään etelään kohti Splitiä ja Dubrovnikia.
Muutenkin Kroatiassa riittäisi nähtävää. Turismin juuret juontavat aikoihin Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian vallan alla, jolloin varakkaampi väki hakeutui kesäisin Adrianmeren rannalle. Massaturismin aika alkoi kuitenkin vasta 1960-luvulla, kun Jugoslaviassa hoksattiin sen tuovan maahan kaivattua länsivaluuttaa. Rantaelämän ja kuulujen kaupunkien lisäksi maasta löytyy luontokohteita, kuten Krkan ja Plitvicen luonnonpuistot. Täällä saisi kulumaan vaikka useamman kuukauden.
Tällä reissulla tarkemman ratsian kohteeksi valikoitui Zadar. Kaupunki tarjoaa paljon nähtävää roomalaisajalta alkaen, ja se on vähintään puolen päivän pysähdyksen arvoinen, mikäli sattuu ohi ajamaan. Jos haluaa tutkia tiiviin historiallisen keskustan tarkemmin, ehtii viikonlopussa sekä tutkia nähtävyyksiä, että nauttia tunnelmasta. Tässä jutussa ladataan ensin auto, ja sitten tutustutaan kaupunkiin.
Zadarin mystinen lataus
Lataaminen ei Zadarissa – tai koko Kroatiassa – ole ongelma, ja periaatteessa pelkillä Superchargereillakin pärjäisi. Meillä oli reissun jäljiltä akussa reilut 10% pohjilla, ja se riittäisi mainiosti majapaikasta Zadarin keskustaan noin 10 km päähän. Tavoitteena oli ladata jollain kolmesta historiallisen keskustan lähettyvillä olevista Type2-latureista, tai niiden kaikkien ollessa mahdollisesti varattuina ajaa päivän päätteeksi kaupungin kaakkoispuolelta löytyvälle Superchargerille. Muille merkeille kaupungista löytyy muutama CCS-laturi; yleisin operaattori on T-com, ja laturit toimivat myös Plugsurfingin tägillä tai sovelluksella.
Suosittelemme
Fiksuna sähköautoilijana olin jo majapaikassa selvittänyt miten näissä kolmessa pisteessä ladataan. Aivan ydinkeskustassa olisin tarvinnut turisti-infosta saatavan RFID-kortin ilmaisen latauksen käynnistämiseksi, joten tämä vaihtoehto oli säätämisen määrän vuoksi viimeinen vaihtoehto. Parking Zadarissa lataus olisi ilmainen, ja käynnistyisi millä tahansa RFID-lätkällä. Kolmannessa pisteessä (Branima 8 Parking) taas tarvittaisiin Elenin sovellus, jonka latasin puhelimeen valmiiksi jo majapaikassa.
Laturin valinnassa olen havainnut hyväksi strategiaksi valita muutaman vaihtoehdon, ja jättää auton ensimmäiselle vapaalle laturille sen sijaan, että lähtisi etsimään tilaa ihan kohteen vierestä. Pari kertaa olen nimittäin ohittanut tyhjän laturin, ja lopulta sinne palatessani pettynyt huomatessani senkin täyttyneen säätämisen aikana. Zadarissa tilaa löytyi heti ensimmäiseltä latauspisteeltä, joten auto sai jäädä siihen parkkiin, vaikka sen olisi voinut saada lähemmäskin keskustaa. Useamman tunnin visiitin aikana on kuitenkin tärkeintä saada auto lataukseen, kuin minimoida kävelymatka.
Laturin ja parkkipaikan valinta Gradskin sillan kupeesta (Branimira 8 Parking) oli mainio. Ystävällinen poliisi ohjeisti heti, että sähköautolla ei tällä alueella tarvitse maksaa pysäköinnistä. Myös itse lataus oli ilmainen, kunhan sen sai käyntiin, sillä pelkkä latauksen aloitus Elenin sovelluksesta ei saanut latausportin vihreää valoa vilkkumaan. En tiedä mistä sain idean heilutella täginippua lukijan edessä, mutta joka tapauksessa metodi toimi ja lataus käynnistyi. Laturi siis vaati sekä aktivoinnin sovelluksella, että jonkin tägin vilautuksen. Johan on systeemi!
