Renault on viime aikoina hyödyntänyt hienosti pitkää historiaansa elävöittääkseen usein varsin sieluttomiksi koettuja uusia sähköautoja. Todella positiivisen vastaanoton saaneen 5:n jälkeen vuorossa on Tipparelluna tunnetun 4:n uusi painos, joka esiteltiin Pariisin autonäyttelyssä.
Uutuudesta annettiin esimakua jo kaksi vuotta sitten samassa paikassa, jolloin estradille marssitettiin 4EVER-niminen konseptiversio. Se oli todella maastohenkinen, mutta tuotantomallissakin on jäljellä SUV-statuksen edellyttämää katumaasturityyliä. 4 E-Techin on tarkoitus toimia 5 E-Techin SUV-sisarena, ja auto on pienemmästä mallinumerostaan huolimatta 220 milliä pidempi kuin uusi Viitonen. 4:n kokonaispituudeksi kerrotaan 4140 milliä, ja akselivälillä on mittaa 2620 millin verran. Myös leveys sekä korkeus ovat 5 E-Techiä suuremmat, ja maavaraakin on katumaasturistatuksen vuoksi enemmän.

Isommasta koosta huolimatta ”sähkö-Tipan” osista 68 prosenttia on yhteisiä 5 E-Techin kanssa. Erityisesti 4:n takatilojen pitäisi olla suuremmat kuin 5:ssä, ja ”Tipan” takakontin vetoisuuskin on 420 litraa. Lastausaukko on leveä, ja luukku ulottuu melko alas klassisen esikuvan tyyliin. Tavaratilan lattian alta löytyy vielä oma lokeronsa, ja luukku liikkuu haluttaessa sähköllä. Kojelaudan 10,1-tuumainen digimittaristo ja vakiovarusteena oleva 10-tuumainen kosketusnäyttö ovat suoraa lainaa 5 E-Techistä, ja kojelaudassakaan ei ole suuria eroja. OpenR Link -nimisen tietoviihdejärjestelmän taustalta löytyy Google, ja ohjauspylvääseen kiinnitetty vaihteenvalitsin on kuin huulipunapuikko. Autoon saa myös tummansinisen kierrätysmateriaaleista tehdyn verhoilun, joka on saanut inspiraationsa farkuista.


Ulkokuori yhdistelee hienosti toissavuoden konseptissa nähtyjä elementtejä retrotyyliin, ja auton tunnistaa helposti Tipan perilliseksi. 1970- ja 1980-lukujen Tipparellua muistuttava maski on valaistu ja sähkötekniikan vuoksi umpinainen. Myös sivuikkunajärjestelyn ja kapeiden takavalojen tyyli on haettu suoraan alkuperäisestä 4:stä. Korin alaosaa kiertävät muoviverhoukset alleviivaavat crossover-tyyliä, ja samaa tarkoitusta palvelevat myös kattokaiteet sekä isot pyörät. Konepellin sekä katon saa haluttaessa mustana, ja erilaisia tarrasarjojakin on tarjolla. Retroautoon erityisen sopiva lisävaruste on iso avautuva kangaskatto, jollaisen sai myös klassiseen Tippaan.

Uusi 4 E-Tech on tehty AmpR-nimisen sähköautoperusrakenteen pidennetyn version varaan. Maavaran kasvattamisen lisäksi Renaultin insinöörit ovat säätäneet jousitusta mukavuuspainotteisempaan suuntaan, ja ohjauksen pitäisi mahdollistaa erityisen pieni kääntösäde. Autoa saa kahdella eri sähkövoimalinjalla, ja voima välitetään esikuvan tavoin pelkille etupyörille. Perusmallissa on 122 hevosvoimaa tuottava sähkömoottori 40 kWh:n akun kaverina, joka mahdollistaa WLTP-standardin mukaisen 300 kilometrin toimintamatkan. Tehokkaammassa versiossa on puolestaan 150-heppainen sähkömoottori, 52 kWh:n akku ja 402 kilometrin WLTP-toimintasäde. Isomman akun latausteho on parhaimmillaan 100 kW, kun taas pienemmässä täytyy tyytyä 80 kW:n tehoon. Molemmat mallit mahdollistavat myös kaksisuuntaisen latauksen.
Suosittelemme
”Sähkö-Tipan” pitäisi saapua Suomenkin markkinoille jossakin vaiheessa ensi vuotta 5 E-Techin jälkeen. Hinnoista ei ole vielä tietoa, mutta ne ovat varmasti jonkin verran Viitosta korkeammat. Pariisissa oli tuotantomallin lisäksi esillä myös yksittäiskappaleeksi jäävä FL4WER POWER -konsepti, jonka innoituksen lähteenä on toiminut 1970-luvun R4 Safari. Tutkielman pintaa koristaa mattapintainen tummanvihreä väri keltaisilla tehosteilla, ja auton alla pyörivät peltivanteet. Erikoisuuksiin kuuluvat myös korotettu jousitus ja sisustan hippihenkinen kukkakuvioitu verhoilu.
Scenic- ja muita Renault-malleja maahantuo ja myy: Auto Bassadone.