Renaultin uusi lippulaiva on kuin kopio Peugeotista – Rafale on parhaimmillaan 300-hevosvoimainen coupé-SUV

Renault toi julkisuuteen mallistonsa lippulaivaksi solahtavan Rafalen, joka on jälleen yksi lisä coupé-kattoisten katumaasturien jatkuvasti kasvavaan luokkaan. Autoluokkaa enemmän hämmennystä herättää uutuuden muotoilu.

Vanhan kilpalentokoneen mukaan nimetty Rafale on nimittäin ulkonäkönsä puolesta kuin suoraan ranskalaiskilpailija Peugeotin valikoimasta. Tätä selittää se, että uutuuden linjoista vastaa aiemmin Peugeotin päämuotoilijana toiminut Gilles Vidal, jonka käsialaa suurin osa Pösön nykymallistosta on. Rafale on kuulemma Renaultin uutta muotokieltä edustava ensimmäinen tuotantomalli, joten luvassa lienee lisää Peugeotin näköisiä Relluja.

Kuva: Renault

Jos Peugeot-plagiointi jätetään huomiotta, Rafale on aivan mukiinmenevän näköinen ilmestys edustamassaan autoluokassa. Tyyli on terävää, mutta erilaisia pokkauksia on kuitenkin hieman vähemmän kuin nykyisissä Pösöissä. Maskin ruutumainen kuviointi ohjaa kuulemma ilmavirtoja ja tehostaa puskurin alareunan aukon kautta tapahtuvaa ilmanottoa, kun taas 17 asteen kulmaan sijoitettu viisto takalasi poistaa takalasinpyyhkijän tarpeen.

Kuva: Renault

Uutuus on tehty CMF-CD-nimiselle perusrakenteelle Australin ja uuden Espacen tavoin. Rafale on asemoitu katumaasturien D-segmenttiin, mistä kertovat 4,71 metrin pituus, 1,86 metrin leveys, 1,61 metrin korkeus sekä 2,74 metrin akseliväli. Auto on ainoastaan 12 milliä lyhyempi kuin seitsemänpaikkaisena tarjolla oleva Espace, ja molempien mallien akseliväli on identtinen. Ulkonäköä kohentavat 20-tuumaiset vanteet, ja värivalikoiman viiden sävyn joukkoon kuuluvat esimerkiksi helmiäisvalkoinen sekä kuvissa näkyvä Alpine Blue -sininen.

Kuva: Renault

Kojelauta on puolestaan suoraa lainaa Australista ja Espacesta. Tämä tarkoittaa 12,3-tuumaisen digitaalimittariston sekä 12-tuumaisen keskinäytön yhdistelmää, ja saatavilla on myös 9,3-tuumainen heijastusnäyttö. Esprit Alpine -varustetaso tuo mukanaan esimerkisi alcantaralla verhoillut sporttipenkit, ja autoon saa myös Solarbay-panoraamakaton joka tummenee tai vaalenee matkustajien toiveiden mukaan. Takapenkin pääntilojen pitäisi olla reilut viistosta kattolinjasta huolimatta, ja pitkä akseliväli takaa väljät polvitilat. Takakontin volyymiksi kerrotaan puolestaan 647 litraa, mikä on samaa tasoa Espacen viisipaikkaisen version kanssa.

Kuva: Renault

Voimanlähteidensä osalta Rafale on aina hybridi. Lanseerausvaiheessa aloitusmallina palvelee Australista ja Espacesta tuttu itselataavaksi mainostettu voimalinja, joka koostuu reilut 130 heppaa tuottavasta 1,2-litraisesta kolmipyttyisestä bensaturbosta sähkömoottorin, starttigeneraattorin ja 2 kWh:n akun kera. 200 hevosvoiman kokonaisteho ja 205 newtonmetrin vääntö välitetään etupyörille eri moodeja tarjoavan automaattivaihteiston kautta.

Suosittelemme

Kuva: Renault

Myöhemmin tarjolle tulee myös nelivetoinen pistokehybridi, jossa on tasan 300 heppaa. Takaveto on toteutettu sähkömoottorin avulla, ja sähköistä toimintasädettä mainostetaan reiluksi vaikka tarkkoja lukemia ei ole vielä saatavilla. Rafaleen saa myös nelipyöräohjauksen, ja nelivetoisen huippuversion alustaa kohennetaan eri tavoin perusmalliin verrattuna. Espanjan Palenciassa valmistettavan Rafalen myynti Euroopan markkinoilla alkaa ensi keväänä ”itselataavan” hybridin voimin.

Kuva: Renault

Lue lisää: Renault.fi

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Mercedes-AMG esittelee pian upouudella V8:lla varustetun CLE Coupén erikoismallin – samaa voimanlähdettä hyödynnetään monissa muissakin Mersuissa

Fanit eivät ole vieläkään antaneet Mercedes-AMG:lle anteeksi neloshybridillä varustettua C 63:a. Auton tuotanto päättyy kuitenkin jo lähikuukausina, ja sen jälkeen AMG:ltä on luvassa jälleen useampisylinterisiä voimanlähteitä.

Bertonen konseptiauto vuodelta 1969 saatiin vihdoinkin tuotantoon – Runaboutin uudessa tulkinnassa hyödynnetään Lotuksen perusrakennetta ja Toyotan moottoria

Muotoilustudiona ja koriräätälinä mainetta niittänyt italialainen Bertone esitteli vuonna 1969 radikaalin avoimen ja kiilamaisen Autobianchi A112 Runabout -tutkielman, jossa hyödynnettiin nimensä mukaisesti Fiatin tytäryhtiönä toimineen Autobianchin tekniikkaa. Runaboutin perusideoiden pohjalta syntyi vuonna 1972 Murtoluku-Fiatina tunnettu X1/9, mutta itse Bertonen konsepti ei koskaan päässyt tuotantoon.

Yhdessä yössä Isosta-Britanniasta Geneveen – Norman Dewis ja Jaguar E-Type tekivät historiaa maaliskuussa 1961

Autouutuuksien lanseeraukset ovat nykyään tarkkaan etukäteen suunniteltuja PR-tapahtumia, joissa improvisaatiolle ei ole juuri sijaa. Reilut 60 vuotta sitten asia oli vielä toisin, ja yksi Geneven autonäyttelyn päätähdistä ajettiin ennätysvauhdilla paikalle edellisyön aikana.

Citroënin wankelseikkailu vei merkin lähes konkurssin partaalle – GS Birotor oli yksi kiertomäntämoottorin pioneereista

Wankel- eli kiertomäntämoottori oli 1960-luvun lopulla kova sana tulevaisuuden voimanlähteistä puhuttaessa. Jopa Mercedes-Benz harkitsi tuolloin wankelmoottoria vakavasti, mutta ainoastaan neljä autonvalmistajaa ovat aikojen saatossa ottaneet wankelmoottorisen auton tuotantoon.

Tyyliniekan uusimmat