Kun auto oli saatu lataukseen, oli mukavaa lähteä tutkimaan kaupunkia. Kaupunginmuurit näkyivätkin jo merenlahden toisella puolella kutsuvina.
Zadar
Zadar sijaitsee suunnilleen rannikon puolivälissä, ja paikka on ollut asuttuna tuhansia vuosia. Illyrialaisten perustaman kaupungin historiallinen kausi alkaa vuodesta 59 eaa, jolloin roomalaiset valloittivat sen. Kartoilta Zadar, roomalaisittain Lader, on löytynyt 200-luvulta lähtien. Länsi-Rooman romahtaessa kaupunki siirtyi Bysantin vallan alle ollen Dalmatian alueen pääkaupunki 600-luvulta alkaen.
Kaupungin läpi kulkevaa Kalelargaa dallaava turisti ei voi olla miettimättä ajan kulkua, sillä Peoples Squaren kello on näyttänyt päivän kulun jo vuodesta 1803 alkaen. Sen lisäksi mielikuvitusta innoittaa tieto siitä, että Kalelarga kulkee samaa reittiä kuin roomalaisaikainen Decumanus Maximus -katu, joka puolestaan rakennettiin paikalla aiemmin olleen liburnialaisten käyttämän väylän päälle. Kalelarga tuo mieleen Broadwayn, joka samaan tapaan halkoo Manhattania intiaanien muinaisten polun mukaisesti, mutta sillä erotuksella, että säntilliset roomalaisen asettivat ruutukaavansa vanhan polun suuntaisesti. Kuinkahan monet jalkaparit ovat katua pitkin kulkeneetkaan?
Zadar irtautui puolihuomaamatta heikentyvästä Bysantista. Vuonna 998 kaupunkivaltio päätyi lyhyen itsenäisyyden jälkeen ensin Venetsian, ja vuodesta 1186 Unkarin vasalliksi. Vääntö jatkui, kun Venetsia valtasi kaupungin 1202 (samalla reissulla ristiretkeläiset valtasivat ja ryöstivät Konstantinopolin, eli Neljäs Ristiretki ei mennyt ihan kuten piti, kun vääräuskoisten sijaan sodittiin toisia kristittyjä vastaan), mutta se palautui Unkarille rauhansopimuksessa 1358. Lopulta Venetsia osti alueen itselleen 1409, ja pian siitä muodostui tärkeä tukikohta turvaamaan venetsialaisten yhteyksiä kotoaan Adrianmeren pohjukasta väljemmille vesille.
1500-luvulla Venetsia valtasi koko Adrianmeren itärannikon Istriasta Albaniaan Ragusan tasavaltaa (nykyinen Dubrovnik) lukuunottamatta, jolloin Zadarin merkitys hallinnollisena keskuksena kasvoi. Bysantin lopullinen tuho ja Konstantinopolin kaatuminen vuonna 1453 olivat avanneet turkkilaisille vapaan tien Balkanille, ja vuonna 1463 Osmannit hallitsivat koko Bosniaa. Uhan kasvaessa vuosi vuodelta Zadar linnoitettiin vahvasti ja kokonaisia kaupunginosia purettiin puolustusrakenteiden tieltä. Kaupunki kesti lukuisat hyökkäykset, vaikka Venetsian johtoasema Välimeren kaupassa alkoikin kääntyä laskuun kaupankäynnin siirtyessä Keski-Aasian karavaanireiteiltä valtamerille.
Venetsian taipuminen Napoleonin uhkavaatimuksille ja tasavallan kaatuminen vuonna 1797 liitti Zadarin Itävallan alaisuuteen, lukuunottamatta lyhyttä aikaa Ranskan vallan alla vuosina 1805-1813. Vuonna 1920 laajenemishaluinen Italia liitti Zadarin alueisiinsa (italialaiset eivät vieläkään ole oikein kovassa huudossa), kunnes toisen maailmansodan päättyminen vei Zadarin ja koko Kroatin alueen osaksi Jugoslaviaa (jolloin italialaiset muuttivat joukoin omalle puolelleen).
Zadaria kutsutaan myös Adrianmeren Dresdeniksi, sillä toisessa maailmansodassa liittoutuneet pommittivat kaupungin maan tasalle. Noin 80% kaupungin rakennuksista tuhoutui, vaikka historiallisen kaupungin pommittamisella ei ollut varsinaista merkitystä sodan kululle. Marraskuussa 1943 alkaneita pommituksia jatkettiin vuoden verran, vaikka jo kesällä 1944 koko kaupunkia ei käytännössä ollut olemassa! Roomalainen forum tuhoutui täysin, samoin lukuisat palatsit ja hallintorakennukset. Ainoastaan kirkot restauroitiin, ja muu rakennuskanta rakennettiin uudelleen. Ja mikä säästyi sodassa, tuhoutui kommunistien käsissä: lievästi vaurioitunut Giuseppe Verdin teatteri purettiin tienpohjaksi.
Maailmasodassa tuhoutui myös ensimmäinen, vuonna 1928 rakennettu silta sataman lahden yli. Uutta siltaa saatiin odottaa vuoteen 1949 saakka, jolloin paikalle värkättiin polttoainetynnyreistä(!) ponttoonisilta. Adrianmeren vanhojen merikarhujen sanonta ”When Bura sails, you don’t” alkoi kiinnostaa sovellettuna versiona maakrapujakin, sillä kovalla pohjoistuulella (Bura tai Bora) sillan ylittäminen oli riskialtista puuhaa. Nykyinen vain jalankulkijoiden käytössä oleva silta avattiin vuonna 1962.
Jugoslavian hajotessa 1991 hölmöily jatkui ja veritöitä tehtiin Zadarissakin. Kommunismin kaatuessa Milosevic haaveili Serbian johtamasta Balkanista (mikä on muuttunut vuosisadassa?) ja yllytti Kroatian serbivähemmistöä kansannousuun. Kroatialaispoliisien kuolema ampumavälikohtauksessa serbikapinallisten kanssa johti yleiseen suuttumukseen, joka konkretisoitui Dalmatian kristalliyössä 2. toukokuuta 1991, jolloin serbien omaisuutta tuhottiin Zadarissa. Sisällisodan ajan serbien tukemat joukot piirittivät kaupunkia ja jonkinlainen rähinä jatkui aina vuoteen 1995 saakka. Historiallinen keskusta sai taas kyytiä koko sisällissodan ajan, kun serbit moukaroivat kaupunkia tykistöllä arvokohteita sen kummemmin varomatta. En ymmärrä hinkua tuhota vanhaa, ei voi kuin ihmetellä mikä ihmistä vaivaa!
Zadar on nykyisin hienossa kunnossa muutamia rapistuneita kortteleita lukuunottamatta. Historiallinen kaupunki on pääosin siisti ja idyllinen, mutta turistien suosimilta kaduilta sivuun kulkemalla näkee vielä Jugoslavian aikakauden arkea. Betonibunkkereita tosin pitää jo vähän etsiä. Zadar on säilyttänyt tietyn omaleimaisuutensa, eikä keskusta (vielä) ole täynnä globaaleja brändejä.
Kokonaisuutena kaupunki on melkoinen sillisalaatti eri aikakausia. Italian viimeaikainen vaikutus näkyy vahvana monin paikoin, samoin Venetsia on vahvasti läsnä. Tietämättämme Zadar aloitti venetsialaiskohteiden kiertomatkan!
Zadar TOP-5
Zadar on ainakin lyhyen visiitin arvoinen, vaikka olisi ainoastaan ohikulkumatkalla Splitiin tai Dubrovnikiin. Listasin muutaman kohteen, jotka ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa.
- Kaupunginportti henkii venetsialaisaikaa, ja Pyhän Markuksen leijona vartioi sisäänpääsyä kaupunkiin. Michele Sanmichelin suunnittelema, vuonna 1543 rakennettu portti on yksi kauneimmista venetsialaiskauden monumenteista. Voi vain kuvitella, miltä kaupunkiin asteleminen on tuntunut pitkin leveän kanavan ylittävää laskusiltaa, joka nostettiin joka yö aina 24.2.1868 saakka. Nyt kavana on täytetty ja siitä on muistona vain pieni Fosan laituri.
The Land Gate – kaupunginportti. Ennen kanavan täyttämistä portille johti laskusilta. Huomaa leijona. KUVA: Joose Luukkanen - Forum. Vaikka roomalaisajoista ei ole enää paljoa nähtävissä, kannattaa pysähtyä forumille pohtimaan ajan kulkua. Jäätelö on muuten euron per tuutti.
Forumin ympäristöineen pysäyttää. Edessä vasemmalla benediktiiniläisluostari. KUVA: Joose Luukkanen - Sveti Donat – Pyhän Donatuksen kirkko. Jo 800-luvulla rakennettu kirkko on kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttava, etenkin kun miettii, että samaan aikaan Suomessa pystytettiin yksinkertaisia hirsirakennuksia. Tarinan mukaan hurskas kristitty vapauttaa yhden sielun kiirastulesta nousemalla portaita toiseen kerrokseen. Kapusin raput ihan varmuuden vuoksi.
Pyhän Donatuksen kirkko sijaitsee Forumin kupeessa. Kannattaa kurkistaa sisään. Kuva: Joose Luukkanen - Petar Zoranicin aukio jäi itselle mieleen kaupungin idyllisimpänä aukiona. Sen suuret puut varjostavat kesäkuumalla mukavasti ja aukiota vierustavissa taloissa näkyy Italian vaikutus. Kannattaa pysähtyä kahville tai syömään. Aukion vieressä on myös kuulu viiden kaivon aukio, ja drinkkejä varten puolestaan on syytä kivuta ylös vanhan bastionin päälle rakennettuun puistoon. Kuningatar Jelena Madijevkan (omaa sukua Medicin) mukaan nimetty, vuonna 1829 avattu puisto on muuten koko Dalmatian alueen ensimmäinen julkinen puisto.
Petar Zoranićin pientä aukiota reunustavat rähjäromanttiset rakennukset. KUVA: Joose Luukkanen - Auringonlasku saarten taa on näkemisen arvoista. Alfred Hitchcock totesi vuonna 1964 Zadarin auringonlaskun olevan maailman kaunein. Kävelyreissu kannattaa aloittaa etelästä kaupunginportin kupeesta laskeutumalla laiturille ja kiertämällä kaupunginmuurin reunaa kohti rantaa. Paikalliset pulahtavat muurin nurkalta uimaan kortinpeluun lomassa, ja kulman takaa löytyy Spiridion Brusinan (1845-1909), kroatialaisen luonnontieteilijän patsas. Matka jatkuu pohjoiseen, ja siihen voi yhdistää illalliseen tai lasilliseen lukuisissa ravintoloissa. Lopulta kaupungin pohjoiskärjestä löytyvät myös metkat meriurut sekä valoteos, jonka pimeällä starttaava valoshow saa voimansa aurinkopaneelien keräämästä energiasta.
Auringon laskiessa ihmiset kerääntyvät laiturille ja rannan ravintoloihin. KUVA: Joose Luukkanen
Joko ensi kerralla päästään Italiaan asti? Seuraa Tyyliniekkaa niin tiedät!
